Ihmiset

Suosittu bloggaaja Stella Harasek on opetellut uudenlaisen tavan puhua itselleen: ”En anna muiden mielipiteiden määrittää itseäni”

Stella Harasek, 38, on yksi Suomen ensimmäisistä bloggaajista. Hän on kulkenut pitkän tien oppiakseen hyväksymään itsensä, sillä nuorena koettu koulukiusaaminen jätti syvän jäljen.
Teksti: Riikka Heinonen Kuvat: Jarno Jussila

”Synnyin Ruotsissa, mutta vanhempani muuttivat Australian Melbourneen meren rannalle, kun olin alle vuoden ikäinen. Australia oli saksalaisen isäni haave. Hän rakastui uuteen kotimaahansa ja oli valmis jopa vaihtamaan Saksan kansalaisuutensa Australian kansalaisuuteen. Olin isäni tyttö, meitä yhdisti rakkaus eläimiin. Viisivuotiaana sain häneltä lahjaksi elävän kanan, joka rapisteli pahvilaatikossa. Se oli mielestäni paras lahja, jonka olin koskaan saanut. Pian kanoja oli monta, samoin kaneja ja kissoja. Myöhemmin minusta tuli hevostyttö. Isäni kuoli, kun olin 16-vuotias.”

Stella Harasek: ”Taistelin vastaan enkä alistunut kiusaajieni edessä”

”Päädyin 11-vuotiaana suomalaisen äitini synnyinsijoille Lappiin, jonne tulin äitini ja veljeni kanssa lomalle. Olen oikeastaan yhä samalla lomalla, sillä jäimme sille tielle. En osannut suomea ollenkaan, ja toisin kuin suurin osa pienen paikkakunnan talviurheilevista nuorista, olin kiinnostunut musiikista ja taideaineista. Se teki minusta helpon maalitaulun kiusaajille. Olin saanut Australiassa käydä koulua erottumatta muista enkä ymmärtänyt, miksi kaikki minussa oli yhtäkkiä väärin. Taistelin kuitenkin vastaan enkä alistunut kiusaajieni edessä. Muutin 16-vuotiaana Tampereelle mennäkseni ilmaisutaidon lukioon. Siellä kaikki, mistä minua oli Lapissa kiusattu, olikin yhtäkkiä kiinnostavaa.”

– Somevaikuttajien tekemisiä on helppo kritisoida, koska he ovat ison maailman julkkiksiin verrattuna tavallisia ja lähestyttäviä, ihmisiä, jotka voi oikeasti nähdä kadulla.

Blogi sai alkusysäyksensä itseilmaisun vimmasta ja halusta jakaa ajatuksia

”Perustin blogini ensimmäisten joukossa, suomalaisen blogimaailman alkuhämärässä vuonna 2007. Olin muuttanut Helsinkiin ja työskentelin levy-yhtiön markkinointitiimissä. Työkaverini ehdotti eräällä lounastauolla, että perustaisin blogin, jossa voisin jakaa monologejani buutsien oikeista nyansseista ja levyistä, jotka olivat räjäyttäneet tajuntani. Ehkä hän oli kyllästynyt kuuntelemaan niitä. Blogista tuli nopeasti suosittu, ja reilu vuosi myöhemmin aloin saada palkkaa sen kirjoittamisesta. Silloin blogit olivat nouseva ilmiö, nykyään vastaavan suosion saavuttaminen olisi paljon vaikeampaa.

Blogini sai alkusysäyksensä itseilmaisun vimmasta ja halusta jakaa ajatuksia ihmisten kanssa. Vuosien varrella siitä tuli puolivahingossa työni. Nykyään minua ja kollegoitani kutsutaan sosiaalisen median vaikuttajiksi. En pidä tittelistä, mutta huomaan kyllä, että sanomisillani ja tekemisilläni on vaikutusta. Iso yleisö tuo mukanaan suuren vastuun. Siksi kirjoitan kepeiden juttujen ohessa tärkeistä asioista, joista haluan levittää tietoisuutta ja hälventää häpeää, kuten työuupumuksesta ja endomet­rioosista, joista minulla on omakohtaista kokemusta.

Kaikkia ei voi miellyttää. Sen olen huomannut melkein 13 vuoden blogiurani aikana. Suurin osa seuraajistani ymmärtää, että sosiaaliseen mediaan päätyy vain murto-osa todellisen elämän tapahtumista, mutta aina on myös heitä, jotka luulevat tietävänsä somesisältöjen perusteella elämästäni kaiken tai eivät vain pidä valinnoistani. Somevaikuttajien tekemisiä on helppo kritisoida, koska he ovat ison maailman julkkiksiin verrattuna tavallisia ja lähestyttäviä, ihmisiä, jotka voi oikeasti nähdä kadulla.”

Stella on viime vuosina opetellut uudenlaisen tavan puhua itselleen

”Olen kiitollinen siitä, että olen saanut viime vuodet elättää itseäni kirjoittamalla ja kuvaamalla. Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontevin tapa ilmaista itseäni. Olen haaveillut kirjailijan urasta 12-vuotiaasta saakka. Nyt haave toteutuu viimein, kun esikoisromaanini ilmestyy ensi keväänä.

Olen ollut kriittinen, suorastaan julma itseäni kohtaan. En tarkoita vain ulkonäköä tai kehoa, olen ruoskinut itseäni tasaisesti kaikesta. Vasta viime vuosina olen opetellut uudenlaisen tavan puhua itselleni. Olen nykyään melko sinut itseni kanssa enkä koe painetta olla tietynlainen tai täydellinen, vaikka toki epävarmoja päiviä on yhä. Ajattelen, että elämässä on paljon kiinnostavampia asioita kuin se, miltä näytän. On ihan ok olla keskeneräinen.”

Stella 17-vuotiaana.

Stella 17-vuotiaana.

Elämä on muuttunut vuosien mittaan vain paremmaksi

”En pidä siitä, miten ikääntymisestä puhutaan naisten kohdalla negatiivisena asiana, jota vastaan täytyy taistella. On ironista, että samaan aikaan nuoret naiset kärsivät siitä, ettei heitä oteta vakavasti, koska he ovat nuoria. Aivan kuin nainen olisi sopivan ikäinen vain muutaman hassun vuoden siinä välissä. Elämäni on muuttunut vuosien mittaan vain paremmaksi. Olen tasapainoisempi, onnellisempi ja enemmän läsnä. En anna muiden mielipiteiden määrittää itseäni. Aion kypsyä kuin hyvä vuosikertaviini.

Olen ollut aiemmin huono pitämään huolta itsestäni. Nuorempana saatoin elää huolettomammin. Nykyään huomaan olostani nopeasti, jos en ole nukkunut tai liikkunut tarpeeksi. Hyvinvointi on minusta silti muutakin: joskus ystävien kanssa valvottu ilta virkistää enemmän kuin pitkät yöunet.

Olin pitkään poissa pohjoisesta, mutta nykyään kunnostan siellä sukuni taloa puolisoni kanssa. Vuodet ovat antaneet riittävästi välimatkaa menneisiin, ja nautin hiljaisuudesta vanhan hirsitalon ympärillä. Niityllä olisi tilaa hevoselle.”

Hyvää elämää

Olen ylpeä rohkeudestani, uteliaisuudestani ja huumorintajustani.

Inspiroidun taiteesta, musiikista, Lapin luonnosta, ihmisistä ja kirjoista.

Rakkain rutiinini ovat jokapäiväiset kävelyt rannalle koiran kanssa.

Saan voimaa puolisosta, ystävistä ja ehdottomasti musiikista. On olemassa kappaleita, joista ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle.

Haaveilen juuri nyt siitä, että saisin lorvia Lapin-talomme pihalla syreenin alla ja lukea monta kirjaa. Unelmoin siitäkin, että voisin vielä joskus asua Australiassa.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 29/2020.

Tunnetko naisen, jonka elämäntarinan haluaisit lukea? Lähetä vinkki meille sähköpostilla [email protected] tai kirjeitse Anna, Firdonkatu 2 T 151, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.

X