Eero Aho
Eero Aho, lasillisella
Ihmiset

Rokan rooli ei jättänyt Eero Ahoa rauhaan edes kotona: ”Vaimo heräsi joskus huutooni”

Ahdistava tunnelma pyrki uniinkin, kun Eero Aho, 49, filmasi Tuntematonta sotilasta. Kuopuksen kanssa vauvauinnissa sodan kauhut unohtuivat hetkeksi.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Heli Hirvelä/Otavamedia

Otetaan nopea cappuccino. Eero Aho hörppää aamukahvit kantakuppilassaan Karhupuiston laidassa. Kohta on kiiruhdettava Kaupunginteatteriin. Siellä harjoitellaan Paavo Westerbergin ohjaamaa näytelmää Hinta, jossa Eero esittää lääkäri Walter Franzia.

Eero halusi näyttelijäksi, tai urheilijaksi, jo lapsena. Hänen sankareitaan olivat Tauno Palo ja Esko Salminen sekä Jari Kurri ja Heikki Ikola.

Kun ampumahiihtäjä Ikola napsi maailmanmestaruuksia 1970-luvun puolivälissä, Eero-poika hiihti taloa ympäri ja kävi välillä hankeen ”ampumaan”. Ja kun Esko Salminen teki mieleenpainuvan roolin teatterin lavalla, katsomossa Eero alkoi haaveilla seisovansa itsekin joskus näyttämöllä. Unelma toteutui hänen päästessään 18-vuotiaana Teatterikorkeakouluun.

Vaikka Eero Aho on saanut teatterissa esittää kaikenlaisia rooleja, valkokankaalla hänelle on langennut usein luihun osa: Matti Virtanen Juoksuhaudantiessä, teloitusryhmää ohjaileva sotatuomari Käskyssä ja demoninen linnakundi 8-pallossa. Sitten napsahti ehta sankarirooli Rokan Anttina Aku Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa.

– Hyvä ihminen Rokka tietysti on, mutta ei mikään helppo kaveri. Oikein nauratti välillä se kaikkitietävyys.

Rooliin valmistautuessaan Eero omaksui myös Karjalan murteen. Vuorosanoja hän toisteli työnnellessään kuopustaan vaunuissa Töölönlahdella.

– Olin varma, että vauva alkaa haastella karjalaa sitten, kun se avaa suunsa. Mutta ei, kyllä se ihan helsinkiä puhuu, Eero kertoo kohta kaksivuotiaasta tyttärestään.

”Uupumusta ei tarvinnut näytellä”

Katsojalle kolmetuntinen Tuntematon sotilas on raskas kokemus, kun sodan kauhut levittäytyvät silmien eteen. Myös näyttelijät olivat lujilla. Kuvauspäivät olivat pitkiä, käsikranaatit räjähtelivät ja paukkupanokset viuhuivat.

– Kyllä se sodalta tuntui. Minun ei tarvinnut näytellä uupumusta, sillä olin oikeasti uupunut, niin kuin me kaikki. Päinvastoin, taistelutilanteissa piti skarpata, sillä juoksuhaudassa rynniessä täytyi pitää mielessä liuta kuvausteknisiä asioita.

Kuuloa suojattiin korvatulpilla.

– Ne lisäsivät sitä tunnetta, että olin täysin oman pääni sisällä. Etenin vain kuin putkessa.

Katsoja odottaa sydän kylmänä Aku Hirviniemen esittämän Hietasen ja Jussi Vatasen Koskelan kaatumista. Kohtaukset liikuttivat myös paikan päällä.

– Tuntui kuin yksi meistä olisi kuollut.

”Olin hurja näky vauvauinnissa”

Vaikeinta tunteet oli pitää kurissa kotikuvauksissa.

– Kohtaus, jossa lomilta sotaan palaava Rokka silitteli nukkuvia lapsiaan, toi oikeasti kyyneleet silmiin. Siinä oli samastumispintaa, olenhan itsekin isä.

Eerolla on kaksi aikuista tytärtä avioliitosta Tiina Lymin kanssa. Kuopuksensa äidin, toimittaja Teresa Meriläisen, hän vei vihille viime kesänä.

Kuvauksia tehtiin maanantaista perjantaihin, viikonlopuiksi päästiin kotiin. Lauantait menivät väsymykset takia puolipökerryksissä. Aivot eivät levänneet edes öisin, ja sota taisi tunkea myös uniin.

– Vaimo heräsi joskus huutooni.

Tuulettaakseen päätään Eero ulkoili, urheili ja katsoi toimintaleffoja. Sunnuntaisin käytiin vauvauinnissa.

– Käsivarteni olivat haavoilla ja kyljet mustelmilla. Olin kai aika hurja näky altaalla pieni vauva sylissäni, sillä huomasin, että meitä tuijotettiin.

”Nykyisin arvostan arjen sankareita”

Vaikka Tuntematon on ollut syksyn puheenaihe, Eero Aholle se on jo menneisyyttä. Kuvausten päätyttyä työryhmästä luopuminen oli poikkeuksellisen vaikeata. Tuntui kuin hänet olisi jätetty Hakaniemen torille yksin raskaiden kantamusten kanssa.

Eero toivoo, että elokuva lisää historiantuntemusta ja muistuttaa siitä, miten nopeasti sodan runtelema maa rakennettiin uudestaan. Syntyi pohjoismainen sivistysvaltio.

– Olen aina arvostanut veteraaneja ja heidän uhrauksiaan. Nykyään arvostan myös arjen sankareita, joita näen joka päivä tässä kotikonnuilla. Vanhempia, jotka hoitavat lapsiaan. Heikki Hurstia ja Pelastusarmeijaa, jotka jakavat ruokaa tarvitseville. Kaikkia, jotka taistelevat ihmisoikeuksien ja paremman huomisen puolesta.

X