Ihmiset ja suhteet

Vinkkejä parisuhteen piristämiseen

Teksti:
Anna.fi
Parisuhde

Anna-Leena Härkösen tuore Ei kiitos -romaani käsittelee avioparin kriisiytynyttä seksielämää. Kirjan innoittamina kysyimme Elleiltä vinkkejä, kuinka parisuhteen arkea voisi piristää.

Saimme paljon ehdotuksia. Osan mielestä parisuhteen piristämiseksi ei tarvitse lähteä kauas, vaan ainoastaan pienet asiat arjessa voivat virkistää yhteiseloa kummasti. Osa taas haki ratkaisua kauempaa esimerkiksi lomamatkan muodossa.

Monet kehottivat ottamaan irtioton arjesta ja järjestämään yhteistä aikaa. Yhteinen lomamatka toisi parisuhteeseen piristystä.

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Parisuhteen piristäminen ei aina vaadi kaukomatkalle lähtöä. On myös tärkeää, että on sinut itsensä kanssa sillä näin myös parisuhde voi paremmin.

Myös yhteinen harrastus toisi monen mielestä vipinää parisuhteeseen. Harrastuksen ei tarvitse olla ihmeellinen, jopa ruoanlaitto yhdessä voi tuoda piristystä arkeen.

Useassa vastauksessa korostui myös se, kuinka tärkeää on piristää parisuhdetta yhteisvoimin. Molempien on haluttava tilanteeseen parannusta.

On myös tärkeää antaa toiselle tilaa. Liika riippuvuus toisesta voi myös koitua suhteen kohtaloksi.

Haluttomuus voi olla iso ongelma parisuhteessa. Kysyimme Elleiltä myös, mitä haluttomuudelle voisi tehdä. Keinoja on monia, mutta joskus on vain myös hyväksyttävä tilanne ja antaa ajan kulua. Myös rutiineista poikkeaminen voi auttaa asiaa.

Millaisia vinkkejä sinulla on? Kerro ehdotuksesi alla kommenttiosiossa!

X