Vuohenmaitoyrittäjä Shirin Namiq seisoo Vatajanrannan vuohitilan ovella laatikko sylissään ja hymyilee. 
Shirin Namiq sanoo olevansa ihminen, joka uskoo muutokseen. – Ilman sitä ei voi oppia uutta tai kasvaa ihmisenä. 
Ihmiset

Shirin Namiq vaihtoi kansainvälisestä avustustyöstä vuohenmaitoyrittäjäksi Pohjanmaalle: ”Joka kerta, kun katson ulos ikkunasta, koen itseni onnekkaaksi”

Shirin Namiq toteutti vuosia unelmaansa kiertäessään maailmaa kansainvälisenä avustustyöntekijänä. Vajaa vuosi sitten alkoi versoa uusi unelma: Shirin halusi perustaa yrityksen, jotta voisi luoda työpaikkoja. Melkein yhdessä yössä hänestä tuli vuohenmaitoyrittäjä Etelä-Pohjanmaan lakeuksille.
Teksti: Kaisa Pastila Kuvat: Krista Luoma

Shirin Namiq, 39, kiinnittää näppärästi juustopadan sekoittimet paikoilleen. Seuraavaksi hän täyttää jättiläismäisen kattilan vuohenmaidolla. Tuore maito on lypsetty vain tuntia aikaisemmin naapurissa sijaitsevassa navetassa.

Suojavarusteissa häärivän Shirinin otteet ovat varmoja. Mistään ei arvaa, että hän on aloittanut meijerihommat nollasta vain paria kuukautta aikaisemmin ja oppinut silloin vuohenmaitojuustojen ja -jäätelön valmistuksen.

Shirin ja hänen pikkusiskonsa Shahlan Namiq, 36, ostivat Vatajanrannan vuohitilan meijeritoiminnot tammikuussa.

– Kaikki on mennyt niin nopeasti, mutta silti tämä tuntuu juuri oikealta, Espoossa varttunut Shirin sanoo.

Uuden yrittäjän työpäivät ovat täynnä. Puolet päivästä Shirin valmistaa tuotteita. Iltapäivisin hän hoitaa puheluita: raaka-ainetilauksia, pakkausmateriaalitiedusteluja… Shahlan-sisko, jonka kontolla on tuotteiden myynti, työskentelee Espoossa.

Ikkunasta avautuu klassinen pohjalainen peltomaisema. Olemme Lohiluoman kylässä, Kurikassa.

– Halusin elämänmuutosta. Joka kerta, kun katson ulos työhuoneeni ikkunasta, koen itseni onnekkaaksi.

Vuohenmaitoyrittäjä Shirin Namiq hellii vuohta. 

Vuohenmaidosta valmistetaan tilalla juustoa ja jäätelöä. – Anna-Kaisa Niemi, emäntä ja mentorini, on luvannut, että kesällä pääsen oppitytöksi myös navetan puolelle ja mukaan lypsylle, Shirin sanoo.

Kansainvälinen avustustyö imaisi mukaansa

Vielä puoli vuotta sitten Shirin asui maailman toisella laidalla. Hän oli Punaisen Ristin kansainvälisen liiton komennuksella Fidžillä. Koko aikuisikänsä hän oli tehnyt avustustyöntekijän töitä.

– Elin unelmaani. Tiesin jo pienenä, että haluaisin isona auttaa työkseni muita.

Haave syttyi vuonna 1990 Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun 7-vuotias Shirin, hänen vanhempansa ja sisaruksensa saapuivat kiintiöpakolaisina Turkista Suomeen. Heitä oli vastassa kaksi kaunista, nuorta naista, joiden rinnassa luki SPR. Shirinille Punaisen Ristin logo edusti siitä lähtien turvaa ja kodin tuntua. Edelliset vuodet Turkissa olivat olleet pelontäyteiset.

– Olen kurdi. Meillä on oma kieli, muttei omaa maata. Mutta olen aina kokenut itseni Punaisen Ristin perheenjäseneksi. Se on se, minne koen kuuluvani. Tunneside on vahva.

Saatuaan 23-vuotiaana valmiiksi tuotantotalouden tutkintonsa ammattikorkeakoulussa Shirin oli vihdoin valmis toteuttamaan haaveensa ja hakemaan avustustyöhön. Hänen ensimmäinen komennuksensa oli Dubaissa ja seuraava Pakistanissa, jossa hän hoiti tulvan uhreille tarkoitettujen avustustarvikkeiden logistiikkaa.

– Muistan alkuajat. Tuntui uskomattomalta olla ensimmäisiä kertoja osana jättimäistä koneistoa.

Työ oli juuri niin merkityksellistä kuin Shirin oli toivonut. Hän pystyi oikeasti auttamaan paikallisia ihmisiä.

Reissuja tuli kymmeniä 12 vuodessa. Nopeimmillaan Shirinin piti pakata laukkunsa 48 tunnissa. Komennukset kestivät yleensä muutamasta viikosta pariin kuukauteen. Hän osti asunnon Brysselistä, jotta hänen olisi helpompi singahtaa eri puolille maapalloa.

– Äidilläni oli aina tapana soittaa ja kysyä: ”Eikö sinua pelota?” Mutta ei minua koskaan pelottanut. Menin tekemään sen mihin uskoin täydestä sydämestäni. Miten sellaista voisi pelätä?

Viimeiseksi jääneellä komennuksella Fidžillä viime syksynä Shirin huomasi kuitenkin muutoksen itsessään: hänessä oli alkanut kasvaa kaipuu toisenlaiseen elämään. Hän päätti, ettei ottaisi enää jatkopestiä vastaan Fidžillä, vaan suuntaisi kotiin Belgiaan.

Lue myös: Kristiina Komulainen elämänmuutosten jälkeen: ”Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin olla oma itseni”

Meijeriyrittäjäksi melkein yhdessä yössä

Brysselissä kotisohvalla – korona oli sulkenut kaupungin – Shirin alkoi pohtia vaihtoehtojaan. Hän tiesi, että haluaisi lopettaa avustustyöt, mutta mitä hän sitten alkaisi tehdä? Yksi haave hänellä kyllä oli: oma yritys, jossa hän voisi tarjota työtä ihmisille. Ajatus oli syntynyt avustusvuosina, kun hän näki uudestaan ja uudestaan, miten iso vaikutus työllä tai sen menettämisellä oli ihmisten elämään.

– Punnitsin, uskaltaisinko sellaista hyppyä, mutta sitten päätin, että nyt tai ei koskaan.

Shirin alkoi selata määrätietoisesti yrityspörssiä, jossa on myytävänä olevia suomalaisia yrityksiä. Pikkusisko Shahlan innostui myös ajatuksesta ja lupasi, että alkaisi siskonsa liikekumppaniksi.

Kun lista mielenkiintoisista myytävänä olevista yrityksistä alkoi olla kasassa, Shirin lensi Suomeen. Karanteeniajan jälkeen siskot hyppäsivät autoon ja alkoivat kiertää yrityksiä.

Marraskuun 18. päivä oli erään Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan vuohenmaitomeijerin vuoro. Pari lähti jo aamuvarhaisella liikkeelle Espooosta. Perillä heitä vastassa oli emäntä Anna-Kaisa Niemi, jonka perustama meijeri oli. Hän ohjasi siskot kotiinsa, jossa koko perhe odotti tulijoita.

– Vastaanotto oli tosi lämmin ja sydämellinen. Olimme molemmat aivan mykistyneitä. Pöytä notkui herkuista. Tuntui niin kotoisalta – kuin olisimme olleet kurdiperheen luona kyläilemässä.

Vieraille tarjoiltiin myös tilan omia tuotteita, halloumin tyyppistä paistojuustoa ja fetan tyyppistä salaattijuustoa.

– Se oli fiksua Anna-Kaisalta. Hän tiesi, että tie sydämeen käy vatsan kautta, Shirin sanoo ja hymyilee.

Lounaan jälkeen siirryttiin meijerin puolelle. Muitta mutkitta Anna-Kaisa antoi siskoksille suojavaatteet, ja sitten lähdettiinkin jo kokeilemaan juustonvalmistusta.

– Hän näytti, että tämä on näin yksinkertaista – niin kuin onkin. Kuka tahansa voi oppia tekemään juustoja.

Päivän lopuksi siskot lähtivät ajamaan kohti Espoota. Päätös syntyi jo ennen päätietä: ”Tämä se on! Tämän yrityksen me haluam­me.”

Parin viikon päästä Shirin muutti ensin Seinäjoelle, sitten Kurikan keskustaan ja alkoi opiskella joka päivä meijerihommia Anna-Kaisan kanssa. Shirin kehuu vuolaasti opettajaansa ja mentoriaan.

– Tunsin todella, että minut otettiin kuin perheenjäseneksi. Ihailen Anna-Kaisan kärsivällisyyttä ja oivalluskykyä. Hänellä on vastaus kaikkeen.

Illat Shirin käytti rahoitus­kuvioiden selvittelyyn ja hakemuksien täyttämiseen, kunnes joulukuun viimeisellä viikolla tuli ilouutinen: rahoitus oli myönnetty.

– Olimme juuri pitsalla Keskisen kyläkaupalla Anna-Kaisan ja hänen poikiensa kanssa, kun sain puhelun. Halasimme ja hihkuimme molemmat.

Sitten asiat etenivät vauhdilla. Tammikuussa tehtiin kaupat ja Shirin otti vastuun meijerin arjesta. Alkoi myös oman Voihan vuohi! -brändin valmistelu. Tutut tuotteet tulisivat ulos uuden nimen alla kevään aikana.

Lue myös: Ranskalaispariskunnan elämänmuutos: Pariisista Posiolle matkailuyrittäjiksi

Shirin Namiq hymyilee leveästi yllään harmaa takki ja kaulaliina. 

– Tunnen merkityksellisyyttä myös uudessa työssäni. Moni on kysynyt minulta, kaipaanko maailmalle, mutta koen vahvasti, että paikkani on nyt täällä, Shirin sanoo.

Shirin Namiq: ”Tajusin, että minun pitää kuunnella itse omaa hyvinvointiani, kukaan muu ei voi sitä tehdä”

Äkkiseltään voisi kuvitella, että yrittäjän ja avustustyöntekijän työssä ei olisi mitään yhteistä, mutta Shirin on eri mieltä. Kriisityöntekijän taustasta on ollut apua esimerkiksi byro­kratian­ haltuunotossa.

– Kun annoin pankkiin liiketoimintasuunnitelmamme, minulle sanottiin, että se oli tarkempi kuin mikään aikaisempi, jonka he olivat nähneet. Totta kai se oli tarkka – olen tottunut perustelemaan avustuspäätöksiä. Ymmärrän täysin, että koska rahoittaja ottaa riskin, hänen kuuluu saada yksityiskohtaista tietoa.

Myös logistiikkaosaamisesta on ollut hyötyä – Shirin oli logistiikkapäällikkönä avustustyössä. Kun Fidžillä alkoi tulvia, hän oli se, joka ryhtyi varaamaan laivarahteja Tyynenmeren varastolta Australiasta Fidžisaarille. Nyt hän hoitaa meijerin hankinnat ja koordinoi muun muassa tuotteiden lähtemistä jälleenmyyntiin.

Myös yrittäjän päivien yllätyksellisyydessä on paljon samaa kuin kansainvälisessä avustustyössä.

– Aamuisin minulla on suurin piirtein ajatus siitä, miten päivä menee, mutta luultavasti suunta muuttuu päivän aikana, Shirin sanoo ja nauraa tarttuvaa nauruaan.

Vaikka Shirin on tänään pelkkää valoa, hän myöntää, että viime kuukausiin on mahtunut mukaan myös vaikeita hetkiä, jolloin oman mielen on vallannut epävarmuus. Silloin hän on usein soittanut siskolleen – sisko on hyvä kuuntelija mutta myös sopivan suorapuheinen – tai sitten Shirin on mennyt koputtelemaan pihan toiseen päähän Anna-Kaisan ovea.

– Meillä on ihanat matalan kynnyksen välit mentorini kanssa. Jos tunnen, että jossain asias­sa nousee seinä vastaan, Anna-Kaisa keittää aina kahvit. Pian mieleni rauhoittuu.

– Olen monesti ihmetellyt Anna-Kaisan kanssa, miten voikin olla niin, että molemmista tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme pitkään. Olen saanut uuden ystävän.

Shirin sanoo olevansa ihminen, joka uskoo muutokseen. Ilman muutosta ei voi oppia uusia asioita tai kasvaa elämässään. Ammatinvaihdoksensa ansiosta hän kokee oppineensa ennen kaikkea sen, että itsensä pitää laittaa edelle, muuten oma hyvinvointi ei ole kestävällä pohjalla.

– Kun valitsin jättää Fidžin, laitoin itseni varmaan ensimmäistä kertaa kunnolla jonon ensimmäiseksi. Tajusin, että minun pitää kuunnella itse omaa hyvinvointiani, kukaan muu ei voi sitä tehdä.

Päätös ei ollut helppo. Avustustyö oli ollut hänelle niin pitkään kaikki kaikessa.

– Avustustyössä on pakko luopua omista tarpeista. Se vain menee niin. Prioriteetti on työ ja ihmiset kohdemaassa, kaikki muu saa odottaa. Mutta ehkä tulin siihen pisteeseen, että minun oli pakko alkaa ajatella myös itseäni.

Shirin sanoo olevansa edelleen joustava, mutta nykyään hän osaa tarvittaessa laittaa myös rajoja ja sanoa ei. Hän kysyy itseltään valintatilanteessa: onko tämä oikeasti se, mitä haluan­ tehdä?

– Tunnen merkityksellisyyttä myös uudessa työssäni. Moni on kysynyt minulta, kaipaanko maailmalle, mutta koen vahvasti, että paikkani on nyt täällä.

Toinen tärkeä syy elämänmuutokseen oli se, että Shirin kaipasi lähemmäksi perhettään. Iso perhe, jonka jäsenistä suurin osa asuu pääkaupunkiseudulla, pitää tiiviisti yhtä.

Shirin halusi myös vihdoin asettua aloilleen ja perustaa sellaisen kodin, joka ei ole vain pyykinpesua ja matkalaukkujen pakkaamista varten.

Shirin on oppinut viime kuukausien aikana paljon intuitiosta.

– Teimme rohkean ostopäätöksen nopeasti, luotimme intuitioomme, hän sanoo.

– Olen aina ollut fiilispohjainen elämässäni, minulla ei ole koskaan ollut kauheasti mitään suunnitelmia. Nyt uskallan tunnistaa itsessäni vahvemmin tämän piirteen. Aion käyttää intuitiota entistä tietoisemmin hyväkseni.

Shirin uskoo myös positiivisuuteen, siihen, että omalla asenteellaan voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Jos miettii negatiivisesti, luultavasti koko päivä on negatiivinen. Mutta jos ajattelee positiivisesti, asiat luultavasti menevät hyvin.

Shirin valmistaa vuohenmaitotuotteita suojavaatteissaan. 

Shirin odottaa pääsevänsä näyttämään äidilleen paistojuuston valmistuksen – äiti on kokki, häntä kiinnostaa prosessi.

”Haluan palavasti luoda työpaikkoja”

Shirin tietää olevansa keskellä kuherruskuukautta – kaikki on uutta ja innostavaa. Silti hän uskoo, että työ yrittäjänä tulee aina olemaan mielekästä.

– Tämän työn merkitys on siinä, että tulevaisuudessa voimme työllistää ihmisiä. Koko Lohiluomalle tuloni ydin oli siinä, että halusin niin palavasti luoda työpaikkoja. Ehkä jo vuoden päästä olemme siinä pisteessä.

Kesäkuussa Shirin aikoo vaihtaa keskustakaksionsa isoon maalaistaloon, joka on vapaana meijerin naapurissa ja vuokrattavana. Sen jälkeen hän voi alkaa taittaa työmatkansa auton sijaan kävellen.

Jos koronavirustilanne sallii, kesällä myös Shirinin vanhemmat ja sisarukset perheineen pääsevät vihdoin tutustumaan hänen uuteen elämäänsä.

– Odotan niin paljon, että saan koko perheeni tänne. Haluan todella saada heidät viihtymään.

Shirin haaveilee pääsevänsä lämmittämään omaa uutta pihasaunaansa kaikille halukkaille. Hän odottaa myös sitä, että saa näyttää äidilleen paistojuuston valmistuksen – äiti on kokki, häntä kiinnostaa prosessi. Yhdessä naiset voivat sitten tarjota jälkiruoaksi itsetehtyä juustoa tuoreiden mansikoiden kera.

– Olemme puhuneet 10 vuotta puhelimessa. On selvää, että siinä ajassa ihmiset muuttuvat. Yksi syy, miksi halusin maailmalta kotiin, oli se, että tutustuisin taas uudestaan perheenjäseniini. Nyt siihen tulee tilaisuus.

X