Ihmiset

Tommi Kinnunen haluaa olla hyvä isä ja puoliso – omalta isältään hän on saanut yhden tärkeän neuvon

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnusen elämässä tärkeät asiat, ammatinvalinta ja rakkaus, ovat tapahtuneet vähän kuin vahingossa. – On sattumaa, mitä kohdalle osuu ja mikä tärppää.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Aleksi Niemelä

Tommi Kinnusen mielestä nuorena ja vähän vanhempanakin pitää olla oikeus haahuilla. Kaiken ei pitäisi olla niin tehokasta.

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnusen elämässä tärkeät asiat, ammatinvalinta ja rakkaus, ovat tapahtuneet vähän kuin vahingossa. – On sattumaa, mitä kohdalle osuu ja mikä tärppää.

Äiti oli niin väsynyt, ettei jaksanut rakastaa. Näin eräs lukija kirjoitti Tommi Kinnuselle, 51, muutama vuosi sitten. Koskettava lause oli yhtenä sytykkeenä kirjailijan uusimmalle romaanille Kaarna. Tarinan keskiössä on sodan aikana traumatisoitunut nainen ja hänen rakkautta vailla kasvaneet lapsensa.

– Syynä aiheen valintaan olivat myös kotiseudulla kuulemani vanhat tarinat sekä käynnissä oleva Ukrainan sota. Mietin, eikö ihminen opi ikinä mitään.

Tommi pelkää väheksyvänsä muita kirjailijoita, kun hän sanoo, että kirjoittaminen on hänelle kakkostyö.

– Ensisijaisesti olen opettaja. On vaikea ajatella, että pelkästään kirjoittaisin, sillä silloin työskentelisin aivan yksin.

Ehkä hän voisi kirjoittaa ryhmässä, mutta ei yksin. Nuorempana hän kirjoitti kabareekäsikirjoituksia turkulaisille teattereille.

– Tein kepeitä juttuja, vitsillä sisään ja pierulla ulos. Sitä ei heti uskoisi, sillä nykyään valitetaan, että minulla on rankkoja aiheita enkä osaa kirjoittaa onnellista loppua. Kaarnan kevyesti toiveikas lopetus on ehkä onnellisin, mihin pystyn.

Kirjoittaakseen Tommi sanoo tarvitsevansa vuorovaikutusta, ja sitä hän saa koulussa oppilailta ja muilta opettajilta.

– Sitä paitsi en pidä ajatuksesta, että elantoni olisi kiinni kirjoittamisesta. Vanhemmillani oli valokuvausliike, ja näin lapsena, kuinka paljon he tekivät töitä. Kukaan meistä neljästä lapsesta ei ole yrittäjä.

Lue myös: Suosikkikirjailija Minna Rytisalo jätti työnsä opettajana uupumuksen jälkeen: ”Minua alkoi jännittää mennä luokkaan”

Puoliso hoitaa puutarhan – Tommi nikkaroinnin

Tapaamme Tommin kotipihalla Turun Vartiovuorella. Puutarha näyttää huolettoman rehevältä, sellaiselta kuin sille ei olisi tehty mitään, mutta jokainen edes pihanhoidon alkeet ymmärtävä tajuaa, että tähän vasta on nähtykin vaivaa.

– Puoliso on entiseltä ammatiltaan puutarhuri, kuittaa Tommi.

Hän itse on keskittynyt vuonna 1882 rakennetun puutalon kunnostamiseen. Nikkarointi on hänen vahvuutensa.

Edellisellä viikolla koulut ovat loppuneet ja pieni perhe, Tommi, opettajapuoliso ja kymmenvuotias tytär ovat aloittaneet kesälomansa ja pakkaavat lähteäkseen sukulaiskiertueelle. He suuntaavat Tommin kotiseudulle Kuusamoon, isovanhempien suvun maisemiin Etelä-Pohjanmaalle ja anoppilaan Nuutajärvelle.

Reissun jälkeen loma jatkuu Laitilassa, jossa perheellä on vanha torppa, remontoijan unelma sekin. Nikkarointia ja pihatöitä riittää.

Tommi johdattaa meidät läheiseen kahvilaan, sillä emme voi mennä sisälle perheen kotiin.

– Kun puoliso pakkaa, hän haluaa yleensä samalla siivota kaikki vaatekaapit. Nyt siellä ovat kaikki vaatteet pitkin ja poikin.

Tommi Kinnusen puutarha
Tommin puoliso on entiseltä ammatiltaan puutarhuri, ja se näkyy sekä kaupunkikodissa Turussa että kesäpaikassa Laitilassa. © Tommi Kinnusen kotialbumi

Nuorena pitäisi saada haahuilla rauhassa

Kuva on vanhasta vanhasta tekstistä: Kuusamon kunnankirjaston henkilökunnan kokous vuonna 1984 käsitteli vuoden lainaajan valintaa. Valittu oli kymmenvuotias Tommi Tapani Kinnunen, jonka lukemisvalikoima on perustelujen mukaan hämmästyttävän laaja nuortenkirjoista tietokirjoihin ja kaunokirjallisuuden klassikoihin.

Tommi valitsi palkinnoksi kaksi kirjaa: Mika Waltarin Nuoren Johanneksen ja Eva Ibbotsonin nuorisokirjan Pelastakaa kummitukset.

– Meillä luettiin paljon. Muistan tuokiokuvan­ lapsuudesta. Istun lattialla ja äiti lukee minulle Nalle Puhia. Kuusi vuotta vanhempi veljeni tulee viereeni kuuntelemaan, ja pian ovelta kurkistaa yhdeksän vuotta vanhempi siskoni, joka istahtaa alas. Joukkoon liittyy kaksitoista vuotta vanhempi isosiskoni kaverinsa kanssa. He olivat lähdössä kylille, mutta jäävät hetkeksi joukkoon.

Tommin lapsuus oli turvallinen. Hän kasvoi Kuusamon keskustassa nelilapsisen perheen kuopuksena. Hän ei ollut päivähoidossa, vaan oleskeli perheen luona asuneen mummon hoivissa tai vanhempien valokuvausliikkeen takahuoneessa.

Tommi Kinnunen
Tommi oli pienenä kova poika kiipeilemään. – Olin niin vilkas, että minua hoitanut mummi oli välillä tiukilla. © Tommi Kinnusen kotialbumi

– Minusta piti tulla valokuvaaja tai kokki tai mikä milloinkin tuli mieleen.

Tommilla ei ollut lapsena erityisiä ammattiunelmia.

– En pidä siitä, että nuorilla pitäisi olla käsitys tulevasta ammatista viimeistään lukiossa ja että alan vaihtamista vaikeutetaan. Tavoitteena on tehokkuus, ja siihen kuuluu, että pitää pysyä valitsemassaan putkessa.

Nuorena pitäisi saada etsiä paikkaansa, haahuilla rauhassa. Tommi pyrki aikoinaan Teatterikorkeakouluun dramaturgilinjalle, mutta ei päässyt, ja päätyi lukemaan kirjallisuutta, puheviestintää ja suomen kieltä.

– Aikomukseni oli pyrkiä uudestaan, mutta tykkäsinkin opiskella suomea.

Opettajaksi hän ei tähdännyt, vaikka suoritti opetusharjoittelun vähän kuin varmuuden vuoksi.

– Ilmaisutaidon lukiossa oppilaat kyselivät fiksuja ja tajusin, että opettajan työ onkin mun juttu, todella kivaa.

Tommi viihtyy työssään, vaikka hänestä tulikin opettaja vahingossa.

– Olen tällainen oman elämäni ajopuu. Ammatinvalinnassa on vähän samoin kuin romanttisessa rakkaudessa. En usko, että jokaiselle on vain yksi ainoa ja oikea. Elämä tarjoilee vaihtoehtoja, ja on sattumaa, mitä kohdalle osuu ja mikä tärppää.

Joskus käy huonompi tuuri, toisinaan hyvä. Tommi uskoo, että ihminen voi olla onnellinen ja tyytyväinen, vaikka valinta olisi sattuma.

– Kirjailijakin minusta tuli vahingossa.

Tommi Kinnunen
– Lapsuudenkodissani saattoi sunnuntaisin olla hiirenhiljaista, kun koko perhe, isä, äiti, mummi ja neljä lasta, keskittyi lukemiseen, muistelee Tommi Kinnunen. © Aleksi Niemelä

Tommi Kinnunen luuli kustantajan soittoa pihapuheluksi

Tasan yksitoista vuotta sitten Tommi oli puolisonsa kanssa Itävallassa, noin 2 000 metrin korkeudessa. He ajelivat hiljalleen mutkaista tietä alaspäin, kun puhelin soi. Soittaja oli kustantaja, joka kertoi, että he halusivat julkaista Tommin romaanin.

– Olin varma, että kyseessä oli pilasoitto. Vastasin tylysti, taisin kirotakin.

Edellisenä syksynä Tommi oli osallistunut työväenopiston kirjoittajakurssille ja jatkanut tekstiensä kehittämistä vielä yksityisellä kurssilla. Muutama viikko aiemmin hän oli antanut käsikirjoituksen ”huvikseen” luettavaksi ystävälleen, joka ei ollut kommentoinut sitä mitenkään.

Tommi ja hänen puolisonsa ehtivät ajella vuoristotietä alaspäin noin tuhannen metrin korkeuteen, ennen kuin tuleva kirjailija alkoi uskoa puhelun aitouteen.

– Pidin työstäni enkä haaveillut kirjan julkaisemisesta, mutta näin tässä kävi.

Kun Tommi viimeisteli romaaniaan, perheeseen odotettiin lasta. Neljäntienristeys ilmestyi seuraavan vuoden alussa, ja jo ennen sitä Tommista oli tullut isä.

– Esikoisromaanissani odotetaan lasta, ja jokaisessa kirjassani on kohtauksia, joissa on ipanamme ikäinen lapsi. Hän on varttunut kirjojeni mukana. Pintissä on viisivuotias lapsi ja Kaarnassa on kohtaus, jossa kaksostytöt ovat tyttömme ikäisiä.

Lue myös Kotiliesi.fi: Opettaja päätti antaa oppilailleen joululahjaksi kirjat, koska huolestui lasten lukutaidosta – hänellä on painokas viesti kaikille aikuisille

Avioliito ei ole taito- vaan tahtolaji

Puolisonsa kanssa Tommi on ehtinyt olla yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Pariskunta kohtasi tanssilavalla, jossa tuleva puoliso pyysi Tommia tanssimaan.

– Sanoin, että paskat, enkä lähtenyt. Tanssiminen ei kiinnosta minua lainkaan, enkä varsinkaan tanssi mitään, missä ei ole valmiita askelkuvioita.

Siitä suhde kuitenkin alkoi.

– Meillä on mukavaa yhdessä ja aika lailla samanlaiset arvot sekä aika lailla yhteneväinen maku.

Kaikki kaaren vaiheet on suhteessa käyty läpi – roihuava rakkaus, hyvä ystävyys ja hyväksyvä kunnioitus. Tommi on oppinut, että avioliitto ei ole taito- vaan tahtolaji.

– Olen päällepäsmäri ja toisinaan jyrään hiljaisempaa puolisoani. Yritän opetella vaikenemaan, kuuntelemaan ja kyselemään. En haluaisi olla kaiken tilan vievä keski-ikäinen mies.

Tommi Kinnunen
Surkea pelotteluyritys tai virkistävä kasvonaamio kesäsaunan jälkeen, miten sen kukin perheenjäsen haluaa muistaa. © Tommi Kinnusen kotialbumi

”Opettajuuteen minulla on koulutus, vanhemmuuteen ei”

Isänä Tommi Kinnunen olisi kernaasti yhtä hyvä kuin oma isänsä.

– Isältäni ei yleensä saanut vastauksia, mutta hänellä riitti hyviä kysymyksiä.

Kun Tommi oli parikymppinen, perheelle tuttu alkoholisoitunut mies kuoli. Nuoruuden ylimielisyydessään Tommi erehtyi sanomaan, että sitä ihmistä tuskin kukaan jäi kaipaamaan.

– Isä suuttui ja sanoi, että jokaista kaipaa joku, jos ei nykyisenä, niin ainakin sellaisena kuin tämä joskus oli. Opin, että asioita pitää aina katsoa monelta kantilta.

Opettajana Tommi on tottunut olemaan lasten ja nuorten kanssa, mutta silti hän sanoo isänä tuntevansa koko ajan riittämättömyyttä. Vanhemmuus ei ole helppoa.

– Ero on siinä, että opettajuuteen minulla on koulutus, vanhemmuuteen ei. Mietin jatkuvasti, olenko tehnyt tarpeeksi, osaanko ja pystynkö.

– Veljeni sanoi kerran lapsistaan, että on hurjaa, kun ympärillä on ihmisiä, joiden takia voisi vaikka kuolla. Kun tulin itse isäksi, ymmärsin, mitä hän tarkoitti.

Tommi Kinnunen
Korona-ajan jälkeen Tommi jäi opettajan työstään uupumuksen vuoksi sairauslomalle.– Vaikka työ olisi kuinka mieleistä, liiat vaatimukset vievät kaiken mehun. © Aleksi Niemelä

Tommi nauttii perhearjesta. Häntä hymyilyttää, kun hän kertoo ipanan lempipuuhasta, perhehalista. Siinä kaikki kolme pakkautuvat samaan myttyyn, ja päällimmäiseksi ryntää neljäs perheenjäsen, jackrussellinterrieri Noppa.

Koira on ylettömän kiinnostunut kaikesta toiminnasta, ja sen suurin pelko on, että jossain riehutaan ilman, että se ehtii mukaan.

Perheen edellinen koira kuoli ennen koronaa, ja silloin päätettiin, että koiraa ei enää oteta. Tytär kuitenkin piirsi koiran aina mukaan perhekuviin.

– Oli liikuttavaa nähdä, kuinka koira haaleni kuvissa ja näytti leijuvan ilmassa. Joissakin kuvissa siitä näkyivät vain jalat puun takaa. Ymmärsimme, kuinka tärkeä koira tytölle oli. Kun tuli korona, ajattelimme, että meiltä löytyy aikaa pennun kouluttamiseen, ja hankimme Nopan.

Tommi Kinnusen koira
Noppa-koira on lievästi sanottuna vilkas. Sen suurin pelko on, että jossakin riehutaan ja se ei ehdi mukaan. © Tommi Kinnusen kotialbumi

Varhaisin muisto lapsuudenkodin portaista

Uusinta romaaniaan kehitellessään Tommi selvitti, miten varhaisilta ajoilta ihmisellä voi olla muistoja. Kävi ilmi, että pitkäkestoinen muisti alkaa kehittyä vasta kuuden ikävuoden paikkeilla, joten aikuisena lapsen on vaikea muistaa varhaislapsuuteen liittyviä asioita.

Vahvat kokemukset voivat kuitenkin jäädä mieleen, ja toisaalta hyvin traumaattiset tapahtumat saattavat pyyhkiytyä mielestä pois.

– Oma varhaisin muistoni on kotini portaista. Olen kai kolmi- tai nelivuotias. Tulemme saunasta, ja isä kävelee ylös ja kantaa minua sylissä niin, että katson hänen olkansa yli taaksepäin. Näen perässämme kiipeävän hymyilevän äidin ja isoveljen. Se kuva on hyvin rakas ja turvallinen.

Tommi sanoo, että yhä hänelle parasta elämässä on perhe.

– Tykkään omasta perheestäni, sisaruksistani ja koko omasta ja puolisoni suvusta. Olin pienenä usein äitini vanhempien luona Etelä-Pohjanmaalla. Paappani sanoi, että vaikka olen Kinnunen, olen myös Kallio. On ihana kuulua johonkin.


Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 25-26/2024.


X