Ihmissuhteet

Parisuhde paremmaksi – 8 piristysruisketta rakkaudelle

Suhdetta pitää hoitaa, jotta se pysyy oikeilla raiteilla. Listasimme 8 vinkkiä, joiden avulla herättelet rakkautta arjessa.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Istock

Suhdetta pitää hoitaa, jotta se pysyy oikeilla raiteilla. Listasimme 8 vinkkiä, joiden avulla herättelet rakkautta arjessa.

1. Kerratkaa hyviä aikoja

Milloin teillä oli erityisen hauskaa? Älkää kuluttako häämuistoja puhki, vaan muistelkaa myös onnistunutta lomamatkaa tai katselkaa vaikka parin vuoden takaisia kesäkuvia. Voitte myös kerätä matkan varrelta kaikkea pientä konkreettista muistin tueksi. Listatkaa lisäksi ikimuistoisimpia keskinäisiä seksikertojanne, ja jos niitä on vähänlaisesti, tehkää uusia!

2. Jätä rakkausviesti

Koska viimeksi jätit kumppanillesi romanttisen viestin? Muistilappu tiskipöydällä voi olla suloinen sekin, mutta viestittelyn voi viedä uudelle tasolle. Kirjoita kylpyhuoneen peiliin huulipunalla pari sanaa tai paina huulipunasuukko valkoiselle paperinpalalle ja taittele se hänen kalenterinsa väliin. Jätä rakkaasi housuntaskuun sisällöltään siisti mutta ilahduttava viesti, jonka hän voi huoletta lukea muiden seurassa, kun löytää sen.

Viestien jättäminen ei missään nimessä ole lapsellista, vaan hauskan piristävää. Älä kuitenkaan tee tätä liian usein, jotta yllätysmomentti säilyy.

3. Hyödynnä se, että tunnet hänet hyvin

Tiedät joka tapauksessa, mikä on hänen lempiruokansa. Mikset siis tekisi sitä kokkausvuorollasi? Muistat myös rakkaasi tv-ohjelmasuosikit, joten ehkä juuri niiden aikaan ei tarvitse imuroida tai usuttaa häntä siivoamaan vuorostaan. Älkää kuitenkaan antako tv-ohjelmaoppaan määrätä, koska vietätte helliä hetkiä – melkein kaikki ohjelmat näkee netistä jälkeenpäin.

4. Käyttäkää arjen mahdollisuudet hyväksenne

Arkeen saa romantiikkaa helposti. Syökää samaan aikaan ja istukaa vastakkain. Koska viimeksi katoitte pöydän pihalle tai parvekkeelle? Kylpekää samassa ammeessa tai käykää suihkussa yhdessä.  Kaivakaa kynttilät kaapinpohjalta yöpöydälle.

5. Ota omaa aikaa

Vietä aikaa itseksesi muulloinkin kuin ruokaostoksilla tai matkalla töihin. Kun saat välillä olla yksin, et ajaudu riitelemään niin helposti. Käy vaikka lenkillä tai lähde mökille omin päin.

6. Lisätkää fyysistä kosketusta

Opetelkaa hieromaan toisianne. Nykyään oppia saa kaikkialta – kirjoista, netistä, kursseilta, jopa puhelimen sovelluksista. Jos taidatte jo tavallisen niska- ja selkähieronnan, voitte kokeilla vaikka pään tai koko vartalon hieromista tai intiimimpiä otteita.

7. Panosta välillä pukeutumiseen

Roolileikit ovat nekin hyviä, mutta tarkastele myös jokapäiväistä pukeutumistasi. Mieti vaatekerta välillä tavallista huolellisemmin, äläkä vaihda heti kotona oloasuun, jotta kumppanisikin ehtii nähdä sinut sellaisena kuin muu maailma. Askelta pidemmälle voitte mennä, kun sovitte ulos lähtiessänne pukukoodin, vaikka isompaa juhlan aihetta ei olisikaan. On hyvä, että näette toisenne parhaimmillanne. Jos suhteen alusta on aikaa, olette varmasti molemmat vähän muuttuneet. Pukeutukaa kuin olisitte nyt menossa ensitreffeille!

8. Nappaa ideoita kirjoista

Kama Sutrassa riittää vinkkejä vällyjen väliin. Se on hyvä alku, mutta kaikki eroottinen kirjallisuus ei ole opaskirjoja. Innostuisitko eroottisesta fiktiosta? Sieltäkin voi saada seksi-ideoita tai pientä jännitystä elämään.

Lähde: All Women Stalk

Lue myös:

Tuntuuko parisuhde väljähtäneeltä? Näin rakastut puolisoosi uudelleen

Parisuhde paremmaksi seksikuurilla – 7 syytä harrastaa seksiä joka päivä

Eronneiden parisuhdevinkit: Näin suhteen saa kestämään

X