Ihmiset

Sissi Korhonen, 36, pyöräili yksin Latinalaisen Amerikan halki – ja löysi rakkauden: ”Luotan nykyisin aiempaa enemmän intuitiooni”

Toimittaja Sissi Korhonen pyöräili yksin Latinalaisen Amerikan halki viiden euron päiväbudjetilla. Kolmen vuoden seikkailuun mahtui pelottaviakin hetkiä, mutta päällimmäiseksi jäi tunne ihmisten hyvyydestä.
17.8.2019 Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Mirva Kakko

Ihmiset ovat kaikkialla aika samanlaisia. Tämän toimittaja Sissi Korhonen, 36, oppi pyöräillessään halki Latinalaisen Amerikan. Matka kesti kaikkiaan kolme vuotta, ja kilometrejä kertyi 18 000. Melkein koko matkan hän polki yksin.

– Vieras kulttuuri saattaa aluksi pelottaa, mutta kun tutustuu ihmisiin, sitä turvallisemmalta alkaa tuntua, Sissi toteaa.

– Suomessa uutisoidaan lähinnä Latinalaisen Amerikan rikollisuudesta, mutta enimmäkseen ihmiset ovat hyviä. Se perusporukka ei vain koskaan päädy uutisiin.

Sissi on matkustanut koko elämänsä. Lapsuudessa isän työ vei perheen ulkomaille, myöhemmin omat opinnot ja työt. 21-vuotiaana hän liftasi ensimmäisen kerran yksin.

– Pidän yllätyksellisyydestä. Liftatessa oppii paljon enemmän paikallisesta kulttuurista kuin jos matkustaisi bussilla. Ihmiset kertovat omasta maastaan ja elämästään.

Latinalainen Amerikka kiinnosti Sissiä, koska hän halusi oppia puhumaan portugalia ja espanjaa. Hän on myös harrastanut salsaa parikymppisestä lähtien.

Ajatus pyörämatkasta oli kytenyt mielessä vuosia, mutta Sissi oli ajatellut, ettei voisi tehdä sitä yksin.

– Pelkäsin, että minut ryöstetään tai raiskataan. Ja mietin, että mitä minä siellä yksin tekisin.

Epäilykset hälvenivät, kun hän vuonna 2014 tutustui kahteen ulkomaalaiseen naiseen, jotka olivat pyöräilleet Afrikan halki, molemmat yksin.

Ehkä sittenkin, Sissi mietti. Vaikka hän oli harrastanut vain kaupunkipyöräilyä, hänellä oli hyvä pohjakunto. Hän oli aikaisemmin kiipeillyt, sukeltanut, tanssinut ja lenkkeillyt. Lisäksi hän oli vapaa: hänellä ei ollut perhettä eikä vakituista työpaikkaa.

Ja niin hän aloitti suuren seikkailunsa marraskuussa 2015 Argentiinan eteläkärjestä, Ushuaiasta.

Kuumeen kourissa autiomaassa

Hyytävä kylmyys turrutti sormet ja varpaat tunnottomiksi. Välillä satoi lunta. Sissi polki vastatuuleen Argentiinan eteläosassa sijaitsevassa Patagoniassa, joka on harvaan asuttua.

Hänellä oli seuranaan kokeneempi pyöräilijä Antti Aittola, jolta hän oli kysynyt neuvoja jo järjestellessään matkaansa Suomessa. Koska Anttikin oli lähdössä pyöräilemään Latinalaiseen Amerikkaan, Sissi oli päättänyt lyöttäytyä alussa tämän seuraan. Antti opetti Sissille perusasioita, esimerkiksi sen, että kannattaa pyytää lupa pystyttää teltta jonkun kotipihaan. Talosta saa vettä, ja asuintalon pihalla on turvallisempaa.

– Aluksi hävetti, mutta kolmen vuoden aikana siitä tuli minulle ihan normaali tapa, Sissi sanoo.

Antilta hän oppi myös pyöräilijän ruokavalion, johon kuului puuroaamiainen ja proteiinia sisältävä lounas ja illallinen. Sissi on kasvissyöjä, joten ruoka koostui lähinnä purkkilinsseistä, pavuista ja kikherneistä.

He alkoivat pyöräillä öisin ja nukkua päivisin, koska yötä kohden tuuli laantui. Matka taittui helpommin, mutta silti pyöräilyyn tottumattomana Sissin polvet kipeytyivät.

– Mietin monta kertaa, että onko tässä mitään järkeä. Onneksi Antti oli niin vakuuttunut pyöräilemisen hyvistä puolista, että asenne tarttui minuunkin.

Kun matkaa oli taittunut 1 000 kilometriä ja noin kolmisen viikkoa, kaksikon tiet erosivat. Sissi oli saanut tarpeekseen jatkuvasta tuulesta ja halusi liftata pois Patagoniasta.

– Halusin myös päästä kokemaan sen, miltä tuntuu pyöräillä yksin. Olin saanut itseluottamusta ja ajattelin, että pärjään.

Antti lähti. Jäljelle jäi autiomaa ja taukoamaton kylmä viima, joka puhalsi luihin ja ytimiin. Sissiä pelotti. Mitä jos seuraavassa autossa on massamurhaaja? Entä jos pyörä hajoaa? Tuossa vaiheessa hänen pyörämekaanikon taitonsa eivät olleet hääppöiset. Autiomaassa ei toiminut netti, joten oli turha googlettaa apua. Polvia jomotti niin, että hän tuskin pystyi liikkumaan. Kaiken kukkuraksi nousi kuume.

– Oli aika haavoittuvainen olo. Itkin ja yritin vain liftata pois. Lopulta jotkut saksalaiset heittivät minut lähimmälle bensa-asemalle.

Seuraava viikko oli kamala. Kuume ei hellittänyt ja polviin sattui. Hän liftasi ja pyöräili mahdollisimman vähän, kunnes olo alkoi helpottua. Jouluksi hän saapui pieneen Esquelin kylään. Siellä hän lepäsi viikon. Majapaikka löytyi Couchsurfing-sivustolta, jossa yksityiset ihmiset tarjoavat ilmaiseksi majoitusta kodissaan.

Sissi Korhonen

Sissi taluttaa pyöräänsä Uruguayssa, Laguna La Rochan hiekkaluodolla helmikuussa 2016. – Neljä kilometriä hiekassa tuntui ikuisuudelta. Kuva: Sissi Korhosen kotialbumi.

Pyörä hajosi keskellä ei mitään

Älä lähde sinne. Se on pelkkää autiomaata 600 kilometriä. Näin Sissiä varoiteltiin uutenavuotena El Bolsonin kylässä. Sissi suunnitteli pyöräilevänsä Ruta del Desierto -aron poikki Buenos Airesiin.

Varoituksista huolimatta Sissi lähti. Pyöräileminen sujui hyvin, sillä lihakset olivat vahvistuneet ja oli lämmintä. Noin puolentoista viikon kuluttua pyörä kuitenkin hajosi täysin. Sissi yritti korjata sen, tuloksetta. Ei auttanut muu kuin liftata. Tien poskeen pysähtyi pakettiauto, jossa istui kolme olutta kittaavaa korstoa.

Apua, olen yksin keskellä ei mitään, Sissi mietti.

– Mutta he olivat tosi ihania. He yrittivät auttaa pyörän korjaamisessa, mutta ei siitä tullut mitään.

Seuraavaksi viereen pysähtyi kaksi Harley-Davidson-miestä moottoripyörillään. He hinasivat köydellä Sissin pyörineen läheiseen kylään.

– Istuin pyörän päällä, ja etenimme noin viidenkympin tuntinopeutta. Se oli tosi pelottavaa.

Kylästä Sissi sai rekkakyydin Bahia Blanca -nimiseen kaupunkiin, josta hän oli varannut Couchsurfingin kautta yöpaikan.

Rekka jätti hänet keskiyöllä kaupungin laitamille. Oli talutettava pyörä slummien läpi.

”Okei, jos nyt ei tapahdu mitään, niin ei sitten koskaan”, hän ajatteli.

Mutta niin hän vain pääsi perille ja lämpimään suihkuun.

Talo El Salvadorissa

Yöpymispaikka El Salvadorissa kesällä 2018. – Perheen lapset nukkuivat pahveilla lattialla, minä ja ystäväni Madalina teltassa. Kuva: Sissi Korhosen kotialbumi.

Sissi herätti ihmetystä ja ihailua

Ennen Buenos Airesia Sissi pysähtyi eräällä maatilalla, jonka omistajat olivat poissa. Paikalla oli vain perhe, joka työskenteli pelloilla. Sissi otettiin sydämellisesti vastaan. Hänelle valmistettiin ruokaa, ja lapset veivät hänet ratsastamaan. Yösijan hän sai täpötäydestä lastenhuoneesta.

Aamulla Sissi pahoitteli perheen isälle, ettei hänellä ollut antaa heille vastalahjaa.

– He olivat antaneet minulle melkein kaiken, mitä heillä oli. Mutta perheen isä vastasi, että olen antanut hänen perheelleen ravintoa pitkäksi aikaa: He eivät olleet koskaan ajatelleet, että voisivat tavata ulkomaalaisen. Heidän päivänsä toistuivat aina samanlaisina, kotoa pelloille ja takaisin kotiin.

Sissi tapasi matkansa aikana ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan käyneet kotiseutuaan kauempana, eivät välttämättä edes lähikaupungissa. Moni eli köyhyydessä, arki oli pelkkää työtä.

Sissi herätti ihmetystä ja ihailua. Jotkut kirjoittivat hänelle myöhemmin, että olivat hänen rohkeutensa inspiroimina uskaltautuneet tekemään itsekin jotakin rohkeaa. Jotkut suhtautuivat säälien: Eikö hänellä ollut varaa autoon? Tai ehkä hän matkusti yksin, koska ei ollut löytänyt miestä? ”Kyllä sinä vielä jonkun löydät”, häntä lohdutettiin.

Buenos Airesiin Sissi jäi kuukaudeksi. Hän teki markkinointitutkimusta eräälle pyöräfirmalle ja sai siitä sen verran rahaa, että saattoi taas jatkaa matkaansa.

– Päiväbudjettini oli 5 euroa eli 150 euroa kuussa. Pyöräillessä ei mene rahaa oikeastaan muuhun kuin ruokaan. Vain kaupungeissa meni enemmän rahaa.

Buenos Airesissa Sissi oli tutustunut kahteen pyöräilijään, joiden kanssa hän pyöräili Uruguayn rannikkoa pitkin Etelä-Brasiliaan. Toukokuussa 2016 hän tuli kesäksi Suomeen ja palasi Brasilian ja Paraguayn rajalle, jonne hän oli jättänyt pyöränsä säilöön. Matka jatkui Paraguayhin, jonka pääkaupunkiin Asuncióniin hän jäi puoleksi vuodeksi kirjoittamaan Strangerless-blogiaan ja haastattelemaan paikallisia naisia omaa suunnitteilla olevaa projektiaan varten.

Asunciónista hän jatkoi Pohjois-Argentiinaan, sen jälkeen Boliviaan, Peruun ja Ecuadoriin.

Lopulta hän saapui Kolumbian Caliin. Se oli salsaa harrastavan Sissin mekka.

– Kaupunki on Latinalaisessa Amerikassa kuuluisa salsastaan, edes Kuuba ei ole mitään siihen verrattuna. Koko kaupunki tanssii salsaa.

Sissi pääsi tanssikouluun apulaisopettajaksi ja liittyi koulun salsa show -ryhmään.

– Tanssin Calissa puoli vuotta. Se oli ihanaa.

Sissi Korhonen Argentiinassa

Tammikuussa 2017 Sissi vietti kymmenen päivää Suomessa asuvan argentiinalaisen ystävänsä perheen luona. Kuvassa Juan Esteban Gonzalez ja tyttäret Bettina (vas.) ja Mirta. – He kohtelivat minua kuin perheenjäsentä. Kuva: Sissi Korhosen kotialbumi.

Huutelua ja tööttäilyä

Yhtä tietä hän ei unohda koskaan. Buenos Airesin jälkeen, kun hän oli vielä Pohjois-Argentiinassa, hän pyöräili yksinäisellä maantiellä. Oli hiljaista, välillä satunnainen rekka ajoi ohi. Tiellä oli oksia, ja hän ajoi niiden yli, kunnes huomasi, että ne olivatkin eläviä käärmeitä. Yhtäkkiä yksi ”oksa” lensi pyörän pinnojen väliin. Kuului rusahdus, kun se murskaantui.

Se oli kymmenen senttiä pitkä heinäsirkka. Niitä oli pitkin tietä, ne pomppivat ja lensivät ilmassa holtittomasti.

Sitten ohi ajoi rekka, joka pysähtyi vähän matkan päähän. Kun Sissi pyöräili ohi, auton takaa astui esiin rekkamies, joka masturboi.

– Se oli ällöttävää. Minulla oli mukana kyynelkaasupurkki, mutta jos hän olisi halunnut ajaa minut myöhemmin tien penkkaan, se ei olisi paljoa vaatinut. Onneksi vastaan tuli pari rekkaa juuri silloin, kun hän ohitti minut.

Sissi ei ottanut matkallaan turhia riskejä. Hän ajoi aina isoilla teillä päiväsaikaan.

– Ehkä jotkut naiset ovat pyöräilleet ihanille järvi- ja puroseuduille ja luonnonkauniille teille. Minusta sellainen tuntui kuitenkin liian vaaralliselta.

Jos joku ajoi viereen utelemaan, Sissi saattoi sanoa, että moottoripyöräilevä poikaystävä oli tulossa perässä.

– Mutta kyllähän sitä huutelua ja tööttäilyä oli tosi paljon. Sikäläiseen kulttuuriin kuuluu se, että vieraatkin saavat kommentoida naisen kroppaa. Se oli välillä tosi ärsyttävää.

Sissi Korhonen pyöräilee Brasiliassa

Etelä-Brasiliassa Rio Grande do Sulin maakunnassa maaliskuussa 2016. – Suistoalue oli täynnä vesisikoja. Kuva: Sissi Korhosen kotialbumi.

Luotisade Panamassa

Vuodenvaihteessa 2017–2018 Sissi palasi Kolumbian Calista Suomeen. Hän työskenteli neljä kuukautta järjestötiedottajana, kunnes palasi jatkamaan seikkailuaan. Seuraavan puolen vuoden aikana hän pyöräili moldovalaisen ystävänsä Madalinan kanssa halki Väli-Amerikan: Panamasta Costa Ricaan, Nicaraguaan, Hondurasiin, El Salvadoriin, Guatemalaan ja Meksikoon.

Matka sujui ilman vastoinkäymisiä, yhtä luotisadetta lukuun ottamatta. Sissi oli ystävänsä kanssa nukkumassa erään talon pihalla teltassa Panamassa. Rosvot olivat ryöstäneet kylän kaupan ja tulleet piiloon samaiseen pihaan. Poliisit seurasivat perässä. Alkoi ampuminen. Talossa asuva perhe tuli hakemaan naiset turvaan sisälle taloon.

– Se oli ainoa kerta koko kolmen vuoden aikana, kun ajattelin, että seikkailuni saattaa loppua äkisti. Vaikka miten yrittää aina selvittää sen turvallisimman paikan yöpyä, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, se on sitten siinä.

Palomiehiä Panamassa

Panamassa Sissi (vas.) ja Madalina yöpyivät paikallisella paloasemalla. – Latinalaisessa Amerikassa palomiehet majoittavat lähes poikkeuksetta yösijaa tarvitsevat retkipyöräilijät. Kuva: Sissi Korhosen kotialbumi.

Seikkailu toi uusia ystäviä ja itseluottamusta

Kolmen vuoden seikkailu antoi ja opetti paljon. Nyt Sissi tuntee paremmin Latinalaisen Amerikan kulttuuria ja puhuu sujuvasti espanjaa ja portugalia. Hänellä on paljon uusia ystäviä.

Ja itseluottamusta.

– Luotan nykyisin aiempaa enemmän intuitiooni ja kykyyni tehdä oikeita päätöksiä.

Hän myös löysi Meksikosta rakkauden. Kesäkuussa 2018 brasilialainen retkipyöräilijä Rodrigo seisoi Etelä-Meksikossa sijaitsevan pikkukaupungin pyöräliikkeen edessä. Sissi meni hänen luokseen juttelemaan.

– Välillä olin ehtinyt jo miettiä, löydänkö koskaan elämänkumppania, kun olen niin menevää sorttia.

Nyt he ovat naimisissa ja lapsen laskettu aika on marraskuussa. Minne päin maailmaa perhe lopulta asettuu, jää nähtäväksi.

– Mutta haluan tehdä töitä ja matkustaa jatkossakin.

Miten kauan Sissi malttaa olla pyöräilemättä? Sitä hän ei vielä tiedä, mutta Rodrigo on jo etsinyt netistä perävaunua, jonka voisi liittää pyörään.

Sissin oivallukset

  • Yleensä vain vieras pelottaa. Pelot katoavat, kun ihmisiin ja paikkoihin tutustuu.
  • Ihmiset ovat pääsääntöisesti hyviä. Suomessa uutisoidaan paljon Latinalaisen Amerikan rikollisuudesta, mutta tavalliset ihmiset eivät päädy uutisiin. He kohtelevat toisiaan hyvin.
  • Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Joskus edessä on ylämäki, vesi loppuu, alkaa sataa tai pyörä hajoaa. Silloin ei auta itkeä tai raivota. On hyvä oppia asennoitumaan niin, ettei luovuta ja että selviytyy.
  • Kannattaa luottaa intuitioon. Ison elämänmuutoksen tekeminen on rankkaa, koska silloin näkee vain sen, mistä luopuu; ei sitä, mitä on edessä. Olen oppinut, että asiat järjestyvät, ja sen takia luotan omaan päätöksentekokykyyni.
  • Itsekkäältä tuntuva teko voi auttaa muita. Aluksi pyöräileminen tuntui itsekkäältä, mutta matkani aikana opin, että pyörämatkani inspiroi muita. Kolme naista on lähtenyt pyöräilemään yksin, ja jotkut ovat esimerkkini innostamina rohkaistuneet tekemään jotakin muuta, kuten vaihtamaan työpaikkaa. Pienissä kylissä monesta oli uskomatonta tavata ensimmäistä kertaa elämässään ulkomaalainen, ja vielä nainen, joka pyöräili yksin.

Lue myös

Suosittelemme