Ihmiset ja suhteet

Kaukosuhde – Hankaluuksia vai hengittävää rakkautta?

Teksti:
Ninni

Perinteiseen parisuhdemalliin kuuluu ajatus siitä, että asutaan yhteisessä kodissa. Nykyään yhä useampi pariskunta asuu kuitenkin jonkin aikaa tai jopa useamman vuoden ajan eri paikkakunnilla tai eri maissa. Miksi elää suhteessa, jossa toinen on kosketuksen ulottumattomissa?

Kaukosuhde

Kaukosuhteeseen päädytään monista eri syistä – usein varsin käytännöllisistä kuten työn tai opiskelujen vuoksi. Tai siksi, että toinen puolisoista on muualta kuin Suomesta, eikä muutto jommankumman kotimaahan tai kolmanteen maahan ainakaan heti onnistu.

Etäsuhteessa elettäessä arjen pienet ja spontaanit hetket jäävät kenties kokematta, mutta toisaalta toisen tapaamiseen panostetaan ja aikaa vietetään oikeasti yhdessä eikä passiivisina kumpikin oman tietokoneen, harrastuksen tai muun huomiovarkaan parissa.

Eri maissa – määrittelemättömän ajan

Jenni (27) on elänyt turkkilaisen poikaystävänsä kanssa etäsuhteessa kolme vuotta. Pari tapasi ulkomaanmatkalla, ihastui ja päätti jatkaa seurustelua, vaikka kummallakaan ei ole ollut mahdollisuutta muuttaa toisen kotimaahan. Tulevaisuuden kuviot ja mahdollinen perheen perustaminen ovat toistaiseksi asioita, joita Jenni ei suunnittele.

Pari tapaa toisiaan parin kuukauden välein, ja melkoista järjestelemistä matkustaminen vaatii. Reissut on suunniteltava hyvissä ajoin etukäteen, eikä Jennin loma-aikoihin kuulu juuri muuta ohjelmaa. Tapaamisten välillä ikävä on kova.

Jennin sinnikkyys on ihailtavaa. Erityisesti nuorena kaukosuhteessa eläminen vaatii melkoista sitoutumista. Kun toinen ei ole arjessa mukana, olisi helppoa lähteä luomaan arkea, jossa toisella ei olisi osaa.

Jenni pitää kuitenkin säntillisesti kiinni päivittäisistä puheluista poikaystävänsä kanssa. Jääkö jotain arjesta elämättä, kun toinen jalka on koko ajan vetämässä puhelimen luo?

Kaukosuhde

Kummankin uran vuoksi

Pasi (30) on elänyt kaukosuhteessa nykyisen avopuolisonsa kanssa jo opiskeluaikana. Vuosi sitten Pasi sai työssään siirron ulkomaille, mutta puoliso jäi oman työnsä vuoksi Suomeen. Pasin mukaan olisi järjetöntä, että puoliso tulisi hänen työnsä perässä ulkomaille ja uhraisi samalla oman uransa.

Sekä Pasi että hänen puolisonsa pitävät työstään ja viettävät myös vapaa-aikaansa mielellään työkavereiden seurassa. Pyöräilyharrastus ja matkustelu yhdistävät niinä päivinä, jotka vietetään samassa maassa.

Kaukosuhteen hyvinä puolina Pasi pitää kummankin mahdollisuutta toteuttaa itseään ja unelmiaan. Yhteiseen aikaan tulee panostettua, eikä toisen seuraan ainakaan ehdi leipiintyä.

Entä perheen perustaminen tai samaan maahan asettuminen? Pasin mukaan ne eivät ole tällä hetkellä ajankohtaisia asioita. Toistaiseksi näin on hyvä.

Kaukosuhde

Yhteistä eläkettä odotellessa

Elämä voi viedä erilleen myös vanhemmalla iällä. Kun lapset on kasvatettu ja yhteistä arkea eletty muutama vuosikymmen, saattaa kaukosuhteessa eläminen toimia hyvin.

Irja (60) työskentelee Tanskassa ja hänen miehensä Suomessa. Etäisyydet eivät Pohjoismaissa ole kummoiset, joten Irja ja hänen miehensä pendelöivät Helsingin ja Kööpenhaminan väliä parin viikon välein.

Lyhyen välimatkan vuoksi parisuhteesta ja perheestä on kohtuullisen helppo pitää huolta. Perhejuhlat ja muut tärkeät menot jäävät jommaltakummalta harvoin väliin.

Upeinta on kuitenkin se, että Irjan ja hänen miehensä suhde on lämpimämpi kuin monien tietämieni kuusikymppisten pariskuntien suhde. He ovat tarkkaan perillä toistensa menoista ja arjen kuvioista: miehen unettomat yöt ja Irjan työhön liittyvät haasteet jaetaan päivittäin puhelimitse.

Loma-ajat on pyhitetty perheelle ja yhdessäololle. Silloin mökkeillään ja vaelletaan kaikessa rauhassa, eikä kahden kodin arki näy. Muutaman vuoden päässä odottaa yhteinen, samassa maassa vietettävä eläkeaika.

Se oikea keskellä verkostoitunutta maailmaa

Kännyköiden, sosiaalisen median ja ilmaisten nettipuheluiden avulla mahdollisuus yhteydenpitoon on kohentunut radikaalisti. Kun nykyiset keski-ikäiset löysivät puolisonsa ulkomailta, saattoi kulua viikkoja ja kenties kuukausiakin ennen kuin toisesta kuului kirjeitse.

Sosiaalinen media luo kuitenkin myös outoja tilanteita. Puoliso saa kenties tietää toiselle tärkeistä asioista vasta monien muiden jälkeen, kun fiilikset tallennetaan reaaliajassa statuspäivityksiin.

Verkostoitumisen ja multitaskingin maailmassa uusia ihmisiä tulee vastaan jatkuvasti. Kenties juuri se saa pitämään kiinni tärkeästä ihmisestä. Mitä enemmän valinnanvaraa on, sen selvemmin näkee sen, minkä vuoksi kannattaa odottaa puheluita ja tekstiviestejä – sekä statuspäivityksiä.

Kaukosuhde
 

Oletko samaa mieltä? Kommentoi ja kerro omat kokemuksesi kaukosuhteesta.

X