Ihmiset

Vappu Taipale ja kolme muuta voimanaista vakuuttavat, että ikääntyessä elämä vain paranee: ”Nuoruus on ihmiselon vaikeinta aikaa”

Vappu Taipale, Arja Omenainen, Kaarina de Wolff ja Kirsti Holmberg kertovat, mitä hyvää ikääntyminen on tuonnut tullessaan. 

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Tutkijoiden mukaan eläkevuodet ovat elämän kruunu. Minulle on käynyt juuri niin, Vappu Taipale sanoo.

Vappu Taipale, Arja Omenainen, Kaarina de Wolff ja Kirsti Holmberg kertovat, mitä hyvää ikääntyminen on tuonnut tullessaan. 

Vappu Taipale: ”Vanhat naiset ovat kauniita ja viisaita”

Vanha nainen, mikä kaunis sanapari! Vappu Taipale to­teaa. Vanhukseksi hän ei kuitenkaan osaa itseään mieltää vieläkään, 80-vuotiaana.

– Vanha ihminen on kerroksellinen. Olen sota-ajan lapsi, 1960-luvun radikaali ja nyt isoäiti. Vanhus minusta tulee vasta sitten, kun tarvitsen apua päivittäisessä elämässä.

Se aika ei ole vielä. Vappu Taipale antaa puhelinhaastattelun kesken siivouksen. Hän on juuri nostanut tuolit pöydille ja laskeutuu kohta polvilleen vahaamaan lattiaa. Tekeillä on myös kirjaprojekti yhdessä aviopuoliso Ilkka Taipaleen kanssa.

Oma ikä tulee mieleen lähinnä silloin, kun nuoret ihmiset puhuttelevat yltiöpäisen kunnioittavasti. Tai kun vilkaisee peiliin: sieltä katsovat suvun vanhat naiset.

Lue lisää: Vappu ja Ilkka Taipale taistelevat yhdessä rauhan puolesta: ”Työn alla aina rauhanliike”

Huumori auttaa

Nelikymppisenä Vappu Taipale tulistui tytöttelystä, koska se tuntui aliarvioimiselta. Hän oli kuitenkin jo tuolloin yliopiston professori, ministeri ja neljän lapsen äiti. Nykyään Vappu tytöttelee surutta itseään ja ikä­tovereitaan.

– Kun tapaamme vanhojen luokkakavereiden kanssa, olemme taas kuin nuoret tytöt. Muistelemme vanhoja sattumuksia ja nauramme kuollaksemme. Vanhemmiten ihminen ei usein enää ole tiukkapipo. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti, ja myös itselleen voi nauraa.

Huumori onkin luja ase luutumista vastaan. Pahinta Vappu Taipaleen mukaan olisi muuttua kyyniseksi.

– Vanhetessaan ihminen joutuu koko ajan luopumaan jostakin. Jätämme taaksemme taitoja, vaiheita ja mahdollisuuksia. Itsekin tulen koko ajan hitaammaksi ja kömpelömmäksi. Kaupassa käyminen vie aikaa, kun käsissä on kassi, kukkaro ja pankkikortti. Se kieltämättä tuskastuttaa. Mutta jos ei hyväksy, että muutokset ovat osa elämää, tulee katkeraksi. Ja katkeruus on kuin novitshok, myrkky, joka leviää ympäristöön. Huumori on sen vastamyrkky.

Vappu Taipale uskoo viisastuneensa

Ikääntymisellä on stigma, kielteinen leima. Vanhuksista puhutaan usein taakkana. Vappu Taipale on taistellut eturintamassa tätä käsitystä vastaan. Hänestä vanhuus on ymmärretty aivan väärin:

– Mehän olemme voimavara! Olen kulkenut ikäihmisten kerhoissa ja seurakunnissa kertomassa, ettemme voi vain odottaa, että jostakin laskeutuu armollinen ymmärrys. Meidän on itse tehtävä itsestämme merkittäviä yhteisöllemme.

Sellaiset vanhat naiset kuin Aira Samulin, Kirsti Paakkanen ja Tellervo Koivisto on nostettu jalustalle, aivan ansiosta. Roolimalleiksi he ovat Vappu Taipaleen mielestä ehkä liian ylivoimaisia. Hän kehottaakin kääntämään katseen lähipiiriin.

– Minun äitini ja tätini esimerkiksi olivat iloisia ja toime­liaita, oman elämänsä valtiattaria. Vanhat naiset ovat kauniita ja viisaita, heitä kannattaa kuunnella.

Vappu Taipale uskoo itsekin viisastuneensa ikääntyessään.

– Se ei ole mitään knoppitietoa, vaan asioiden syvällistä ymmärtämistä.

Vappu Taipale ei kaipaa nuoruutta

Älkää pelätkö vanhuutta! Se on Vappu Taipaleen lohdullinen viesti nuoremmille.

Vain pieni osa joutuu lopulta täysin muiden hoivan varaan. Monille vanheneminen merkitsee helpompaa ja rennompaa arkea. Kiire on lakannut. Saa tehdä, mitä lystää.

– En tietenkään voi tietää, mitä minulle tapahtuu tulevaisuudessa. Toki toivon, etten tule niin dementiksi, että joutuisin olemaan toisten armoilla. Sillehän ei mitään voi, jos niin käy. Se on sitten vain hyväksyttävä.

Vappu Taipaleen ennuste on kuitenkin hyvä. Lähes kaikki hänen sukunsa naiset ovat eläneet liki satavuotiaiksi.

– Nuorempi tyttäreni onkin luvannut ottaa minut hoteisiinsa sitten, kun olen 103, hän toteaa nauraen.

Mitä Vappu kaipaa nuoruudesta? Ei niin mitään.

– Nuoruus on ihmiselon vaikeinta aikaa. Kaikki on epävarmaa ja epäselvää, ei kiitos! Jokainen vaihe elämässä on ollut hienoin. Nyt se on tämä vanhuus.

Arja Omenainen, 73: ”Eron jälkeen tuli humputeltua”

– En enää kaipaa nuoruuden tunnemyllerryksiä. Arvostan nykyisen parisuhteeni tasaisuutta ja rauhaa, Arja Omenainen toteaa.
– En enää kaipaa nuoruuden tunnemyllerryksiä. Arvostan nykyisen parisuhteeni tasaisuutta ja rauhaa, Arja Omenainen toteaa.

”Avioiduin 17-vuotiaana. Meitä oli alttarilla kolme, ja siihen maailmanaikaan oli selvää, että naimisiin mennään. Erotessani olin vähän päälle nelikymppinen ja 45-vuotiaana minusta tuli jo isoäiti. Olin ihan valmis mummoksi: jaksoin hoitaa ja leikkiä lastenlasten kanssa.

Eron jälkeen tuli vähän humputeltua. Kävin tanssimassa ja tapailin miehiä, en minä mikään nunna ollut. Yksi pidempikin suhde oli.Jäin eläkkeelle myyjän työstä yksitoista vuotta sitten. Kieltämättä toivoin löytäväni kumppanin vierelle, mutta hakemalla en hakenut. Eläkeliiton tanssikurssilla tapasin mukavan miehen, jonka kanssa askeleet osuivat yhteen.

Eräänä iltana Jouko kutsui minut kotiinsa syömään valmistamaansa uunilohta, seuraavalla kerralla minä tarjosin iltateet. Ajattelin, että herrajestas, miten mukava mies! Kummankaan ei tarvitse esittää mitään, saa olla oma itsensä. Lopullisesti hän hurmasi minut soittamalla haitarilla Esko Rahkosen kappaleen Pikku syntinen’Mä kerran kadulla kaupungin, sun tyttö kohdata sain…’

Ei ihastuminen tässä iässä ole enää samanlaista tunteiden myllerrystä kuin nuorempana. Se on paljon tasaisempaa ja rauhallisempaa. Arvostamme omaa tilaa ja aikaa, emmekä suunnittele yhteen muuttamista. Avioeronsa jälkeen Jouko oli elänyt pitkään yksin, joten taloudenpito sujuu. Hän ei odota minun passaavan itseään. Yhteentörmäyksiä tulee tosi vähän. En enää niuhota pienistä, eikä minulla ole tarvetta yrittää kouluttaa miestä.

Koronan takia eläkeläisten aktiviteetit ovat paussilla, joten olemme aika paljon nyhjänneet sohvalla katsomassa telkkaria, Masked Singeriä ja luonto-ohjelmia. Joka aamu ja ilta ilmoittaudumme toisillemme hempeillä tekstiviesteillä, se luo turvallisuutta. Jouko on tavattoman avulias. Kun jouduin selkäleikkaukseen, hän kuskasi minut mennen tullen, haki lääkkeet ja laittoi ruokaa. On myös ihanaa tulla edelleen nähdyksi naisena. Hän kehaisee, kun laittaudun, ja välillä saan yllätyksenä kukkia.

Vanheneminen ei pelota. Jonakin päivänä tämä päättyy. Olemme sopineet, että molempien muistotilaisuudessa soi Kari Tapion Jälkemme hiekalla aallot on huuhtoneet pois, mutta muistoja kauniita meidän ne ei viedä vois… Siihen tiivistyy kaikki.

Kaarina de Wolff, 75: ”Viimein uskallan näkyä”

Kaarina de Wolffin mielestä on hienoa, että valkokankaalla näkee nykyään varttuneempiakin naisia. – Esimerkiksi Catherine Deneuve on mielettömän upea.
Kaarina de Wolffin mielestä on hienoa, että valkokankaalla näkee nykyään varttuneempiakin naisia. – Esimerkiksi Catherine Deneuve on mielettömän upea.

”Tuntuu hassulta, kun vanhasta naisesta sanotaan, että ’hän on edelleen kaunis’. Aivan kuin kauneus olisi iästä kiinni. En ole ikinä kainostellut ikäni paljastamista. Nykyään tosin tuntuu siltä kuin kalastelisin sillä kehuja. Kukaan ei usko, että olen jo 75, ja tietysti se kohottaa itsetuntoa.

Aloitin mallinhommat päästyäni eläkkeelle työmarkkina-asiamiehen toimesta vuonna 2005. Olin hyvässä kunnossa ja hyvin säilynyt, joten ajattelin, että miksipä ei. Mainoksissa esitän usein isoäitiä.

Nuorena olin ihan nätti, mutta kamalan ujo ja epävarma. Työuran aikana esiinnyin joskus satojen ihmisten edessä ja jouduin tekemään kaikkeni, että pystyin siihen. Nykyään katseen kohteena oleminen on pelkästään positiivista.

Tietysti ikääntymisen merkit näkyvät: rinnat eivät enää pysty vastustamaan maan vetovoimaa ja painoa on kymmenen kiloa enemmän kuin nuorempana. Upeimmat korkokenkäni annoin juuri lapsenlapselleni, kun en enää itse pysty niitä pitämään.Mutta aika paljon voi tehdä säilyäkseen terveenä ja ihan hyvännäköisenäkin. Käyn säännöllisesti jumpassa, syön terveellisesti. Käytän myös monenlaisia anti age -ihonhoitotuotteita – vaikka pro ageing kuulostaisi kyllä mukavammalta. Kotona ollessakin meikkaan vähintään silmät. Haluan olla miehelleni kaunis, ja siitä tulee itsellenikin kiva fiilis.

Kauneusleikkauksia minulle ei ole tehty, mutta en vastusta niitä. Silmäluomet voisin leikkauttaa ja korjata leukalinjaa mesolangoilla. Ja suupielen juonteisiin voisin ottaa täyteainetta. Ei minulle ole mikään itseis­arvo näyttää nuorelta, mutta miksei ulkonä­köään voisi vähän parannella.

Moni nainen kokee keski-ikäisenä muuttuvansa eräällä tavalla näkymättömäksi. Minulle kävi ihan päinvastoin. Olin nuorena seinäruusu. Nyt minut huomataan. Nautin siitä, että uskallan viimein näkyä.”

Kirsti Holmberg, 74: ”Eläkkeellä olen opetellut relaamaan”

Kirsti Holmbergia innoittavat voimakkaat, ennakkoluulottomat naisasianaiset, jotka uskaltavat sanoa, mitä ajattelevat. – Sellaiset kuin vaikkapa kirjailija Märta Tikkanen.
Kirsti Holmbergia innoittavat voimakkaat, ennakkoluulottomat naisasianaiset, jotka uskaltavat sanoa, mitä ajattelevat. – Sellaiset kuin vaikkapa kirjailija Märta Tikkanen.

”Työurallani terveydenhuollossa toteutin itseäni täysillä viimeiseen saakka. Yhtäkkiä olikin aika sanoa heipat. Eläkkeelle jääminen oli toimeliaalle ihmiselle hyppy tuntemattomaan. Vei kolme vuotta, ennen kuin annoin itselleni luvan kokeilla erilaisia asioita ennakkoluulottomasti.

Olen täyttänyt allakkaa kiinnostavilla a­sioilla: intohimoisena jazzin ja klassisen musiikin ystävänä käyn konserteissa sekä teatterissa ja taidenäyttelyissä. Ruoanlaitosta innostuin, kun tyttäreni opetti minulle pastantekoa. Hankin oikein pastakoneen. Puolisonkin kanssa on ollut kiva viettää kunnolla aikaa. Takana on sentään 53 vuotta avioliitossa.

Omaa ikääntymistään on vaikea tajuta, mutta nuorempien suhtautuminen tuntuu joskus hassulta. Ikäterveystarkastus 70-vuotiaana oli pysäyttävä kokemus. Nuori lääkäri puhui minulle hitaasti, kovalla äänellä. Kysymättä tottumuksistani hän ilmoitti, että rouvan pitää nyt lopettaa kermapullien syöminen ja ryhtyä liikkumaan. En syö pullaa ja teen yli kymmenen kilometrin metsälenkkejä. Tuli tunne, että olen vain tällainen eläkemummeli, jota täytyy valistaa oikein olan takaa.

Ikä tuo tietysti kaikenlaista kremppaa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt niiden kanssa. Laitan edelleen itseni likoon niillä voimavaroilla, joita minulla on. Vanheneminen ei ole syy luopua uusista kokemuksista. Ne antavat aivoille haastetta.

Työelämässä olin kauhean tehokas järki-ihminen, koko ajan suorittamassa. Nyt olen opetellut relaamaan ja nautiskelemaan. Jos on sellainen fiilis, saatan maata koko päivän sängyssä villasukat jalassa lukemassa kirjaa. Nypin rusinat pullasta.

Viime uutenavuotena katsoin mieheni kanssa dvd:ltä dokumentin Woodstockista. Olen iloinen, että sain elää nuoruuteni 60–70 -luvuilla, mutta en kaipaa sitä. Muistot kelluvat yhä mukana. Toivon, että säilytän uteliaisuuden, jalka nousee ja jaksan veivata pastakonettani vielä pitkään.”

X