Sari Breilin liittyi Krishna-liikkeeseen heti lukion jälkeen. Vuosien varrella hän huomasi, ettei se tuonutkaan elämään sitä onnellisuutta, jota hän oli odottanut.
Sari Breilin liittyi Krishna-liikkeeseen heti lukion jälkeen. Vuosien varrella hän huomasi, ettei se tuonutkaan elämään sitä onnellisuutta, jota hän oli odottanut.
Ihmiset

Sari Breilin, 49, muutti lukion jälkeen nunnaksi Krishna-temppeliin: ”Hain uskonnollisesta yhteisöstä turvaa, joka minulta lapsena puuttui”

Sari Breilin, 49, tunsi nuorena vetoa hengelliseen elämään ja vetäytyi hindununnaksi Krishna-liikkeen temppeliin. Myöhemmin hän on ymmärtänyt etsineensä yhteenkuuluvuuden kokemusta, jota ei lapsena ollut saanut.
Teksti: Natalia Kisnanen  Kuvat: Mirva Kakko

Intialaisen hääpuvun lieve miehen huiviin sidottuna Sari Breilin kiertää pyhää tulta. Ystävät laulavat Hare Krishna -mantraa, äiti ja veli seuraavat ihmetellen ja ihaillenkin värikästä seremoniaa.

Yksi kuitenkin puuttuu joukosta. Sarin isä ei hyväksy tyttären uutta uskontoa, eikä häntä näy häävieraitten joukossakaan. Vuosi on 1992.

– Myöhemmin olen ymmärtänyt, että liityin uskonnolliseen yhteisöön, koska hain turvaa. Lapsuudenkodissani koin pelkoa ja ahdistusta, mutta yhteisöstä sain iloa ja tukea. Veljeni liittyi hänkin Krishna-liikkeeseen, Sari pohtii nyt.

Hän koki isänsä arvaamattomaksi, pelottavaksi hahmoksi, jolle maistui alkoholi. Silti isä oli Sarille niin tärkeä, että hän hautasi kaunan ja katkeruuden, kun Ulkoministeriöstä soitettiin 2014 ja pyydettiin häntä lähtemään pitkälle matkalle hakemaan isää kotiin. Tämä oli loukkaantunut Thaimaassa vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa.

Silloin Sari Breilin oli jo kauan elänyt tavallista elämää luostarijärjestystä ihailevan uskontokunnan ulkopuolella.

Intialaiset tanssit olivat pitkään tärkeä osa Sarin elämää, kunnes selkärankareuma pakotti luopumaan tanssimisesta.

Intialaiset tanssit olivat pitkään tärkeä osa Sarin elämää, kunnes selkärankareuma pakotti luopumaan tanssimisesta.

Lapsena Sari etsi turvaa kirjaston uskonto- ja rajatietohyllyistä

Koulutyttönä Sari harrasti. Hän voimisteli menestyksekkäässä Turun Jyryn joukkueessa, näytteli, askarteli, yleisurheili. Mitä vain, ettei tarvitsisi olla iltaisin kotona kaksin neljä vuotta nuoremman veljen kanssa.

– Äitini teki iltatöitä siivoojana. Isä viihtyi iltaisin poissa kotoa.

Vanhemmat riitelivät kiivaasti lasten kuullen. Sari näki ja kuuli aivan liikaa.

– En uskaltanut puhua kotiongelmistani kenellekään. Minuun tuli lapsuudenkodistani epävakaus, vaikeus luottaa toisiin ihmisiin. Sisäinen pakko suoriutua kaikesta itse.

Isän intohimo oli matkustelu. Perheen automatkoilla pitkin poikin Eurooppaa Sari tiesi, että kaikesta huolimatta isä halusi lapsilleen hyvää.

– Hyvissä lapsuusmuistoissani olen autossa isän kartanlukijana tai esimerkiksi Kööpenhaminan tivolissa.

Automatkat Euroopassa perheen kanssa ovat Sarin hyviä lapsuusmuistoja.

Automatkat Euroopassa perheen kanssa ovat Sarin hyviä lapsuusmuistoja. Kuva: Sari Breilinin kotialbumi.

Jatkuvan harrastuksissa juoksemisen rinnalla Sari etsi tyydytystä syvempään nälkään. Kirjaston uskonto- ja rajatietohyllyistä hän etsi turvaa, jotakin pysyvää, mitä kotona ei ollut.

Se oli myös avain Sarin sydämeen ensimmäisestä teinipoikaystävästä lähtien.

– Kaikki elämäni miehet ovat olleet henkisiä ja hyviä keskustelemaan syvällisistä asioista. Heillä on ollut kykyä nähdä asioi­ta laajemmasta perspektiivistä.

Krishna-liikkeen ajattelutapa vetosi nuoreen Sariin

17-vuotiaana Sari kapinoi, näytti punkkarilta ja kävi rauhanmarsseilla. Hän oli vaihtanut muut liikuntaharrastuksensa vakavaan kilpapyöräilyyn. Hänessä eli tiukan itsekurin ja holtittomuuden ristiriita.

Silloin kadulla tuli vastaan Krishna-liikkeen lähetystyöntekijä.

– Uskoin silloin jo valmiiksi jälleensyntymiseen. Mies kertoi tarkemmin siitä, kuinka sielu vaeltaa, ja kutsui syömään intialaista kasvisruokaa ja juttelemaan lisää.

Hindut uskovat, että jumalalla on lukemattomat kasvot, jotta kaikki eri luonteiset ihmiset voisivat löytää niistä itselleen sopivimmat. Krishna-liike on hindulainen herätysliike. Se opettaa, että jumalan kasvoista ylhäisimmät kuuluvat Krishnalle, muinaisintialaiselle kuninkaalle, joka työskenteli poikana maitokarjapaimenena, kujeili ja kukisti demoneita. Bhagavad Gitassa, hindujen kenties kuuluisimmassa pyhässä kirjassa, Krishna vastaa elämää suurempiin filosofisiin kysymyksiin.

Elämän tarkoitus on Krishna-liikkeen mukaan oppia palvelemaan jumalaa sen sijaan, että vain palvelisimme aistejamme tyydyttämällä himojamme. Tuo tyydytyshän ei koskaan kestä kauaa, ja ihminen haluaa sitä aina vain lisää. Liikkeessä ajatellaan, ettei ihmisenä voi kasvaa, ellei rajoita vapaaehtoisesti nautiskeluaan.

Tämä ajattelutapa vetosi Sariin, joka oli nähnyt, miten onneton hänen isänsä oli.

Sariin vetosi myös sielunvaelluksen suoma ikuinen armo.

– Ketään ei tuomita yhden syntisesti eletyn elämän perusteella ikuiseen helvettiin, niin kuin meille on lapsesta asti uskoteltu.

Sari muutti Krishna-temppeliin nunnaksi

Sari muutti temppeliin Krishnaa palvelevaksi nunnaksi lukion jälkeisenä syksynä 1989. Hän sitoutui selibaattiin, kasvissyöntiin ja raittiuteen, heräsi kukonlaulun aikaan jumalanpalvelukseen ja vietti päivänsä mantrameditaatiossa, intialaista ruokaa laittaen, temppeliä siivoten ja koristellen sekä lähetystyössä.

Sari ei pitänyt aikaisemmasta elämästään luopumista vaikeana.

– Sopeuduin sääntöihin hyvin. Musiikki ja laulaminen, hyvä ruoka, filosofinen jutustelu ja temppelissä sallittu tanssahtelu korvasivat kielletyt asiat. Oli vain helpotus päästä pois isän vallan alta iloisempiin tunnelmiin.

Hindununnille ja -munkeille sallitaan perhe-elämän aloittaminen. 21-vuotiaana Sari solmi avioliiton suomalaisen uskonveljen kanssa.

Sari hääpuvussaan Krishna-temppelissä vuonna 1992.

Sari hääpuvussaan Krishna-temppelissä vuonna 1992. Kuva: Sari Breilinin kotialbumi.

Pariskunta teki yhdessä pyhiinvaelluksen Intiaan sekä kävi Ruotsissa tapaamassa henkistä opettajaansa. Suomessa ollessaan nuori pari eli pääasiassa kiertolaiselämää autossa, lähetystyössä pitkin maata.

– Sitten meille tuli olo, että haluaisimme elää omaakin elämäämme hiukan erillään liikkeestä. Muutimme Tampereelle, ja työelämä tuli kuvioihin.

”Sopeuduin temppelin sääntöihin hyvin. Oli vain helpotus päästä pois isän vallan alta iloisempiin tunnelmiin.”

Sari elätti itsensä kokkaamalla, opettamalla kasvisruoan laittoa sekä siivoustöillä. Hän löysi itselleen tärkeän vertaistukiryhmän, jossa tapasi muita samankaltaisen lapsuuden kokeneita.

– Yritimme myös kovasti saada lasta. En kuitenkaan tullut raskaaksi. Kävimme tutkimuksissakin, mutta mitään selitystä ei löytynyt.

Uskonnolliseen liikkeeseen kuuluminen ei tuonutkaan täyttymystä

Sari oli odottanut, että uskonnolliseen liikkeeseen heittäytyminen tekisi hänet vuosi vuodelta täydemmäksi ja onnellisemmaksi. Kävi kuitenkin niin päin, että tutut hengelliset harjoitukset innostivat pikku hiljaa aina vain vähemmän. Jokin vaivasi.

Sari oli liikkeen sisällä päässyt toipumaan yhteenkuuluvuusvajauksestaan, tuntemaan, että hän oli osa rakastavaa yhteisöä, perhettä. Nyt se yhteenkuuluvuuden tunne halusi kasvaa, mutta Sari kokikin, että vastassa oli seinä. Maailma oli alkanut tuntua sittenkin hyvältä paikalta, mutta yhteisö halusi elää enemmän tai vähemmän erillään siitä.

Saria kiusasivat myös Krishna-liikkeen sukupuoliroolit. Jos kerran sielulla ei ole sukupuolta, koska se on vain yksi sielunvaelluksen pyörässä vaihtuva piirre, miksi siitä kuitenkin tehtiin numero ja miehiä ja naisia kehotettiin olemaan erillään toisistaan ja varomaan toisiaan?

– Uskonnollisten yhteisöjen sisällä eletään usein omassa poterossa. Se enemmänkin eriyttää ihmiset meihin ja muihin kuin yhdistää.

Sari 1990-luvulla nuorena hindununnana Turun silloisessa Krishna-temppelissä.

Sari 1990-luvulla nuorena hindununnana Turun silloisessa Krishna-temppelissä. Kuva: Sari Breilinin kotialbumi.

Intialaiset tanssit toivat uutta sisältöä elämään

Sari itki työpaikan vessassa 1998. Yllätysraskaus, mieletön riemu ja valtavasti tulevaisuuden suunnitelmia – ja sitten kaiken toivon valuminen pois veren mukana.

Yhden valoisan seikan Sari keskenmenostaan kuitenkin löysi. Kun menettää sen, mitä on eniten halunnut, ei enää pelota katsoa rehellisesti totuutta silmiin. Se, ettei Sarin tarvinnutkaan kasvattaa lasta silloisen aviomiehensä kanssa, olikin hänelle helpotus.

Avioliitto ei ollut enää aikoihin ollut onnellinen. Kun paria yhdistänyt maailmankuva oli alkanut rakoilla Sarin mielessä, sen alta ei tarpeeksi muuta yhdistävää löytynytkään.

Sari tajusi olevansa rakastunut toiseen, siivoustöissä tapaamaansa mieheen.

– Yhtäkkiä ymmärsin, etten ollut kokenut tarpeeksi omaa elämää. Että kaipasin vapautta, jota minulla ei aikuisena vielä koskaan ollut ollut.

Keskenmeno käynnisti Sarissa itsetutkiskeluprosessin. Hän muutti Helsinkiin uuden miehen perässä. Suhde meni kuitenkin mönkään.

– Ja monta muuta miesjuttua sen jälkeen. Lähdin suhteisiin henkeviä puhuneiden miesten kanssa impulsiivisesti, harkitsematta tarpeeksi, oliko suhteilla tulevaisuutta.

Helsinkiin Sari kuitenkin kotiutui, opiskeli itselleen kaksi tutkintoa ja löysi sitten vakipaikan virastomestarina. Hän alkoi myös harrastaa intialaisia tansseja. Ne veivät mennessään, ja Sari päätyi opettamaan niitä.

– Tanssi purkaa stressiä. Se on luovaa, ei samalla tavalla teknistä suorittamista kuin vaikkapa kilpapyöräily, mutta silti siinä on haastetta.

Hän perusti intialaisia tansseja esittävän showryhmän Bolly Beat Dancersin sekä myöhemmin yhdistyksenä toimineen Lotus Indian Dance Centre -tanssikoulun. Tanssi tuntui vahvistavan yhteenkuuluvuuden kokemusta koko maailman kanssa. Sari löysi enemmän yhteistä kuin erottavaa eri maailmankolkkien tansseista ja tanssijoista.

Tämä universaali yhteys, samoin kuin luonto rauhoittumispaikkana, ovat nyt Sarin temppeli. Hän ei enää kaipaa ympärilleen minkään uskontokunnan valmiiksi rakennettuja raja-aitoja.

”Isä ehti pyytää anteeksi monia asioita”

Isän loukkaannuttua Thaimaassa Sari joutui viettämään siellä kuukauden, ennen kuin byrokratian rattaat päästivät heidät lentokoneeseen. Suomessa Sari luopui asunnostaan, jotta isä saattoi muuttaa sinne. Hän hoiti isän asioita tämän viimeiset vuodet.

Sari kuitenkin kieltäytyy sankarin kruunusta.

– Pikemminkin isän asioista huolehtiminen oli itsestäänselvä valinta liikaa vastuuta ottavalle luonteelleni. Olenhan yrittänyt koko elämäni suorittaa ja miellyttää vanhempia ja ympärillä olevia, että tulisin hyväksytyksi.

Isän hautajaisissa toissa talvena Sari uskalsi viimein hengittää syvään.

– Isä ehti pyytää tosissaan anteeksi monia asioita. Hän esitteli ylpeänä minua hoitajille tyttärenään.

Sari on löytänyt uutta sisältöä elämäänsä vapaaehtoistyöstä.

Sari on löytänyt uutta sisältöä elämäänsä vapaaehtoistyöstä.

Selkärankareuma pakotti luopumaan tanssimisesta

Sari uskoo miessuhteidensa kariutuneen siksi, ettei hän uskaltanut ottaa ajoissa puheeksi häntä huolettaneita asioita pelätessään tulevansa hylätyksi.

– Ongelmista pääsi kasvamaan liian isoja möykkyjä, Sari miettii.

Tämä muuttui 2015, kun Sari kohtasi Harrin, joka asui kaksin tyttärensä kanssa. Lapsi toi suhteeseen vakaan kiintopisteen, ja Sarilla on ollut hänelle paljon annettavaa. Oma suru lapsettomuudesta ja moni lapsuuden haavakin on äitipuolen roolissa parantunut.

– Olen todella suojeleva ja huolehtivainen. Yritän kuunnella lapsen toiveita. En halua tehdä samoja virheitä kuin oma isäni.

Viime vuonna Sarin elämässä tapahtui taas isoja muutoksia. Hänellä diagnosoitiin selkärankareuma, mikä pakotti luopumaan tanssimisesta ja tanssikoulutoiminnasta.

Uutta sisältöä elämään löytyi kuitenkin nopeasti vapaaehtoistyön muodossa: Sari on vuoden alusta alkaen ollut mukana yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta edistävän Silakkaliikkeen toiminnassa.

– En oikein osaa olla tekemättä mitään, Sari naurahtaa.

Myös idän filosofia istuu yhä syvällä Sarissa.

– En osaa ajatella, että meillä olisi vain yksi elämä, ja pidän tärkeänä ajatella, että myös eläimillä on henkinen sielu, Sari sanoo.

– Kasvissyönnin edistämisen eteen haluan vielä tulevaisuudessa tehdä työtä.

X