Terhi Nyykoolilla, 36, on puolisonsa kanssa seitsemän lasta: ”Emme suunnitelleet lasten lukumäärää – olemme aina vain halunneet vielä yhden lisää”

Syntyvyys laskee Suomessa jo kymmenettä vuotta peräkkäin. Ruovedellä Terhi Nyykooli, 36, synnytti helmikuussa seitsemännen lapsensa. Miten Nyykoolien perheestä tuli suurperhe, ja mikä omasta arjesta tekee sellaista, ettei sitä vaihtaisi pois?

Keittiön iso pöytä on suorastaan karun puhdas. Sen pintaa on hangattu usein tarmokkaalla kädellä, eikä sillä ole nyt muruakaan. Viereisellä työtasolla on foliolla peitetty uunivuoka. Siinä on Siirin, 11, ja Eelin, 10, tekemää makaronilaatikkoa. Lounasaika on juuri ohi.

– Isommilla lapsilla on ollut keittiövuorot siitä lähtien, kun Emilia (15-vuotias esikoinen) alkoi valittaa, että hän joutuu tekemään aina kaiken, äiti Terhi Nyykooli kertoo.

­Keittiövuorolainen auttaa ruoanlaitossa, pöydän kattamisessa ja keittiön siivoamisessa sekä täyttää ja tyhjentää tiskikoneen. Vuorolistalla ovat myös perheen isä, Jyri Nyykooli, 35, ja juuri koulun aloittanut Sohvi, 7. Sisu, 5, ja Saaga, 2, ovat vielä taaperoita. Heillä ei ole työvuoroja.

– Totta kai valvoin, kun Siiri ja Eeli tekivät makaronilaatikkoa, Terhi huomauttaa.

Hänen ja Jyrin yhteinen taival alkoi yli 18 vuotta sitten teinirakkautena, kun Terhi muutti Nokialta Ruovedelle ratsastus­­lukioon. Naimisiin he menivät elokuussa kymmenen vuotta sitten, kun kolmas lapsi oli tulossa. Seitsemäs syntyi viime helmikuussa. Eedit-vauvalla on ikimuistoinen syntymäpäivä 20.02.2020.

”Jyriltä kysyttiin, kaduttaako häntä seitsemäs lapsi”

Sanottakoon heti, ettei tämän jutun tarkoitus ole vaikuttaa kenenkään perhekokoon. Terhi on tarkka siitä, että jokaisella on oikeus omiin ratkaisuihinsa ja omanäköiseen elämään.

– Olen saanut osani ennakkoluuloista. Ihmisiltä voi tulla todella erikoisia ja jopa loukkaavia kommentteja, hän sanoo.

Ensimmäiseksi ihmiset yleensä ajattelevat, että Nyykoolit ovat uskovaisia eivätkä hyväksy ehkäisyä. Kun näin ei ole, alkaa ihmettely siitä, jaksavatko vanhemmat huolehtia lapsistaan, saavatko nämä kaikki riittävästi yksilöllistä huomiota ja kestääkö perheen talous. Eivätkö vanhemmat ole kuulleet ehkäisystä, ja onko pakko kansoittaa koko maailma?

– Vähän aikaa sitten Jyriltä kysyttiin, että kaduttaako häntä seitsemäs lapsi, Terhi ihmettelee.

Huvittaviakin tilanteita on muistoissa:

– Jyri istui saunassa miehen kanssa, joka koko ajan tuskaili elämää kahden lapsen isänä. Lopulta mies kysyi, onko Jyrillä lapsia. Seitsemän, tämä vastasi, Terhi nauraa.

Hän muistaa myös ajan, jolloin hän yhden lapsen äitinä alkoi toivoa toista lasta.

– Sain keskenmenon. Silloin sattui tosi paljon, kun ihmiset jatkuvasti kyselivät, että koska teemme toisen lapsen, eikö sitä jo kuulu, hän muistelee.

Omat kokemukset ovat opettaneet Terhille, että lapsiluku on todella henkilökohtainen asia, jonka kommentoinnissa sietää olla hienotunteinen.

– Vanhemmuuteen kypsytään eri aikaan: toiset nuorena, toiset vasta vanhempina. Jos joku ei halua lapsia ollenkaan, sekin on ok. Koskaan ei voi tietää, mitä lapsiluvun taustalla on, Terhi sanoo.

Hän myös ihmettelee, miksi uusperheiden muodostamia suurperheitä pidetään usein normaalimpina kuin yksien vanhempien perhettä.

– Monessa uusperheessä on yhtä monta lasta kuin meillä, hän huomauttaa.

Terhi Nyykooli oli 21, kun esikoinen syntyi

Väestöntutkijoiden mukaan Suomessa syntyy tällä hetkellä liian vähän esikoisia. Myös toinen ja kolmas lapsi tehdään yhä harvemmin. Varsinaisten suurperheiden osuus kaikista lapsiperheistä sen sijaan on pysynyt jo vuosia ennallaan. Nyykoolit kuuluvat siihen viiteen prosenttiin suomalaisista perheistä, joissa on vähintään neljä alle 18-vuotiasta lasta.

Tutkijat eivät ole toistaiseksi pystyneet selvittämään syitä sille, miksi nuoret aikuiset eivät nykyisin halua ensimmäistäkään lasta. Mikä estää vanhemmaksi ryhtymisen, kun vauraus kuitenkin on viimeisten vuosikymmenten aikana kasvanut, naisten asema yhteiskunnassa parantunut sekä lasten ja koko väestön hyvinvointi lisääntynyt? Puhutaan jopa tieteellisestä arvoituksesta.

Terhi ja Jyri eivät sen kummemmin miettineet ensimmäistä lastaan. He viettivät iloista nuoruutta, ja Jyri oli menossa armeijaan. Oli yllätys, kun Emilia ilmoitti tulostaan.

– Iloinen yllätys, Terhi lisää.

– Olin vaihtanut lukiosta ammattikoulun ravintolakokkilinjalle, koska en ollut riittävän kiinnostunut ratsastuksesta – enkä lukemisesta. Loppujen lopuksi ammattikoulu jäi kesken, sillä olin raskaana niin pahoinvoiva, etten enää kestänyt koulussa ruoan hajua.

Emilian syntyessä Terhi oli juuri täyttänyt 21. Ammattikoulusta hän valmistui pari vuotta myöhemmin.

– Synnytys oli vaikea ja kesti 17 tuntia. Silloin päätin, etten ikinä tee toista lasta.

”Lasten lukumäärää emme ole missään vaiheessa suunnitelleet”

Parin vuoden kuluttua Terhin mieli oli jo muuttunut ja hän alkoi kaivata uutta vauvaa. Jyrillä ei ollut mitään sitä vastaan. Surua tuottaneen keskenmenon takia Emilian ja Siirin välille ehti tulla ikäeroa neljä vuotta.

– Olen joskus lapsena ilmoittanut jopa Nokian Uutisten haastattelussa, että haluan aikuisena hyvän miehen ja ison perheen. Lasten lukumäärää emme ole kuitenkaan missään vaiheessa suunnitelleet. Olemme aina vain halunneet vielä yhden lisää. Pari kertaa olemme jo ajatelleet, että tämä oli nyt viimeinen, mutta niin vain on uuden vauvan jälkeen tehty yksi vielä, Terhi naurahtaa.

Nytkään hän ei sano varmasti, etteikö Eedit saisi vielä joskus pikkusisarusta, vaikka myöntää, että tultuaan viimeksi raskaaksi hän jo huokaisi, että taasko kaikki alkaa alusta.

– Saagan vauva-aika alkoi olla ohi. Kaikki oli kivasti. Raskausaikana ajatukseen uudesta vauvasta ehtii kuitenkin tottua. Nyt viettäessäni vauvavuotta Eeditin kanssa en mistään hinnasta antaisi tätä kokemusta ja rakkautta pois. Vauva on ihana rakkauspakkaus.

”Pari kertaa olemme jo ajatelleet, että tämä oli nyt viimeinen, mutta niin vain on uuden vauvan jälkeen tehty yksi vielä.”

Haaveena uuden talon rakentaminen

Yhdeksän hengen talouden pyörittäminen ei ole halpaa. Miettiessään syntyvyyden laskun syitä tutkijat pohtivat myös rahan merkitystä päätöksenteossa. Mistä ihmiset pelkäävät joutuvansa luopumaan lasten takia? Koetaanko lapset esimerkiksi hyvän työuran esteeksi?

– Eikös jossakin ole kokeiltu rahaa kannustimena tyyliin tonni vanhemmille syntyvästä lapsesta? Raha on varmasti iso syy, miksi perheen perustaminen monella siirtyy, joten varmasti jokin bonus voisi olla hyvä kannustin, Terhi miettii.

Ennen toisen lapsensa syntymää Terhi oli töissä Stora Enson aaltopahvitehtaalla Ruovedellä. Sen jälkeen hän on ollut kotiäiti. Jyri tekee töitä isänsä kanssa yhteisessä rakennusfirmassa.

– Tällä seudulla rakennetaan vielä kesämökkejä, mutta ei enää uusia omakotitaloja. Omakotitalon rakentamisen kun saisi talveksi, niin hyvä olisi, Jyri sanoo ajettuaan pihaan punaisella pakettiautolla.

Nyykoolien koti on muutaman kilometrin päässä Ruoveden keskustasta vanhan kansakoulun punaisessa piharakennuksessa. Terhi ja Jyri ovat remontoineet taloa itse. Olohuoneessa on valkoinen puolipaneeli ja uusi tapetti. Kaikki on hyvässä maalissa. Seuraavaksi voisi uusia ulkoverhoilun. Samaan aikaan Terhi haaveilee uuden talon rakentamisesta.

– Haluaisin paljon vaaleita pintoja ja avo­tilaa yhdessä kerroksessa. Olisi ihanaa päästä Jyrin kanssa yhdessä valitsemaan mate­riaaleja, värejä, huonekaluja ja laittamaan pihaa, mutta niin kauan kun olen kotiäiti, se on taloudellisesti mahdotonta. Toivottavasti joskus tulee meidän vuoromme, hän sanoo.

”Olen aika kotihiiri”

Asioita, joista Terhi tietää äitiyden takia luopuneensa, ovat myös matkustaminen ja irtiotot ystävien kanssa.

– Kolme vuotta sitten, vähän ennen kuin aloin odottaa Saagaa, olin tyttökaverin kanssa ruotsinlaivalla. Nykyisin olen aika kotihiiri. Nautin enemmän kotona olemisesta kuin siitä, että lähtisin viihteelle ja seuraavana päivänä toipuisin.

Periaatteessa Terhin mielestä voisi olla mukavaa päästä muutaman päivän kaupunkilomalle.

– Tiedän, ettei se nyt vain onnistu. Jyri saa minun puolestani mennä, hän sanoo.

Viimeksi, kun Jyri vietti viikonlopun kavereidensa luona, Terhille iski migreeni.

– Olisin kyllä voinut pyytää apua Jyrin vanhemmilta, mutta selvisin yksin, hän sanoo.

Parhaisiin ystäviinsä Terhi pitää yhteyttä Whatsappilla.

– He ovat kolme tukipilariani. Yksi asuu kymmenen kilometrin päässä, yksi Tampereella ja yksi Juupajoella. Viestittelemme lähes päivittäin.

Blogista tulee hieman tuloja

Jossakin vaiheessa tulevaisuudessa Terhin on palattava töihin. Mitä työ voisi olla, on vielä arvoitus. Mielessä on pyörinyt ajatus yrittäjyydestä. Olisiko valokuvaamisesta tai vaikuttajamarkkinoinnista ammatiksi?

Terhi on kirjoittanut kasvavan perheensä elämästä Äiti ja Melukylän lapset -blogia jo kahdeksan vuoden ajan. Kolme vuotta blogi on ollut aktiivinen, ja siitä on tullut myös hieman tuloja. Nyt äitiyslomalla Terhi päivittää sitä noin kerran viikossa. Instagramissa hän julkaisee uusia kuvia lapsistaan lähes joka päivä.

– Instagram on huippu paikka vertaistuelle, hän sanoo.

Terhi on tarkka kuvista. Lapset ovat niissä aina päästä varpaisiin sävy sävyyn puettuja. He myös osaavat toimia kuin ammattimallit. 15-vuotiaasta teinistä puolivuotiaaseen vauvaan lapset asettuvat pituusjärjestykseen ja hymyilevät kameralle kurkistaen joka toinen oikealta, joka toinen vasemmalta etummaisensa olan yli. Kukaan ei irvistele tai näytä hapanta naamaa. Edes Eedit ei vääntelehdi, vaan kannattelee päätään juuri siinä, missä valo parhaiten korostaa vaaleanpunaisen vauvamyssyn jättirusettia.

– Sain juuri seuraajakommentin, että olen kehittynyt paljon valokuvaajana. Vieläkin sydäntä lämmittää. Oli ihana kuulla, että teen ehkä jotakin oikein, Terhi sanoo.

Hän kiistää epäilyn, että elämä hänen kuvissaan olisi aina pelkkää päivänpaistetta.

– Instagram Storyn puolella julkaisen toisenlaisiakin kuvia. Feediin, jossa kuvat säilyvät, en halua ikäviä kuvia. Suunnittelen aina kuvan taustan ja muokkaan kuvat. Ennen julkaisemista näytän kuvat lapsille ja he päättävät, voinko julkaista ne. Usein he poimivat pois juuri ne otokset, joissa vääntelevät naamaansa, pelleilevät tai näyttävät kiukkuisilta.

– Miksi myöskään kuvaisin kiukuttelevia tai surullisia lapsia? Se ei tuntuisi oikealta heitä kohtaan. En usko, että lapsista tuntuisi mukavalta olla kuvattavana silloin, kun he kaipaavat lähinnä lohdutusta.

Terhi on myös kertonut seuraajilleen, ettei somessa ole hänen koko elämänsä. Jokaisella – myös bloggaajalla – on oikeus päättää, miten paljon itsestään kertoo.

”Jokainen lapsistamme saa elää oman lapsuuden”

Terhi elää nyt vaihetta, jossa hänelle on tärkeintä olla lasten kanssa. Yön paria tuntia lukuun ottamatta joku lapsista tarvitsee häntä joka hetki. Hän haluaa pitää huolta myös siitä, että jokainen saa nauttia vanhemmistaan myös yksin.

– Tänä syksynä kotona ovat päivisin enää Sisu, Saaga ja Eedit. Kun tytöt nukkuvat päiväuniaan, saan olla Sisun kanssa kahden. Lepäilemme yhdessä, ja juon teeni rauhassa. Se on mahtava yhteinen hetki.

Terhi painottaa myös sitä, että lapsia ei panna hoitamaan toisiaan. He ovat aina vanhempiensa vastuulla.

– Jokainen saa elää oman lapsuuden. En kestäisi, jos jonkun vahtivuorolla tapahtuisi jotakin pahaa. En jätä pieniä vielä edes Emilian kanssa yksin.

Emilia on peruskoulun viimeisellä luokalla. Suunnitelmissa ovat seuraavaksi lähihoitajan opinnot.

Keväällä Emilia tapasi parkanolaisen pojan, johon ihastui. Parkanoon on Ruovedeltä 90 kilometriä, ja seurustelu on jatkunut vanhempien avulla. He kuskaavat nuoria autolla toistensa luo viikonlopuiksi.

– Emilia on saanut jäädä poikakaverinsa kotiin yöksi, ja poika on ollut meillä. En näe mitään syytä tehdä asiasta sen vaikeampaa. Puhumme Jyrin kanssa lapsille usein omasta nuoruudestamme. Olimme tosi meneviä, mutta emme joutuneet koskaan mihinkään vaikeuksiin. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea lasten elämästä. Tärkeintä on, että tiedämme, missä he ovat ja kenen kanssa, Terhi sanoo.

”Olen onnellinen jokaisesta hyvin sujuneesta päivästä”

– Moni epäili teiniromanssiamme, mutta hyvin meillä on Jyrin kanssa mennyt, Terhi tuumaa.

– Riitelemme tosi vähän. Voimme väitellä ja huomautella toisillemme jostakin. Olen siisteydestä tosi tarkka ja Jyri vähän sinnepäin. Hän voi jättää vaatekasan olohuoneen nurkkaan, ja minä jäkätän siitä. Emme kuitenkaan koskaan huuda toisillemme. Välillä mies pelaa mielestäni liikaa tietokoneella. Hänestä minä taas muokkaan iltaisin liian pitkään kuvia ja päivitän Instagramia, mutta emme kai osaa riidellä.

”En tarvitse onneen erikoisuuksia. Olen onnellinen lasten halauksista, jokaisesta hyvin sujuneesta päivästä, Jyrin halauksesta kesken päivän.”

Puheliaan Terhin rinnalla Jyri on verkkaisen hiljainen. Hän häipyy takavasemmalle ja tulee kohta kysymään, missä hänen sortsinsa ovat.

– Pesukoneessa, Terhi vastaa ja Jyri naurahtaa. Sen jälkeen hän vetäytyy olohuoneeseen viihdyttämään Eeditiä.

– En tarvitse onneen erikoisuuksia, Terhi sanoo.

– Olen onnellinen lasten halauksista, jokaisesta hyvin sujuneesta päivästä, Jyrin halauksesta kesken päivän, lasten onnistumisista, heidän leveistä hymyistään, siitä, että saan olla heitä vastassa, kun he saapuvat koulusta kotiin.

– Jos joskus tunnen kateutta jostakin sellaisesta, mitä minulla tai meillä ei ole, keskityn tukahduttamaan tunteen. Kateus aiheuttaa vain pahan olon ja saa unohtamaan kaiken sen, mikä omassa elämässä on ihanaa ja hyvin.