Veljensä hyväksikäyttämäksi lapsena joutunut Minna kantoi pitkään salaisuutta sisällään: ”Hiljalleen ymmärsin, etten ollut syyllinen, vaan uhri”

Viisikymppinen Minna kantoi vuosia häpeää siitä, että oma veli käytti häntä seksuaalisesti hyväksi lapsena. Vasta Me too -liike ja terapia saivat Minnan ymmärtämään, että hän ei ole syyllinen vaan uhri. Totuuden paljastuminen oli piste ja uusi alku.

Viime marraskuussa Minna vietti viikon Espanjassa tätinsä kanssa. Aurinkorannikon sää helli heitä. Loma oli kuin paluu kesään. Joka aamu Minna kulki autiolle rannalle ja ui Välimeressä.

Täti kertoili hänelle satuja, joita hän oli kerännyt maailmalta. Minna kuunteli, imi itseensä hyvää oloa ja koki, että myös pieni tyttö hänen sisällään tuli hellityksi.

– Se pieni tyttö elää minussa edelleen. Haluan pitää huolen siitä, että hän saa kokea hellyyttä ja kaikkea kaunista ja ihanaa. Haluan korjata sitä, mistä hän jäi lapsuudessa paitsi.

Parin viime vuoden aikana Minna on joutunut rakentamaan uudenlaisen kuvan lapsuudestaan ja lapsuudenperheestään. Lapsuus ei ollutkaan tavallisen onnellinen, vaan menneisyydessä tapahtui kauheita asioita.

Muistot eivät jättäneet rauhaan

Salaisuus alkoi paljastua jo 15 vuotta sitten. ”On tiedettyä yleisempää, että isoveli käyttää pikkusiskoa seksuaalisesti hyväksi”, Minnan mies luki ääneen lehtiartikkelia.

Minna tunsi, miten veret pakenivat hänestä. Minulle on tapahtunut juuri noin, hän ajatteli.

Seuraavana yönä Minna heräsi muistikuvaan: Hän muisti, kuinka hän makasi sängyllä selällään, kädet tiukasti kylkiä pitkin. Isoveli tyydytti itseään hänen jalkojensa väliin. Yhtäkkiä ovi aukesi ja äiti huusi, että noin ei saa tehdä.

”Halusin unohtaa koko asian ja jatkaa elämääni. Olin hämmentynyt ja tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Välillä mietin, oliko se oikeasti tapahtunut.”

Muistikuva toistui usein öisin ja jäi piinaamaan Minnaa vuosiksi.

Miehelleen Minna ei uskaltanut puhua mitään. Hän yritti etsiä tietoa sisarusten välisestä insestistä, mutta tietoa oli niukasti saatavilla.

– Halusin unohtaa koko asian ja jatkaa elämääni. Olin hämmentynyt ja tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Välillä mietin, oliko se oikeasti tapahtunut. Ehkä kyse oli vain unesta.

Muistot eivät jättäneet Minnaa rauhaan. Hän päätti kirjoittaa kuolleelle äidilleen kirjeen, jossa hän kertoi veljen kanssa leikityistä kielletyistä leikeistä. Hän pyysi äidiltään anteeksi sitä, että leikki jatkui, vaikka äiti oli kieltänyt.

– Kirjeen kirjoittaminen helpotti. Piilotin kirjeen vaatekaappiin ja odotin pari päivää. Sitten poltin sen. Ajattelin, että asia on nyt loppuunkäsitelty.

”Pelkäsin totuuden paljastuvan”

Minnan perhe oli kuulunut maaseudun hienostoon. Isä työskenteli johtavassa asemassa, ja äiti teki toimistotöitä kotoa käsin. Minnalla ei ollut kovin läheisiä suhteita isosiskoonsa ja -veljeensä. Hän viihtyi paremmin ystävänsä ja koirien kanssa.

– Olin ujo punatukkainen tyttö, joka ei halunnut olla huomion keskipisteenä. En voinut katsoa ihmisiä silmiin, ja nyt ymmärrän sen johtuneen siitä, että pelkäsin totuuden paljastuvan.

Aikuisiällä sisarukset olivat toistensa kanssa säännöllisesti tekemisissä. Viitisen vuotta sitten Minna meni siskonsa ja veljensä kanssa käymään lapsuudenkodissaan talon silloisten omistajien luvalla. He kävivät myös perheen entisellä kesämökillä. Lapsuudesta tuttujen huoneiden ja paikkojen näkeminen ei herättänyt Minnassa erityisiä tunteita tai muistoja.

– Jossakin vaiheessa veli yritti puhua lapsuudesta, mutta hiljensin hänet sanomalla, että on turha palata vanhoihin asioihin.

Yöpyessään hotellissa siskonsa kanssa Minnaa poltteli halu puhua.

– Minulla oli lapsuudesta eräs kirkas muisto, jossa sisko tukahduttaa minua tyynyllä. Olen päätellyt, että tuosta kokemuksesta juontaa ahtaanpaikankammoni. Jotenkin nämä kaksi asiaa – se, mitä veli ja minä teimme ja mitä sisko teki minulle – liittyivät yhteen. Olisin halunnut kysyä asiaa­ siskoltani, mutta minua pelotti liikaa.

Ei syyllinen, vaan uhri

Me too levisi syksyllä 2017 maailmanlaajuiseksi ilmiöksi somessa. Naiset kertoivat avoimesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä.

Minna oli kantanut syyllisyyttä ja häpeää siitä asti, kun hän oli alkanut muistaa lapsuudentapahtumia. Me too auttoi häntä ymmärtämään, että se, mitä hänen ja veljen välillä oli tapahtunut, ei ollutkaan kielletty leikki vaan hyväksikäyttöä.

Hiljalleen hän alkoi ymmärtää, että hän ei ollut syyllinen, vaan uhri.

– Meillä on veljeni kanssa viisi vuotta ikäeroa. Miten 6- tai 7-vuotias pieni tyttö olisi voinut viekoitella yli kymmenvuotiaan pojan? Lapsihan velikin vielä oli, mutta hän oli se, joka teki väärin. Samalla tunsin vihaa äitiäni kohtaan. Äiti tiesi, mutta miksi hän ei ollut kyennyt suojelemaan minua?

Minna alkoi vältellä sisaruksiaan ja isäänsä, sillä tapaamiset ahdistivat häntä liikaa.

Anteeksipyyntö

Minna kantoi yksin salaisuuttaan, kunnes tuli kevät 2019.

– Hassuttelin jotain mieheni ja tyttäreni kanssa. Nauroimme hervottomasti. Yhtäkkiä nauruni muuttui hysteeriseksi itkuksi ja juoksin kylpyhuoneeseen. Kun tytär oli lähtenyt koiran kanssa ulos, kerroin kaiken miehelleni.

Mies halasi Minnaa ja oli äärimmäisen pahoillaan siitä, että tämä oli joutunut kantamaan taakkaa yksin niin pitkään.

Ahdistuneen Minnan verenpaineet ja sykkeet huitelivat korkeuksissa. Hän hakeutui lääkäriin, sai beetasalpaajia ja lähetteen psykologille. Psykologi kannusti Minnaa ottamaan asian esille veljen kanssa.

– Keskustelu käytiin puhelimessa. Kerroin veljelle, että muistan hänen käyttäneen minua seksuaalisesti hyväkseen. Sanoin, että vihaan äitiä, koska tämä ei auttanut. Veli vastasi, että äitiä on turha vihata – hän yksin on syyllinen.

Veli pyysi Minnalta anteeksi. Se puhelu sinetöi totuuden. Näin oli siis todellakin tapahtunut, toistuvasti. Minna itki lohduttomana olohuoneen sohvalla. Koira tuli viereen ja yritti tassullaan rauhoittaa emäntäänsä.

– Ajattelin, että veljeni on raukka jätkä. Hän on aina tiennyt, mutta ei ole koskaan sanonut mitään.

Veli yritti vielä tavoitella Minnaa ja viestitti, että asia on jäytänyt häntäkin. Minna lähetti vastausviestin: Jätä minut rauhaan.

– Minulla ei ole enää veljeä.

Ei enää mitään hävettävää

Pienet tytöt leikkivät kaupan edessä. Katsellessaan heitä Minna tajusi, että hän oli noiden tyttöjen ikäinen, kun veli aloitti hyväksikäytön.

– Kuinka pieni ja viaton olinkaan ollut.

Minna ei halunnut enää vaieta­, hänellä ei ollut enää mitään hävettävää. Hän kertoi asias­ta aikuisille lapsilleen.

Nämä tukivat häntä ja sanoivat, että hän oli rohkea, kun halusi selvittää asiat. Sitten Minna soitti isälleen.

– Kävi ilmi, että isä ei ollut tiennyt mitään – äiti ei ollut kertonut hänelle. Isä lisäsi, että jos hän olisi tiennyt, hän olisi hakannut poikansa. Hän oli hyvin järkyttynyt. Samalla kuitenkin koin, ettei hän kyennyt osoittamaan myötätuntoa. Mietin, oliko hän koskaan kyennyt.

Koko kesän 2019 Minna etsi kuumeisesti vapaata terapeuttia, jotta pääsisi aloittamaan psykoterapian. Stressi ja ahdistus oireilivat kipuna vatsassa, ja hän joutui jäämään sairauslomalle.

Minnalle oli edelleen epäselvää, mikä oli hänen siskonsa rooli tapahtumissa. Perheensä kannustamana hän soitti vielä yhden puhelun.

– Sisko totesi, että kyllähän veli hänellekin pippeliä näytti. Hän kuitenkin kielsi, että mitään hyväksikäyttöä olisi tapahtunut. Hän kielsi, vaikka kerroin hänelle, että veli on pyytänyt anteeksi.

Minna yritti saada asioihin selvyyttä. Hänen äitinsä oli kuollut hänen ollessaan 29-vuotias, ja moni asia lapsuudesta oli hämärän peitossa. Minna kutsui isän kotiinsa ja pyysi tätä tuomaan mukanaan vanhoja valokuvia. Minna halusi kuulla myös iloisia muistoja.

– Vierailu ei mennyt odotetusti. Isä ei juurikaan kyennyt keskustelemaan lapsuudestani, vaan siirtyi puhumaan asuntojen arvosta ja inflaatiosta.

”Olin menettänyt onnellisen lapsuuden”

Lopulta, elokuussa 2019, Minna pääsi aloittamaan psykoterapian.

Hän halusi muistaa kaiken, ja terapian kautta muistoja alkoikin tulla lisää. Niitä saattoi putkahdella mielen piiloista milloin vain, vaikka kesken työpäivän. Minna muisti lakanoiden värin ja veljen tunkkaisen hajun. Hän muisti jonkin tahmaisen reisillään. Hän muisti, miten sisko iltaisin painoi tyynyä hänen naamalleen ja pelotteli tukahduttavansa hänet, jos hän jatkaa leikkiä veljen kanssa.

Terapiassa loputkin syyllisyydentunteet huuhtoutuivat pois. Kuva lapsuudesta tarkentui ja muuttui.

– Minulle tuli tunne kuin minulta olisi viety kodin turva, lämpö ja rakkaus. Minulle tuli tosi surullinen olo siitä, että olin menettänyt onnellisen lapsuuden. Olin joutunut kokemaan hirveitä ja selviytymään niistä yksin.

Suhde kuolleeseen äitiinkin muuttui.

– Isältä ei tullut myötätuntoa. Ymmärsin, että hän oli aina ollut tunnekylmä. Muistin, miten äiti oli pitänyt puoliani ja tukenut minua valinnoissani. Se, että minusta oli kokemuksistani huolimatta kasvanut hyvä ihminen, puoliso ja äiti, ei ollut isäni vaan äitini ansiota.

Minna antoi äidilleen anteeksi sen, että siinä yhdessä asiassa äiti ei ollut kyennyt olemaan hänen turvanaan. Hän oppi taas rakastamaan äitiään.

Veljensä, siskonsa ja isänsä kanssa Minna ei ole enää ollut tekemisissä. Minnasta tuntuu, että niin kauan kun tapahtunut on perheen vaiettu salaisuus, hyväksikäyttö sallitaan.

Hän on myös oivaltanut, että heidän arvomaailmansa ovat hyvin kaukana toisistaan. Minna ei arvosta ulkoista menestystä ja komeita kulisseja vaan rehellisyyttä ja avoimuutta.

– Minusta oli äärimmäisen helpottavaa, kun terapeutti sanoi, että kyse on vain veljestä, vain siskosta, vain isästä. He ovat olleet osa menneisyyttäni, mutta heidän ei tarvitse olla osa tulevaisuuttani. Minulla on ihana oma perhe ja ihana oma elämä.

Maalaaminen ja kirjoittaminen ovat helpottaneet oloa

Maalauksessa on isoja vihreitä kuusia. Puiden suojassa seisoo pieni hahmo, joka on pelkkää punaista tukkaa, tai ehkä se on viitta niin kuin Punahilkalla. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Maalauksen oikeassa laidassa on tumma hahmo, joka on parhaillaan astumassa ulos kuvasta.

”Nyt kun olen uskaltanut puhua asiasta ja päästänyt mörön ulos, mieleni on auennut muillekin lapsuuden muistikuville.”

Minna teki maalauksen sisäistä luovuutta korostavalla Vedic Art -kurssilla. Tehtävänä oli maalata omakuva. Vasta jälkeenpäin Minna huomasi, että hän oli tehnyt maalaukseen myös ”pahan”.

– Ilahduin, kun huomasin, että mörkö oli jo menossa pois.

Enää Minna ei palaa itkuisena ja ahdistuneena metsälenkiltä koiran kanssa. Lenkeistä on tullut taas rentouttavia akkujenlataushetkiä. Minnan olo on helpottunut ja vapautunut. Hän on työstänyt tapahtumia myös kirjoittamalla.

– Alussa halusin muistaa kaiken, mitä veli minulle teki. Nyt kun olen uskaltanut puhua asiasta ja päästänyt mörön ulos, on mieleni auennut muillekin lapsuuden muistikuville. En aiem­min muistanut lapsuudestani paljoakaan, mutta nyt mieleeni on alkanut tulla ihan tavallisia, arkisia muistoja.

Minna ei ole vain se pieni tyttö, jota hyväksikäytettiin. Hän on myös se pieni tyttö, joka keräsi postimerkkejä kansioon, joka lätsytteli pihalla kuralammikossa isot saappaat jalassa ja joka rakasti pehmoleluja.

Haastateltavan nimi on muutettu aiheen arka­luontoisuuden vuoksi.

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 24/2020

Lue myös:

• Ihmiset

  Ihmiskaupan uhriksi 16-vuotiaana joutunut: ”On ihme, että olen ylipäätään hengissä”

• Ihmissuhteet

  Järkyttävän lapsuuskokemuksen traumatisoima Eija: ”Tämä hevonen pelasti minut”

• Ihmiset

  Lapsuuden hyväksikäytöstä selvinnyt pappi Katri Kuusikallio: ”Halusin vapautua siitä, mitä minulle oli tehty”