Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 1. Lue minut (0/100)

Teksti:
Teppo M
100N1

Minun nimeni on Teppo M ja tämä on minun projektiplogini. Olen 37-vuotias mies ja olen maannut aikuisen elämäni aikana yhteensä kolmen naisen kanssa.

Ensimmäinen oli satunnainen tuttavuus opiskelija-ajoiltani, jonka nimeä en enää muista. Sen muistan, että hänellä oli isot rinnat. Ne näyttivät hyvin houkuttelevilta, mutta kun lopulta sain ne käsiini ne tuntuivat vain rasvalla täytetyiltä nahkapusseilta. Ymmärsin, että minua oli huijattu kiiltävälle paperille painetuilla kuvilla alastomista naisista. Alaston nainen tuntui, maistui ja haisi samalle kuin mikä tahansa karvaton eläin. Ei sinänsä vastenmieliselle muttei mitenkään erityisen haluttavallekaan.

Toinen naisista oli vaimoni, jonka kanssa elin yhdessä 5 onnellista ja 9 ei niin erityisen onnellista vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta minä halusin seksiä aina ja vaimoni (tai aluksi tietenkin tyttöystäväni) säännösteli sitä minulle tasaisina ja yllätyksettöminä annoksina kahtena tai kolmena kertana viikossa. Häiden, kahden lapsen ja 30 lisäkilon (jotka toki jaoimme tasa-arvoisesti keskenämme) jälkeen huomasin yhtäkkiä saaneni vihdoin tarpeeksi ja lopetin ainaisen seksin ruinaamisen. Vaimo oli tyytyväinen saamaansa rauhaan noin kaksi viikkoa kunnes havahtui huomaamaan omat halunsa ja teki ensimmäisen aloitteensa koko yhdessäolomme ajalta. Yllätyin siitä niin, että sain välittömästi erektion. Siitä alkoi meidän toinen ja viimeiseksi jäänyt kuherruskuukautemme.

Viimeiset kymmenen yhteistä vuottamme seksi oli minulle samanlainen avioliiton miehinen velvollisuus kuin auton renkaiden vaihtaminen, Jehovan todistajien karkottaminen tai tiskialtaan viemärin tukoksen avaaminen. Työ mistä ei sinänsä erityisemmin nauti, mutta jonka tekee, koska miehen on se tehtävä. Työ, jonka hyvin tehtyään saa kokea onnistumisestaan salaista maskuliinista mielihyvää ja tarpeellisuuden tunnetta.

Kolmas naisistani oli osastomme markkinointisihteeri työpaikaltani. Minua kymmenen vuotta vanhempi nainen jakkupuvussa ja kopisevissa koroissa. Kerran firman juhlissa väitin hänelle humalapäissäni, että pidin häntä koko konsernin pantavimpana tammana (mikä ei ollut totta tai en ainakaan koskaan ollut ajatellut asiaa ennekuin lause lipsahti huuliltani). Rouva markkinointisihteeri nauraa kihersi ja kielsi minua puhumasta tuhmia. Puoli tuntia myöhemmin nain häntä kopiointihuoneen pöydällä. Asento oli epämukava ja selkäni kramppasi niin, etten pystynyt laukeamaan, mutta markkinointisihteeri laukesi sitäkin kovaäänisemmin. Vasta kun kuukautta myöhemmin kuulin hänen ylistävän tuotteitemme ominaisuuksia joita niissä ei ole, ymmärsin hänen teeskennelleen orgasminsa markkinoidakseen omaa seksuaalienergiaansa minulle.

Aikaisemmin minun oli ollut vaikea uskoa, että naiset teeskentelisivät orgasmeja, sillä en ymmärtänyt motiivia. Oletin, että mahdollinen teeskentely pitäisi suorittaa miehen mieliksi. En ollut kuitenkaan koskaan tavannut naista, joka yrittäisi valheellisesti teeskennellä viihtyvänsä jossain miehensä mieliksi. Tai mikäli he teeskentelivät he tekivät sen tarkoituksella niin tökerösti, että mies ymmärtäisi heidän teeskentelevän ja miehen olisi näin ollen syytä olla entistäkin enemmän pahoillaan siitä kuinka ikävää naisella hänen vuokseen juuri sillä hetkellä on. En ymmärtänyt, miksi nainen tekisi yhtäkkiä poikkeuksen tähän kaavaan makuuhuoneessa.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että nainen teeskentelee orgasmia joko a) vaikuttaakseen miehen silmissä seksuaalisemmalta kuin mitä todellisuudessa on tai b) saadakseen suorituspainotteisen miehen lopettamaan ollessaan kyllästynyt. Vakiintuneissa parisuhteissa teeskenteleminen ei ole tarpeen koska naisen ei tarvitse tehdä vaikutusta (kohta a) ja koska miehen ei tarvitse tehdä vaikutusta (kohta b).

Känninen sähellys kopiointihuoneessa on jäänyt ainoaksi seksikokemukseni makuuhuoneen sängyn ulkopuolella. Vaikka kokemus ei sinänsä ollut maata järisyttävä, on se minulle muisto jota hellin silloin, kun koen eläneeni liian vähän, liian hitaasti tai ainakin aivan väärään aikaan väärissä paikoissa. Markkinointisihteerin kanssa naimme noiden juhlien jälkeen kolmen vuoden ajan joka kerta, kun satuimme molemmat olemaan samassa paikassa samaan aikaan yli yhden promillen humalassa, mitä tapahtui noin 2-3 kertaa vuodessa. Kehitin itselleni moraalisen säännön, jonka mukaan pettäminen oli sallittua silloin, kun se ei ollut etukäteen suunniteltua eikä tapahtunut selvin päin.

Itseasiassa yllättyin siitä, kuinka vähän moraalista tuskaa koin suhteestani osaston markkinointisihteeriin. Vuosia myöhemmin yllätyin vielä enemmän siitä, kuinka vähän moraalista tuskaa vaimoni näytti kokeneen suhteestaan työväenopiston saksankielen lehtoriin. Olin kuitenkin heti valmis myöntämään, että vaimoni oli maksanut riittävän hinnan kevytkenkäisyydestään joutumalla opettelemaan viiden vuoden aikana kielen jota hän ei tarvinnut mihinkään.

Kun vaihdoin työpaikkaa neljä vuotta sitten, jäivät tapaamiset markkinointisihteerin kanssa. Jäin siihen käsitykseen, että hän olisi halunnut tavata minua edelleen, mutta pidin kiinni moraalisesta säännöstäni eikä meille näin ollen tullut enää tilaisuuksia jatkaa lihallista kanssakäymistämme. Olin tavallaan huojentunut siitä, että olin uskaltautunut sivusuhteeseen ja myös selvinnyt siitä. Seksi sinänsä ei minulle enää paljon suhteessa antanut, sillä olinhan nyt nainut kopiohuoneessa ja ollut uskoton. Pilluahan minä sain kotonakin. Ihan milloin vain. Liiankin usein, ajattelin.

Avioliittomme päättyi käytännössä noin vuosi sitten vaikka olemmekin juridisesti vielä harkinta-ajalla. Viimeisen kerran täytin aviollisen velvollisuuteni puoli vuotta sitten maaliskuussa vaihtamalla vaimoni Nissaniin kesärenkaat. Tänä syksynä käskin häntä käyttämään autonsa rengasliikkeessä tai saksan lehtorin pihassa. Kumpi nyt mukavammin sujuisi.

Ilman seksiä (toisen ihmisen kanssa) olen ollut tänään sunnuntaina 23.9.2007 nyt tarkalleen ottaen 240 päivää. Olen kyllä ajatellut tehdä asialle jotain. Olen nimittäin huomannut yhä useammin ajattelevani sitä, kuinka mukavaakin voisi olla painautua naisen lämmintä ihoa vasten. Yleensä ajattelu johtaa netin pornosivustojen selailuun ja talouspaperirullan tarpeeseen. Oltuani ilman seksiä 238 päivää lähdimme Helsingin yöhön ystäväni R:n kanssa.

Kerroin R:lle olevani kiimainen. R totesi minun tarvitsevan naista. Olimme yhtä mieltä asiasta ja tilasimme taas yhdet. Kello yhden ja kolmen välillä lauantaiaamuna vonkasin seksiä noin kymmeneltä eri naiselta kahdessa eri ravintolassa eikä yksikään antanut. Lojaalina ystävänä R hankki pakit neljältä naiselta jotta saisin vertaistukea.

Yövyimme luonani sillä R asuu Tampereella. Seuraavana aamuna totesin olleeni edellisenä iltana yhtä tyhmä kuin opiskeluaikoinani, jolloin sain vuoden aikana ainakin sadat pakit. Nyt minä sentään tiedän jotain elämästä ja naisista. Nykyisellä ymmärrykselläni minä pystyin helposti saamaan samat sata naista sänkyyni kun vain keskittyisin suoritukseeni kunnolla. R ei uskonut. Pidin kiinni väitteestäni. R piti omastaan.

Löimme siis vetoa. 10 000€ siitä, pystynkö naimaan sataa eri naista vuoden aikana. En suostunut ehdotukseen videoida akteja salaa, mutta lupasin raportoida jokaisen yksittäisen suorituksen tätä tarkoitusta varten erikseen avaamaani blogiin. Joten tässä sitä nyt tulee ystäväni R! Kello lähti käyntiin 00:00 24.9.2007 ja tämä blogi aukeaa pari tuntia sen jälkeen. klo 23:59 23.9.2008 mennessä minä olen nainut sadan eri naisen kanssa ja sinä, ystäväni ja kannustajani olet 10.000€ köyhempi. Lupaan tarjota voittorahoillani illan…

Lue lisää!

X