Ihmiset

Tällaisia ovat Sauli Niinistön ja Jenni Haukion presidenttikesät: ”Ei pelkkä vuodenaika, vaan jotain lähes pyhää”

Presidenttipari voi olla kesällä vapaalla, vaikka varsinaista lomaa ei olekaan.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Katri Makkonen, Matti Porre / Tasavallan Presidentin Kanslia, Om-Arkisto, Mvphotos, Lehtikuva

Maatalousnäyttely on kuulunut presidenttiparin perinteiseen kesäohjelmaan.

Presidenttipari voi olla kesällä vapaalla, vaikka varsinaista lomaa ei olekaan.

”Kesä ei ole meille pelkkä vuodenaika, se on jotain syvempää, lähes pyhää”, Jenni Haukio kirjoitti Seura-lehden kolumnissa vuonna 2019 suomalaisten suhteesta kesään.

Hän itse puolisoineen ei tee poikkeusta.

Presidentti ei vietä varsinaista lomaa, vaan hän on aina käytettävissä. Siitä huolimatta kansalaiset ovat tottuneet näkemään kesätapahtumissa rentoutuneen presidenttiparin.

Naantalin Kultarantaan he siirtyvät Helsingistä aina kesäkuun alussa, mutta Saulin ja Jennin todellinen kesäkoti on järven rannalla Lohjalla. Sieltä he ostivat hehtaarin tontin rakennuksineen syksyllä 2018, ja sinne he suuntaavat viikonloppuisin.

”Siellä on vähän lähempänä arkista elämää lapio tai jokin muu väline kourassa”, presidentti on sanonut huomauttaen, ettei hänen anneta tehdä Kultarannassa juuri mitään.

Merimaskun koulun oppilaat Lumi Mäki ja Jeremias Randell ojensivat kukkia Jenni Haukiolle presidenttiparin saapuessa Kultarantaan kesällä 2019.
Merimaskun koulun oppilaat Lumi Mäki ja Jeremias Randell ojensivat kukkia Jenni Haukiolle presidenttiparin saapuessa Kultarantaan kesällä 2019.

Lohjalla presidentti harrastaa myös uutta liikuntalajiaan eli perässä juoksua. Neljä vuotta täyttänyt Aaro tarjoaa siinä jatkuvan vastuksen.

Mökille presidentti haaveilee myös perustavansa pörriäisiä houkuttelevan luonnonkukkaniityn.

Luonnonystävien parasta aikaa

Luonnonystävyytensä presidentti Niinistö paljasti yllätyksellisellä tavalla vuonna 2015, kun ”Sauli Naantalista” soitti muina miehinä Ylen luontoaiheiseen radio-ohjelmaan. Soittaja halusi kysyä suoran lähetyksen haastateltavana olevalta asiantuntijalta heinäkuisena kesäpäivänä, mikä keltakukkainen kerrostettu kasvi on vallannut laajoja alueita paikkakunnalla.

Niinistön omaa luonnontuntemusta oli tunnistaa arvoituksellinen levittäytyjä palsternakaksi, ja Luonto-Suomen asiantuntija vahvisti radiossa presidentin hyvän arvauksen oikeaksi.

”Hämmentävää joskus ajatella, kun näkee esimerkiksi vaikka ranta-alpin ja mesiangervon vierekkäin ja sitten jää tuumailemaan, että kun molemmat syövät samaa multaa ja juovat samaa vettä, niin miten niistä voi tulla niin erilaisia”, tuttuääninen naantalilainen analysoi Ylen lähetyksessä.

Koiraperheen muutoksen kesät

Moni on hieraissut silmiään ulkoilumaastossa, kun vastaan on tullut arvovaltainen koiranulkoiluttaja turvamiehineen. Edessä on presidenttiparin ensimmäinen kesä Osku-koiran omistajina – ja edelliskesä oli vuosikausiin ensimmäinen, kun he olivat Lennun kuoltua ilman lemmikkiperheenjäsentä.

”Suru tuli sitä myöten lähemmäs kuin koskaan aiemmin elämässäni. Viilsi suoraan läpi sydämen – ja viiltää yhä”, rouva Jenni Haukio kirjoitti elokuussa 2021 menetyksestään Seuran kolumnissa.

Jenni Haukio ja Ranskan presidentin puoliso Brigitte Macron tapasivat toisensa Helsingissä kesällä 2018.
Jenni Haukio ja Ranskan presidentin puoliso Brigitte Macron tapasivat toisensa Helsingissä kesällä 2018.

Kuumat huipputapaamiset

Presidenttiparin kesiin on osunut erittäin korkean profiilin valtiollisia vieraita. Viime aikoina on katsottu tarkkaan ja uusin silmin Venäjän presidentin Vladimir Putinin visiittiä Kultarannassa kesällä 2016. Kuumaan kesäaikaan tapahtui myös kiihkeä Putinin ja Yhdysvaltain Donald Trumpin Helsingin-huippukokous vuonna 2018.

Tunnelma näissä tapahtumissa voi olla sähköinen. Vastapainoksi kesäkalenteriin mahtuu onneksi takuuvarman rentojakin kohtaamisia, vaikkapa Suomen kultaisen jääkiekkomaajoukkueen isännöintiä Naantalin juhlapuitteissa.

X