Sairaanhoitaja Sanna Autio katosi vuosiksi päihdekierteeseen ja menetti hoitajalupansa: ”Kipulääke oli rakkaani, joka meni kaiken edelle”

Sairaanhoitaja Sanna Autio, 48, katosi vuosiksi päihdekierteeseen. Hän hankki lääkkeitä rikollisin keinoin ja menetti työnsä ja suhteet lapsiinsa. Raitistuttuaan Sanna on saanut elämänsä palaset takaisin.

Kun Sanna Autio oli pohjalla, hänen ainoat ystävänsä olivat Hämeenlinnan poliisit. He noukkivat hänet milloin mistäkin, sekavana auton ratista tai katuojasta. Joskus Sannalla oli yllään vain kylpytakki ja crocsit.

Sairaanhoitajana työskennellyt Sanna sairastui päihderiippuvuuteen vuonna 2005. Kahdeksan ja puolen vuoden ajan hänen elämänsä pyöri kipulääkkeiden, unilääkkeiden ja alkoholin ympärillä.

– Tyrin aivan kaiken ja jäin lopulta yksin. Ei lapsia, ei läheisiä, ei sairaanhoitajan lupaa, ei autoa, ei mitään.

Kun Sanna nyt kävelee koiriensa kanssa lähimetsässä, hän nauttii pienistä asioista, kuten lehtien kahinasta jalkojen alla ja lämpiävien saunojen tuoksusta.

– En halua kuuta enkä tähtiä taivaalta vaan toivon, että terveyttä riittäisi itselle ja läheisille ja että kerran vuodessa pääsisi etelään. Minulla on nyt kaikki.

Sanna napsi kipulääkkeitä kuin irtokarkkeja – jopa 30 päivässä

Sanna eli turvallisen ja tavallisen lapsuuden Kiikassa. Hänen isänsä oli rehtori ja äiti kotiäiti. Sanna oli luonteeltaan kiltti ja hieman arka suorittajatyttö, joka harrasti urheilua ja pianonsoittoa.

– Teini-iän alkoholikokeilut tuntuivat hyvältä, sillä alkoholi teki minusta rohkean. Opiskeluaikoina aloin juoda enemmän. Kun muut ostivat pari siideriä, minä ostin kossupullon. Olin aina se, joka joi niin, että silmät seisoivat päässä.

Vuonna 1998 Sanna valmistui erikoissairaanhoitajaksi ja meni naimisiin. Esikoispoika syntyi vuonna 2000 ja kuopus kaksi vuotta myöhemmin.

Lapsiperhearki oli melko raskasta, sillä molemmat lapset olivat huonoja nukkujia. Lisäksi parisuhde oli vaikea.

Sanna oli jo ennen lasten syntymää turvautunut silloin tällöin unilääkkeisiin nukkuakseen paremmin. Hiljalleen hän alkoi turruttaa lääkkeillä itseään.

– Kun olin saanut pojat nukkumaan, nappasin pari tablettia. Ne toivat minulle miellyttävän olon. Sain olla kuin pumpulissa oman pääni sisällä.

Vuonna 2005 Sanna loukkasi selkänsä töissä ja sai kipulääkkeitä, jotka sisältävät parasetamolia ja kodeiinia. Kodeiini muuttuu maksassa morfiiniksi, ja Sanna jäi lääkkeeseen heti koukkuun.

– Seuraavat kahdeksan ja puoli vuotta lääke oli minun rakkaani, joka meni kaiken edelle. Päihteet antoivat minulle sellaisia huippufiiliksiä, joita en koskaan kokenut selvin päin. Minussa riitti virtaa ja iloa ja tunsin itseni jumalaakin suuremmaksi.

Hän veti kipulääkkeitä kuin irtokarkkeja: 6, 12, 18, jopa 30 päivässä, jos vain sai niitä hankittua. Lisäksi sekaan unilääkkeitä ja alkoholia.

”Osasin lukea lääkäreitä ja tiesin, mitä ja miten heille pitää jutella”

Reseptejä saadakseen Sanna kiersi pitkin Etelä-Suomea eri lääkäreillä – terveyskeskuksissa, yksityisillä, hammaslääkäreillä.

– Lääkkeiden saaminen oli todella helppoa ennen e-reseptin tuloa. Olin vakuuttava ja hyvä puhumaan. Selitin kärsiväni selkäkivuista, polvikivuista tai hammaskivuista – vaikea siihen on lääkärin sanoa, että ei sinuun koske. Osasin myös lukea lääkäreitä ja tiesin, mitä ja miten heille pitää jutella.

Kerran hän valehteli lähtevänsä lähetystyöhön Indonesiaan ja sai lääkärin kirjoittamaan itselleen 400 kipulääkkeen reseptin.

Kun reseptien saanti vaikeutui, Sanna hyötyi ammatistaan. Sairaanhoitajana hän tiesi lääkäreiden nimiä ja soitteli heidän nimissään apteekkeihin. Hän myös väärensi reseptejä ja käytti sukulaisten henkilötunnuksia.

Eräästä työpaikasta Sanna varasti lääkkeitä, toisesta hän vei työntekijöiden viikonloppukassan. Kun Sanna irtisanottiin, hän etsi uuden työn. Hoitajista oli pula, eikä kukaan tarkistanut taustoja.

– Sitä paitsi eihän kukaan ole yhtä tunnollinen ja mukava työntekijä kuin päihderiippuvainen. Hän haluaa suoriutua työstään hyvin peitelläkseen riippuvuuttaan.

Pitkään hän sai pidettyä kulissit pystyssä. Syöksykierre oli kuitenkin vääjäämätön: päihteissä kurvailua pitkin moottoritietä lapset kyydissä, lastensuojelun mukaantulo, A-klinikkakäyntejä, harhoja, käynti psykiatrisella osastolla, lisää lääkkeitä, tuomioita rattijuopumuksista ja petoksista, avioero, sairaanhoitajaluvan menetys.

Vuodesta 2010 Sanna ei muista juuri mitään.

– Avioero, hoitajaluvan ja työn menettäminen ja se, että lapset etääntyivät minusta, eivät merkinneet minulle mitään. Paitsi vapautta. Saatoin rauhassa keskittyä vetämään lääkkeitä ja viinaa. Voi olla vaikea ymmärtää sitä, että päihteet menivät lastenkin edelle. Päihderiippuvaisella ei ole moraalia eikä tunteita. Kyllä minä lapsia rakastin, mutta se oli päihderiippuvaisen äidinrakkautta.

Lopulta vaihtoehtoja oli kaksi: raitistuminen tai kuolema

Ihan tavallisena kesäaamuna vuonna 2013 jokin oli toisin, sillä Sanna ei aloittanutkaan aamuaan kipu-, unilääke- ja alkoholicocktaililla.

Seitsemän päivää ja seitsemän yötä hän kärsi vieroitusoireista. Hän valvoi ja hakkasi särkeviä rystysiään betoniseinään.

– Sitten en enää kestänyt vaan soitin lääkärille ja pyysin, että hän kirjoittaisi minulle unilääkereseptin. Korttini oli kuivumassa eikä autossakaan tainnut olla kilpiä, kun ajoin apteekkiin hakemaan lääkkeet. Otin heti parkkipaikalla useamman tabletin.

Kun Sanna istui autossa ja odotti lääkkeiden vaikutusta, poliisit kurvasivat paikalle.

– Se oli viimeinen hölmöilyni.

Sanna ei edelleenkään tiedä, mikä sai hänet juuri silloin lopettamaan vuosia jatkuneen sekakäytön. Jälkeenpäin hän on tullut siihen tulokseen, että hän oli pisteessä, jossa oli kaksi vaihtoehtoa: raitistuminen tai kuolema.

– Henkiset tuskat olivat fyysisiä vieroitusoireita pahemmat. Ne olivat murskata minut. Mietin, mitä ihmettä olen tehnyt lapsilleni, miksi elämäni on näin solmussa, kuka minä oikein olen.

Sanna yritti selviytyä elämässä eteenpäin ja kävi A-klinikalla säännöllisesti huumeseuloissa. Ensimmäinen raitis vuosi oli surullista aikaa, mutta kun hän pääsi töihin koulunkäyntiavustajaksi, päiviin tuli rytmiä.

– Toipumisessa yksi vaikeimmista asioista oli sen hyväksyminen, että mitään huippuhetkiä ei enää tule. Elämä ilman lääkkeitä ja alkoholia tuntui tylsältä tallaamiselta päivästä toiseen.

Kun raittiutta oli kestänyt kaksi vuotta, hän sai sairaanhoitajalupansa takaisin. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lääkelupaa piti odottaa vielä puoli vuotta pidempään.

”Jokin tietty biisi saattaa yhä herättää muiston päihteen tuomasta hyvästä olosta”

Vasta muutama vuosi raitistumisensa jälkeen Sanna ymmärsi, mistä hänen päihderiippuvuudessaan oli oikeastaan kysymys. Hän pääsi Minnesota-tyyppiseen 12 askeleen hoito-ohjelmaan työkokeiluun. Ensin hän kävi hoidon läpi itse. Hoitoon kuului muun muassa ohjattua terapiaa ja ryhmätyöskentelyä.

– Kukaan ei ollut kertonut minulle aiemmin, että päihderiippuvuus on sairaus. A-klinikalla ja psykiatrisella osastolla puhuttiin kyllä masennuksesta, ahdistuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta ja tarjottiin lisää lääkkeitä. Riippuvuudesta kukaan ei sanonut mitään.

– Koska päihderiippuvuudessa kyseessä on sairaus, en myöskään usko korvaushoitoihin. Sehän on ihmisen hidasta kuolemaa, kun riippuvuutta aletaan hoitaa toisella kemiallisella aineella.

12 askeleen hoito-ohjelmassa todetaan, että päihderiippuvuus on parantumaton ja etenevä sairaus, joka ei ole oire jostakin muusta. Hoidossa korostetaan, että sairastunut ei ole vastuussa sairaudestaan, mutta hän on vastuussa toipumisestaan.

Perintötekijät vaikuttavat paljon riskiin sairastua, esimerkiksi alkoholiriippuvuudelle altistavien perintötekijöiden on arvioitu lisäävän riippuvuuden kehittymistä noin 50 prosentilla.

– Minun isäni ja äitini käyttivät hyvin vähän alkoholia, enkä koskaan nähnyt heitä humalassa. Mutta isovanhemmissani oli alkoholisteja. Olen varma siitä, että minulla on geneettistä alttiutta päihderiippuvuudelle, Sanna sanoo.

Sanna ei ole retkahtanut kertaakaan. Toki hänelle on tullut huonoina hetkinä ajatuksia lääkkeisiin turvautumista, mutta mielihalut ovat menneet ohi.

– Myös jokin tietty biisi tai se ”räts”, joka kuuluu, kun särkylääke otetaan pakkauksesta, saattaa edelleen herättää muiston päihteen tuomasta hyvästä olosta.

Nykyiset työkaverit ovat hyväksyneet Sannan menneisyyden

Hoitajaksi Sanna palasi vuonna 2017. Nykyinen työpaikka Janakkalan kotihoidossa sairaanhoitajana tuntuu lottovoitolta.

– Kotihoito on minun juttuni. Työ on itsenäistä ja saan olla mukana ihmisten arjessa. Meillä on mahtava ”oranssi tiimi”, jossa on maailman parhaat lähihoitajat. Hyvä porukka, monia sydämiä heille.

Sanna kiittää kuntaa ja työkavereitaan siitä, että hänet on hyväksytty joukkoon menneisyyksineen päivineen. Hän on myös kiertänyt kouluttamassa sairaan- ja vanhustenhoidon ammattilaisia päihderiippuvuudesta.

Elämän puitteet ovat muutenkin kunnossa: Sanna on päässyt velkajärjestelyyn, mistä hän on ikionnellinen. Joka kuukausi hän lyhentää päihdekierteen aikana syntynyttä velkaansa, jota on parikymmentä tonnia. Hän on juuri muuttanut vuokralle paritalon puolikkaaseen ja haaveilee omistusasunnosta.

Välit lapsiin ovat parantuneet pikkuhiljaa

Kun Sanna raitistui, hänen piti kysyi äidiltään, millainen ihminen hän on.

– Päihderiippuvuuden takia olin aivan hukassa itseni kanssa. En tiennyt, kuka olen ja millainen olen. Nykyään voin sanoa, että olen avoin ja nöyrä – ne piirteet tulevat eletystä elämästä. Tiedän, että olen myös hyvä äiti, hyvä sairaanhoitaja ja peruspositiivinen ihminen, joka kantaa huolta muista ja ottaa muut huomioon.

Raitistuttuaan Sanna alkoi tuntea tunteita, jotka päihteet olivat aiemmin turruttaneet. Hän tunsi ahdistusta, häpeää ja jopa vihaa siitä, miten oli tuhlannut vuosia elämästään päihteisiin ja mitä oli aiheuttanut läheisilleen. Rakkaudentunne lapsiin heräsi – mutta myös raastava syyllisyys.

– Ruoskin itseäni, inhosin itseäni. Onneksi saan käsitellä tunteitani ja tunnelukkojani kognitiivisessa terapiassa. Olen edelleen itseäni kohtaan aika julma ja vaativa, mutta ymmärrän jo sen, ettei minun tarvitse osata kaikkea.

Nyt suhteet 17- ja 19-vuotiaiden poikien kanssa ovat kunnossa. He asuvat äidin luona vuoroviikoin. Sanna sanoo ymmärtävänsä sen, että luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Hän on pyytänyt anteeksi menneisyyttään ja siellä tapahtuneita asioita ja myös saanut anteeksi.

– Puhumme avoimesti päihderiippuvuudesta. On ihanaa kuulla kuopuksen sanovan, että minulla on raitis äiti.

Nykyään hän kuvailee itseään sanoin ”toipuva sekakäyttäjä”. Se tarkoittaa, että hän toipuu päihderiippuvuudestaan joka päivä elämänsä loppuun asti.