100 Naista: 46. Lopun alku (31/99)

Olen havainnut olevani sittenkin loppujen lopuksi melko laiska bloggaaja. Useimmat meistä käsittääkseni ovat, mikä on omituista, sillä noin yleensäottaen ihmiset eivät tunnu koskaan väsyvän itsestään puhumiseen. Vaikka voihan olla, että se pätee lähinnä naisiin. Koska viimeisen vuoden aikana olen tavoistani poiketen yrittänyt kuunnella naisia ja saada selville, mitä he oikein yrittävät sanoa lienee käsitykseni ihmislajille tyypillisistä käyttäytymismalleista väistämättä femiiniytyä.

Itselläni ei ole koskaan tapana puhua itsestäni eikä oikeastaan juuri muistakaan. Vaimoni loukkaantui minulle muinoin verisesti kysyttyään eräissä sukujuhlissani viattomasti enoltani, missä hänen vaimonsa oli ja saatuaan sitten kuulla hänen kuolleen jo kaksi vuotta sitten. Ilmeisesti asioista juoruaminen ei ole pelkkä oikeus vaan suoranainen velvollisuus, josta laistaminen on vakava rikos. Yritin selittää etten ollut mitenkään yrittänyt pimittää tietoa häneltä, asia ei vain ollut koskaan muistunut mieleeni sopivalla hetkellä.

Nainen ei tietenkään voi mitenkään uskoa tällaista selitystä, sillä nainen on innoistaan kuin koiranpentu hirven läjällä tietäessään jotain sellaista sosiaalisesti kiinnostavaa(?), jota toiset eivät vielä tiedä. Koska juoruilu on naiselle niin oleellinen osa omaa persoonaa on naisen mahdotonta uskoa, että mies todella unohtaisi mainita kuulemistaan asioista ja pitää miehen ”salailua” todisteena jostain häntä kohtaan rakennetusta salaliitosta. (Myönnettäköön kuitenkin, että enoni vaimon kuolema olisi mahdollisesti ollut sosiaalisesti aidosti merkittävä tieto.)

Tämä sama puutteeni on johtanut siihen, että te, kaikkein uskollisimmat lukijani olette ehkä saaneet loppujen lopuksi minusta irti vähemmän kuin mitä olette ansainneet. En ole aina ollut nokkela, en kovinkaan usein syvällinen, enkä edes välttämättä totuudenmukainen. Erityisesti olen tietenkin tuottanut pettymyksen panemiseni tahdissa. Sata naista tuotelupauksena ei ole ollut aivan sitä, mitä olen toimittanut. Tämä tieto ilahduttanee yhtä lailla sekä aitoja pelimiehiä, joille jää varaa pistää reilusti paremmaksi, että parisuhdeuskovaisiakin, joille epäonnistumiseni on väkevä todiste oman herttaisen naiivin elämänkatsomuksensa oikeellisuudesta. Kaikki siis voittavat. Varsinkin tietenkin hyvä ystäväni R.

Kun viimeksi kerroin R:stä, emme eronneet aivan niin hyvinä ystävinä kuin olemme ehkä toisiamme halunneet pitää. Pian episodin jälkeen minua alkoi kuitenkin pian sen jälkeen vaivata sosiaalisia suhteita paljon maanläheisempi ongelma: epämiellyttävä kutina sukuelimissä. Siinäpä sai paha palkkansa te sanotte nyt ja siihen teillä on tietenkin täysi oikeus. Moraalinen närkästyminen ja vahingonilo ovat sentään melko harmittomia harrastuksia tässä järjettömässä maailmassa.

Itse olin kuitenkin melko vakuuttunut siitä ettei sukupuolitaudeilla ole ollut tilastollisesti merkittävää mahdollisuutta päästä leikkimään sinänsä poikkeuksellisen aktiivisessa käytössä olleiden limakalvojeni kanssa. Olen ymmärtänyt, että kondomit toimivat vähän kuten ajonvakautusjärjestelmätkin: tylsän luotettavasti niin pitkälle kuin fysiikan lait vain sallivat. Enkä suoraan sanottuna usko tehneeni sängyssä koskaan mitään sellaista, mihin fysiikan laeilla olisi ollut mitään haukottelua kummempaa huomauttamista. ESC-järjestelmistä voisi tässä yhteydessä kuriositeettina vielä mainita, että turvallisuuden lisäämisen ohessa ne myös parantavat pitoa liukkaalla kelillä, heikentävät kuljettajan tuntumaa ajoväylään ja vievät tietenkin siinä ohessa ajamisesta kaiken hauskuuden.

Jäätyäni silloin vuosia sitten kiinni pettämisestä, vaimoni pakotti minut sukupuolitautitesteihin. En tiedä oliko hän aidosti huolissaan vai tekikö sen vain kostaakseen. Hieman kyseistä ihmistä tuntevana veikkaisin kuitenkin motiiviksi jälkimmäistä vaihtoehtoa. Lääkärisetä katsoi minua säälivästi saadessaan kuulustelussa selville, että olin harrastanut elämäni aikana haureutta yhteensä kahden naisen kanssa, joista toinen kaiken lisäksi oli säännöllinen kumppanini. Vaikutin kai naiivin ylioptimistiselta olettaessani, että noilla luvuilla olisin voinut saada naisilta edes syysflunssaa.

Näytteet minusta otti valtavan kokoinen ja sadistisesti hymyilevä siilitukkainen feministihoitaja, joka käskettyään reippaasti vehkeeni esiin, tarttui niihin jyhkeällä, kumihanskaan sullotulla kädellään ja tunki sitten pitkän puuvartisen pumpulipuikon syvälle virtsaputkeeni. Pyöritellessään sauvaa penikseni sisällä hän sitten asianmukaisesti huomautti, että toimenpide saattaa hieman kirpaista, minkä tiedon hermoratani olivat jo hyvän aikaan sitten ehtineet toimittaa aivoilleni. Tuollainen toimenpide riistää mieheltä melko täydellisesti vaivalla kerätyn arvokkuuden ja olo on kuin karjakon käsittelyssä olevalla sonnilla. Olettaisin tosin sonneilla olevan karjakkojen käsittelyssä paljon hauskempaa, vaikken toisaalta kummastakaan tiedä juuri muuta, kuin miltä ne maistuvat.

Lääkärin olisin tavannut mielelläni uudelleen ja latonut nyt näytille tarkat tilastot sukupuolielämästäni. Vaikken ehkä olekaan panomiesten aatelia, olisi minulla jo sentään oikeus tulla kohdelluksi varteenotettavan veneerisen infektion kantajana. Hah! Sadistista hoitajatarta pelkäsin kuitenkin niin paljon, että yritin keksiä kaikki mahdolliset verukkeet kohtaamisen välttämiseksi.

Kutinan alkamista seuraavana päivänä Susanna tuli käymään. En muista, mikä oli käynnin tekosyy, mutta todellinen syy oli selvästikin naisessa palava lihan himo. Kun kerroin vaivastani Susanna halusi välttämättä tutkia tilanteen ja diagnosoi minulla hiivan.

– Hiiva? minä kysyin.
– Ihan selvä hiiva, Susanna vastasi.
– Sehän on naisten vaiva!
– No sitten sinulla on naisten vaiva.
– Jaa… No olkoon hiiva sitten. Miten siitä pääse eroon?
– Minulla olisi varmaan emätinpuikko jossain, nainen ehdotti kannustavasti ja räpsäytti minua reippaasti kiveksille kalsareiden kuminauhalla.
– Just. Ja perseeseenkö minä sen tungen?

Naisilla on vahingoniloa kahta erilaista lajia: hellä ja rakastava sekä ivallinen ja vihaava. Me miehet saamme osaksemme ensimmäistä tyyppiä olevaa, kun taas toisilleen naiset jakavat pääasiassa jälkimmäistä. Hellästä ja rakastavasta vahingonilosta ei voi suuttua. Se on oikeastaan aika suloista, mutta varsinainen ongelma oli kuitenkin yhä ratkaisematta. Sitten Susanna teki jotain odottamatonta ja päästi minut salaisen naistiedon lähteille paljastamalla kuinka naiset kautta lukemattomien sukupolvien ovat hiivaa hoitaneet ennen teollisia emätinpuikkoja. Koin olevani etuoikeutetussa asemassa ja näin sieluni silmin savupirttien ja vuotatelttojen hämärässä naisten päättymättömän ketjun kuiskimassa toisilleen tietoa, josta nyt pääsin osalliseksi.

– Jugurttia? minä kysyin.
– Bulgarian jugurttia, Susanna täsmensi.
– Jaa… hmm… olenkin aina ihmetellyt miksi ihmiset ostavat sitä…

Kun viimeksi pohdin hiivaa se liittyi kiljun ja kotiviinin tekemiseen. Hiivan hoitamisessa kyse on kai lähinnä hiivan tappamisesta ja samaa kai tehdään siinä teoreettisessa tilanteessa, että kiljun käyminen halutaan lopettaa. En enää muista, mitä ainetta sinne pönttöön heitettiin, mutta mahdollisesti kyseessä oli jonkinlainen happo ja jugurttihan lienee hapanta. Päätin, että perustelu oli tieteellisesti riittävän perusteltu ainakin verrattuna vaihtoehtoon sadistisen munahoiturin tapaamisesta. Ostin muutaman purkin Bulgarian jugurttia ja aloin uittaa penistäni siinä kahdesti vuorokaudessa.

Seuraavan perjantaina R tuli käymään. Olimme sopineet lähtevämme yhdessä kaupungille ja siinä samassa käsitelleet edellisen riitamme. Kun naiset käsittelevät riidan se vaatii asian useita tunteja kestävän vatvomisen. Itse asia ei vatvomalla tietenkään miksikään muutu ja sopu olisi sama tehdä saman tien, mutta ilmeisesti vatvomista tarvitaan tunnetilojen käsittelyyn tai johonkin muuhun hömppään. Miehet alistuvat näihin keskusteluihin parisuhteissa lähinnä siksi, että keskustelun lopulta päättyessä luvassa on yleensä seksiä. Miehet sen sijaan käsittelevät riidat keskenään näin:

Ring ring (korvaa omalla suosikkimelodiallasi)
– Terve Teppo!
– Moi moi, mitäs mies?
– Mitäs tässä, töitä paiskin, entä ite?
– Ihan kuule sama homma täälläkin.

(Lyhyt tauko, jonka tarkoitus on tehdä molemmin puolin selväksi, että ymmärrämme edessä olevan keskustelun vakava osuus)

– Taisin olla kuule vähän kännissä…
– Niin olin kyllä minäkin. Lähti ihan lapasesta koko homma!

(Toinen lyhyt tauko merkiksi siitä, että asia on käsitelty)

– Voitais lähteä ryyppämään joku päivä?
– Ehdottomasti. Ensi perjantaina vaikka?
– Sopii mulle. Tule tänne kun ehdit ja aloitellaan siitä.

R siis tuli perjantaina. En ollut vielä käynyt suihkussa, joten käskin miehen olla kuin kotonaan ja lähdin pesulle. Tullessani myöhemmin pyyhe päällä keittiöön R istui pöydässä syömässä.

– Löysit evästä? minä kysyin.
– Joo, jotain pientä kaivoin. Jäi lounas väliin.

Vilkaisin jääkaappiin.

– Otitko sä sen avatun?
– Joo. Kuin?

Myönnän, että R:n lusikoidessa napaansa Bulgarian jugurttia kiusaus oli suuri. Olisin voinut ottaa kaapista uuden avaamattoman, avata kannen ja dipata kullini jugurttiin samoin kuin olin tehnyt edellisinäkin päivinä, mutta se olisi ollut julmaa. Minähän olin antanut miehelle anteeksi. Sitä paitsi selviäisihän sekin asia hänelle sitten blogista aikanaan.