Aikuiset sisarukset – Aikuistuminen haastaa sisarussuhteen

Perheen pienimmästä on yhtäkkiä tullut aikuinen, itsenäinen nainen. Esikoinen tarvitseekin apua ja hoivaa nuoremmilta. Puuttuminen toisen elämään kiristää välejä. Lapsena toisilleen niin läheiset päätyvät aikuisina veriseen perintöriitaan. Kuulostaako tutulta? Aikuistuvien sisarusten suhteet ovat koetuksella ja tasapainoisen sisaruussuhteen rakentaminen vaatii usein tutustumista ihan uudelleen.

Aikuiset sisarukset

Lapsuudenkoti yhdistää erilaiset ihmiset

Lapsuudenkoti yhdistää sisaruksia siinä missä muutkin yhteisöt erilaisia kaveruksia. Ei tarvita välttämättä enempää yhdistäviä tekijöitä, kun arkipäivän ympäristö on osapuolille sama.

Kun jokainen sisaruksista on aikuisena omillaan, punnitaan toisen kohtaaminen ja huomioon ottaminen aivan eri tavalla. Lapsuudenkodista lähteminen pakottaa sisarukset tutustumaan toisiinsa uudelleen. Viimeistään nyt on kuunneltava ja katsottava, millainen ihminen toinen todella on, jos läheisen suhteen toivotaan jatkuvan. Yksisuuntainen ihmissuhde lakkaa usein toimimasta ennemmin tai myöhemmin.

Onneksi yhteisiä kosketuspintoja elämään voi myös luoda itse. Kiinnostumalla sisarusten harrastuksista, työstä ja perheestä voi yhteinen sävel löytyä hyvin erilaistenkin sisarusten välille myös aikuisuudessa.

Tutustu sisaruksiisi uudelleen

Lapsuudessa yhdessä eletty aika on muovannut kuvamme sisaruksistamme. Aikuistuminen ja itsenäistyminen muuttavat ja muokkaavat kuitenkin meitä jokaista ihmisenä. Sisarukset muuttavat eri aikaan pois kotoa, ja muutaman vuoden väljemmän yhteydenpidon jälkeen sisarus saattaa tuntua aivan uudelta ihmiseltä.

Tasapuolinen ja vastavuoroinen aikuisiän sisarussuhde edellyttää tutustumista aikuiseen sisarukseen: kuka hän on, mistä pitää ja mitä ajattelee.

Sisarukselle kannattaa antaa mahdollisuus kertoa omasta itsestään. Miksi kertoisit vain omia asioitasi – olethan kuullut ne jo moneen kertaan? Ehkä sisaruksen rauhallinen kuunteleminen ja kohtaaminen voi avata jotain aivan uutta?

Aikuiset sisarukset – Aikuistuminen haastaa sisarussuhteen

Roolit voi riisua aikuisena

Lapsuudessa opitut roolit jäävät usein elämään myös aikuisuudessa. Huolenpitäjä holhoaa edelleen ja nuorempi sisarus alistuu huolehdittavaksi.

Roolit eivät kuitenkaan välttämättä toimi enää aikuisena ja voivat ajaa sisarukset erilleen. Pikkusisko ei jaksa loputtomiin kuunnella isonsiskon ohjeita, neuvoja, kehotuksia ja moitteita. Isonsisaruksen voi olla hämmentävää huomata, että pikkuruinen pikkusisarus onkin yhtäkkiä muuttunut reippaaksi aikuiseksi.

Raja-aidat kaatuvat, kun sisarusparven vahvimpana pidetty murtuu, masentuu tai sairastuu muuten. Sekä murtuneen että hänen vieressään olevien on muovattava roolinsa uudelleen. Nuoresta saakka puolisonsa kanssa seurustelleen isonsisaruksen avioero voi olla yhtä suuri kriisi pikkusisarukselle kuin eroavalle itselleen.

Anna ja vastaanota apua

Auttaminen on taitolaji. Avun tarjoaminen ilman ohjeiden, neuvojen tai moitteiden tyrkyttämistä on kuitenkin usein haastavaa. Jospa kuuntelisit toisen tarpeita ja räätälöisit tarjoamasi avun niiden mukaan? Toisen auttaminen voi parhaimmillaan olla sisarussuhteen voimavara. Jokainen meistä tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä apua, olipa kyse arkisista asioista tai suuremmista huolista.

Avun vastaanottaminen ei sekään ole helppoa. Etenkin roolien muuttuessa vahvana esiintymään tottuneen sisaruksen voi olla hankala ryhtyä autettavaksi. Herkän ja haavoittuvan puolen paljastaminen voi kuitenkin tehdä sisarussuhteelle todella hyvää.

Aikuiset sisarukset – Aikuistuminen haastaa sisarussuhteen

Miten rajuilta riidoilta voisi välttyä

Ikävä kyllä sisarusten kanssa käydään usein myös elämän rajuimmat riidat. Toisen tunteminen mahdollistaa tämän loukkaamisen, eikä perheen sisällä tunnu olevan raja-aitoja henkilökohtaisuuksiin menemisessä.

Sisarusten riidat syntyvät arkisista asioista, lastenkasvatuksesta, rahasta ja rahattomuudesta, menestymisestä tai sen puutteesta – ja perinnöstä.

Miten näitä riitoja voisi ehkäistä? Katsomalla toista silmiin ja näkemällä myös tämän tarpeet sen sijaan, että tuijottaa vain omiaan? Surullista on, että usein esimerkiksi perintöriidoissa raivoisimmin omaa oikeuttaan puolustavat eivät ole sisarusparven vähävaraisimmat.

Pidä yhteyttä ja anna aikaa

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sisaruksiin pidetään usein yhteyttä loppuun saakka. Jos näin tapahtuu vanhempien toiveesta tai velvollisuudentunnosta, on suhde tuskin kovin läheinen.

Parhaassa tapauksessa yhteydenpito toteutuu tietysti sisarusten omasta halusta ja sisaruussuhde on tasapuolinen, tasapainoinen ihmissuhde. Harva meitä lopulta kuitenkaan tuntee niin kuin omat sisaruksemme, joiden kanssa on koettu yhtä sun toista.

Pienten eleiden merkitystä ei kannata vähätellä: puhelinsoitto, postikortti tai pikavisiitti ilahduttaa. Tärkeää on luoda yhteisiä hetkiä, joista kaikki nauttivat, eikä pieni leikkimielisyyskään ole pahasta. Tultiinhan sillä erinomaisesti toimeen lapsinakin.

Aikuiset sisarukset – Aikuistuminen haastaa sisarussuhteen

Miten sinä ja sisaruksesi vaalitte suhdettanne? Kerro omat vinkkisi kommenttiosiossa.

Oletko läheisissä väleissä sisarustesi kanssa?

Katso tilanne vastaamatta

Seitsemän vinkkiä sisaruussuhteen vaalimiseen

  1. Pysähdy ja pohdi, kuka sisaruksesi oikeastaan on: mistä hän pitää ja ei pidä, mitä hän haluaa ja mistä haaveilee.
  2. Kuuntele. Sen sijaan, että kerrot vain omista asioistasi ja johdatat keskustelua itseäsi kiinnostaviin asioihin, kuuntele, mitä sisaruksellasi on sanottavana.
  3. Unohda lapsuuden roolit. Anna sekä sisaruksellesi että itsellesi mahdollisuus uudistaa suhdettanne. Ette ole sidottuja lapsuuden rooleihin ja tapahtumiin koko elämäänne.
  4. Auta. Tarjoa apuasi sisarukselle, kun hän sitä tarvitse. Älä tyrkytä tai neuvo, vaan osoita, että olet hänen käytettävissään, jos hän niin toivoo.
  5. Ota apua vastaan. Perhe voi olla paras tukesi ja voimavarasi. Uskalla näyttää haavoittuvuutesi ja ottaa apua vastaan, vaikka olisit vanhin sisaruksista.
  6. Anna aikaa. Ota kiireisen arjen keskelläkin aikaa ja soita sisaruksille tai käväise näiden luona. Älä odota seuraavia sukujuhlia, vaan kerro myös arkipäivässä, että välität.
  7. Pidä hauskaa ja nauti perheestäsi. Kutsu sisaruksesi perheineen mukaan mukaviin puuhiin: iltateelle, katsomaan elokuvaa, sunnuntaikävelylle tai vaikka lomamatkalle.

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

meitä on seitsemän sisarusta ja osa on keskenään tekemisissä ja haukutaan muita sisaruksia ja valehdellaan selän takana kylillä ym.onko se sisarkateutta vai mitä,tse laitoin kaikkien kanssa välit poikki,vaihdoin puhelin num.ym.ei sellasta kestä kukaan.

Minulla ei ole omaa siskoa, mutta joukkueeni valmentaja on minulle kuin sisko. Riitelemme ja ärsytämme toisiamme, mutta aina nauramme toistemme jutuille ja myös toisillemme. Hän on minulle sielun sisko!

vanhempi sisareni on minulle luttohenkilö: jos haluan tietää miten pahansuovat ihmiset voisivat jostakin asiastani pahimmiillaaan ja ilkeimmillään ajatella, kerron asian sisarelleni. Hänen kommenttinsa ovat joka kerran hyytävän tyrmääviä ja hän on aina osannut ylittää kaikki odotukseni. Kyllä tällaisestakin ihmisestä voi löytää itselle jotakin hyödyllistä: saan tietää sen pahimman mitä kukaan voisi ikinä keksiä minusta ajatella. Hän on ylittämätön.

Siskoni 50 v. katkaisi välit minuun yli 2 vuotta sitten. Hän lähetti minulle 5 haukkuma tekstiviestiä mistä sain selvitettyä seuraavat syyt eroon: 1. Olin nöyryyttänyt häntä 2 kk aikaisemmin. (hänen ystävänsä joka oli silloin paikalla, oli sitä mieltä, että kyseessä ei todellakaan ollut nöyryytys…). 2. Minä olen hänen, juuri avautuneen henkisen kasvun jarruna. 3. Olemme ihmisinä niin erilaisia. (hyvin läheisiä oltiin ennen ja rakkaita – ainakin minun mielestä ja myös hänen sanojensa mukaan olin hänelle tärkeä ihminen). 4. Hän on nyt aikuinen, eikä tarvitse kenenkään neuvoja. 5. Minun vitsitkin ovat niin huonoja, etteivät ne enää häntä naurata. (en ole koskaan ollutkaan mikään vitsiniekka, niin kuin hän??)

Syvän haavan hän minuun pisti. En uskonut todeksi, että siskoni kylmästi ja julmasti heitti minut ulos elämästään. Aluksi yritin tehdä sovintoa, vaan ei kelvannut hänelle. Kelasin ja kelasi uudelleen ja uudelleen hänen sanojaan. Olin aivan hukassa, olin menettänyt mieheni ja kohta perää siskoni. Kaksi vuotta on mennyt, mutta nyt vasta ymmärrän, että ainut ihmisessä oleva luonteenpiirre on mustasukkaisuus ja kateus mistä seuraa niin vahva viha joka saa ihmisen toimimaan niin kuin siskoni toimi. Olinpa minä tyhmä kun en sitä heti tajunnut ja uskonut.

Minun mieheni oli kuollut 1 ½ vuotta aikaisemmin ennen tuota tapausta. Siskoni oli paljon miehensä kanssa minun luona (heillä oli oma pikkumökki käytössä). Siskoni oli silloin kesällä viikot töissä ja hänen miehensä vietti lomaansa mökilläni saunoen ja kalastaen. Siskollani on aina ollut huono itsetunto ylipainostaan, vaikka hän siitä vitsiä aina väänsikin. Surin ja suren edelleen mieheni kuolemaa joten en varmasti vikitellyt hänen miestään, eikä tulisi muutenkaan mieleeni, koska hän ei ole minun miestyyppiäni lainkaan.

Voiko kukaan, jos ei sitten ole aivan tyhmä itsekeskeinen narsisti, laittaa välejä poikki viiden edellä mainitun syyn vuoksi? Minä ainakin tulin siihen tulokseen, että ei voi. Se on nyt aivan ilmiselvää minulle, että siskooni tuli niin mustasukkaiseksi miehestään, että lemppasi minut ulos elämästään. En ole mikään kaunotar, enkä ole koskaan ollut mikään flirttailija, vaan ihan tavallinen positiivisuuteen taipuvainen ihminen. Siskoni ei ole ainut jota mustasukkaisuus vaivaa, mutta hän oli ainut joka käänsi totaalisesti minulle selkänsä. Leskeyteni myötä jouduin kokemaan sen, mistä olin joskus lukenut, vaan en uskonut. Sain tuta, että leskinaisena olen uhka sukulaisteni naisille ja vain siksi, koska tulen hyvin toimeen myös heidän miehien kanssa. Tämä on säälittävää, mutta totta.

Säälittävintä tässä kaikessa on se, että siskoni yritti kääntää ystäväni ja lapsenikin minua vastaan, luojan kiitos, kuitenkaan onnistumatta siinä. Ei taida siskoni ymmärtää kuinka paljon hän on aiheuttanut pahaa mieltä ja murhetta tällä teollaan, niin omille lapsilleen, kuin myös minun lapsilleni, meidän äidille ja monelle muulle, näin olen kuullut puhuttavan.

no ei tuo ylipainosta vitsailu kivalta kuulosta. Sinkun kuuluu ei vain jttää vikittelemättä, vaan myös pitää pientä etäisyyttä ystäviensä miehiin.

mulla yks sisko ja yksi veli.suhde veljen kanssa avoin ja reili.Siskon kanssa kismaa,yrittää pompotella välillä nauraa minulle olenko hänestä
jotenkin epäonnistunut.vai liekö kateutta

Miten pääsen kirjaimellisesti eroon sisaruksistani ja äidistäni? Sietämätön piina alkoi v. 2007, kun vanhempani erosivat vanhalla iällään. En ole vuosiin saanut yhteyttä millään tavoin. Olen pettynyt ja masentunut. Isän kanssa asiat sujuvat. Mitä teen??? Jos lain kirjaimen mukaisen eron turhista sukulaisista itsekin saisin.

Olen keskimmäinen sisaruksista, nuorempi sisko ja vanhempi veli.
Siskollani on jatkuvasti sukset ristissä kaikkien kanssa. Kun hänen utopistisille haaveille näyttää punaista valoa, niin siitä syntyy aina rähinät.
Yleensä välirikot liittyvät rahaan. Kumpikin tienaa mukavasti (netto 3000-4500e/kk), mutta kaikki rahat menevät kankkulan kaivoon.
Kun nämä ovat tuhlanneet omansa, niin tulevat minulta ruinaamaan lisää.
Veljelle olen lainannut kun on aina maksanut tunnollisesti takaisin.
Siskoni taas ei, vaikka olemme tehneet kirjallisen velkakirjan.
Päätin asian olla tällä kertaa, mutta enää en ikinä lainaa hänelle mitään.
Välirikkomme johtui siitä, että kerroin hänen miehelle lainasta ja siskoni suuttui siitä.
Heitti ulos mökiltään.
Muitakin eripuraisuuksia on liittyen siskoni liian suuriin ulkonäköpaineisiin.
Kuvittelee olevansa kuin Beverly Hill’s vaimot tms. Dior, RayBan, niitä pitää saada!
Näillä mennään, kunnes täyttää 65 ja rupsahtaa.
Sitten kai tappelevat perinnöistä. Huoh!
Sukulaisuus on kivaa niin kauan, kun kaikki osaavat elää omien varojen puitteissa ja kunnioittaa muiden valintoja 
Niin, sukua ei voi valita, mutta ystävät voi!

Omat vanhempani suosivat avoimesti vanhempaa siskoani joka ”hoiteli” minua, potki päähän nurkan takana ja edessäpäin näytti hyvää naamaa. Laita siinä esim. 4-vuotiaana kampoihin 8-vuotiaalle. Kun kerroin äidilleni mitä tapahtuu, hän vastasi että oikeasti siskosi tykkää sinusta. Sisarestani kasvoi umpikiero luonnevikainen paskiainen jota vanhempani edelleen palkitsivat. Onneksi itse valmistuin akateemiseen ammattiin ja työelämässä olen saanut paljon tunnustusta ja korjaavia kokemuksia. Vanhempani lähinnä kettuilevat menestyksestäni, eihän siinä niin pitänyt käydä.

Suku on pahin, veljeni oli hyväksikäyttäjä, kun olin 10 – 14-vuotias, siis viha pysyy hautaan asti, saatikka yhteydenpito. Kaksi nuorempaa siskoa ovat ilkeitä ja hirviöitä, haluan elää omaa perhe-elämääni rauhassa. Vanhempi siskoni on ainoa tukeni ja turvani ja ystäväni, vaikka välimatkaa onkin, puhelimet on keksitty. Olen hyväksynyt tämän sisarettomuuden elämässäni, koska meidän suku on sellaista, että asioista
ei puhuta suoraan, vaan valehdellaan, eikä puhuta totuuksia. En siedä sellaista, en ole saanut osakseni kuin ilkeyttä ja valehtelua. Perhe on pahin, sanotaan ja se pitää paikkansa!

On myös tilanteita, jolloin sisaruus ei ole tasavertaista. Sisarus voi olla vammainen, esimerkiksi kehitysvammainen. Miten aikuisuudessa pitää suhtautua sisarukseen, joka tulee aina tarvitsemaan muiden ihmisten apua ja tukea? Miten paljon on oikeutta miettiä ainoastaan omaa elämäänsä, tehdä valintoja joissa sisarus ei ole mukana? Miten paljon pitää huomioida se, että kehitysvammainen sisarus kaipaa sukulaisiaan ja yhteydenpitoa sukuunsa? Voiko se onnistua pitkän matkan päästä vai pitääkö asua lähellä? Saako sisaruksensa ”unohtaa” muiden ihmisten hoidettavaksi, ilman yhteydenpitoa?
Miten yhdistää tämä siihen, että itsellä voi olla oma perhe, omia lapsia ja puoliso? Ja sitten erilainen sisarus, joka tarvitsee muiden apua eikä voi itse olla se yhteydenpitäjä vaan aina toisen osapuolen on oltava ja jaksettava olla aktiivinen, jotta yhteys säilyy.

Meillä vanhempieni vinoutunut suhtautuminen siirtyi perintönä veljelleni. Meilläpäin poikalapset ovat toivottuja, ja tytöt sekundaarisia, tarpeellisia vain poikien passaajina. Meillä veljeni oli kuningas ja malli siitä miten ollaan, ja kun en erilaisena persoonana ja myös puoltoista vuotta nuorempana osannut olla samanlainen, olin siis tyhmä, huono, viallinen.
Äitini on lisäksi varmaan omassa lapsuudessaan tullut jollain tasolla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, niin outo on hänen suhtautumisensa kaikkeen seksuaalisuuteen. Niinpä minä tyttölapsena olen ollut ”lutka” siitä lähtien kun naiseksi aloin muuttua. Veljeni, joka omalta osaltaan tiedostaa vanhempiemme kylmyyden ja omituisuudet, on täysin sokea sille, että hän on ominut vanhempiemme käsitykset minusta.
Ymmärrän, että ihmissuhteet ovat meille vaikeita hyvän mallin puuttuessa, ja olen yrittänyt antaa veljelleni anteeksi. Mutta kun tapaamisemme aina loppuvat siihen, että saan itku kurkussa nieleskellä hänen erittäin ilkeitä heittojaan, olen todennut, ettei minulla ole enää velvollisuutta olla toisen nyrkkeilysäkkinä. Pahoilla mielin, mutta toisaalta todella helpottuneena olen lopettanut yhteydenotot. Tosin en tiedä mitä teen, jos/kun hän kaikki muut ihmissuhteensa polttaneena tulee itkemään oveni taakse. Näin on nimittäin tapahtunut ennenkin.

Olen kuudesta lapsesta neljäs. Lapsena ja nuorena olimme koko porukka hyvissä väleissä ja ystäviä keskenämme, vaikka ikäeroa olikin vanhimpiin paljon. Nyt muutama vuosi sitten isosiskoni aloitti ilkeytensä. Ensin nuorimmille sisaruksilleni ja nyt viimein se on kohdistunut myös minuun.
Olen kaikkien muiden sisarusteni kanssa erittäin läheisissä väleissä, joten en tästä asiasta enää voi syyttää itseäni.. sääli, koska olimme siskoni kanssa pari vuotta sitten todella läheisissä väleissä.. En uskalla edes ajatella, miten suuri sota syttyy joskus, kun vanhemmistamme aika jättää.. Artikkelissakin oli hyvin sanottu, että ”esimerkiksi perintöriidoissa raivoisimmin omaa oikeuttaan puolustavat eivät ole sisarusparven vähävaraisimmat.”.. Tuo on niin pelottavasti sanottu, että ihan kauhulla ajattelen tulevaa !!

Löysin itselleni oman rakkaan, jonka kanssa olen kihloissa. häät ovat ensi vuonna. Kun sisko kuuli asiasta, hän laittoi välit poikki. Ei pidä enään mitään yhteyttä.

Jutussa ei ole huomioitu uusperheen lapsia ollenkaan. Mitäs jos sisaruksia ei yhdistä sama lapsuudenkoti? Itse olen ainakin jäänyt vieraammaki sisaruspuolieni kanssa jotka asuivat äitinsä kanssa toisessa kaupungissa, emmekä varsinaisesti jakaneet arkea. Suhteemme on muutenkin aika vaikea monimutkaisen uusperhekuvion takia. Luulen että heidän vaikea isäsuhteensa vaikeuttaa heidän suhdettaan minuunkin. Nykyään tilanne on vähän helpottunut kun minunkin vanhempani erosivat. Muiden sisarusteni kanssa olen kyllä hyvin läheinen.

Minulla on 3 sisarta. Olen lapsista toiseksi vanhin. Minä olen sisarussarjastani ollut se, jonka luona on vietetty joulut, isäni hautajaisten jälkeinen muistotilaisuus jne. Kaksi sisaristani on sellaisia, että heidän luokseen ei voi mennä vierailemaan noin vain. Minulle on heidän mielestään pitänyt aina sopia, jos he ovat tulossa meille tai tarvitsevat jotain apua. Kuitenkin, jos minä olen ollut avun tarvitsijana, olen sitä myös saanut. Välimme ovat aina olleet hyvät. Mitään suuria riitoja ei ole ollut. Äitini ja isäni erosivat aikoinaan. Me lapset oltiin silloin jo aikuisia. Kun isäni sitten kuoli, niin perinnönjako ei saanut aikaan minkäänlaisia ristiriitoja meidän välillämme. Se oli mielestäni paras ”testi” todellisista väleistämme. Siitä olen kiitollinen, kun tiedän, että minulla on 3 siskoa, jotka ovat aina valmiita tukemaan ja auttamaan minua, kun sitä tarvitsen. Viime vuosina olen ollut se sisaruksista, joka on tarvinnut tukea ja kuuntelijaa. Menetin esikoiseni pitkän taistelun seurauksena. Vakava sairaus sai yliotteen ja se äidin kaikkein pahin painajainen tapahtui. Sen olen huomannut, että sisareni ovat kultaa.

Minulla maailman kamalimmat veljet ja sisko ! Veljet katkaisseet välit minuun ja sisko on aina ollut maailman ilkein ja kavalin ihminen elämässäni. Kunpa olisin ollut ainut lapsi ! Ystävät ovat sukulaisiani.

Minun 2 nuorempaa sisarustani ovat aina pitäneet yhtä jo ikäeron vuoksi. Lapsena minä olen aina ollut se, jota vastaan he yhdessä liittoutuivat.

Lapsena ja nuorena minulla oli eri harrastukset, kaverit ja elämä vei muuttojen ja erilaisten elämäntilanteiden ja ajatusten vuoksi erilleen.

1980- ja 1990-luvuilla yritin kutsua heitä ja heidän lapsiaan meille, mutta he eivät halunneet, että serkukset leikkisivät yhdessä. (Nyt serkukset ovat jo aikuisia ja seuraavat toistensa elämää face bookissa)

Edelleen siskoni pitävät keskenään kiinteästi päivittäin yhtä. Minua kohtaan tuntuu olevan isosiskosyndrooma, kateutta tms. kun käsittävät aina kaiken väärin. Nyt minulle tulee sähköpostilla saneluja, kuinka minun pitäisi järjestää kunnalta apua vanhemmilleni, jotka ovat kuitenkin vielä ihan hyvässä kunnossa, eivätkä tarvitse holhousta.

Siskoni eivät viitsi soitaa edes silloin, jos on asiaa, vaan laittavat kolkosti tekstiviestin tai sähköpostia. Kuitenkaan esim. merkki- tai juhlapäiviä he eivät halua edes sillä tavoin muistaa, eikä toinen ole muutamaan vuoteen laittanut edes joulukorttia. Jouluja emme ole viettäneet vuoden -77 jälkeen yhdessä kertaakaan, ettei tulisi riitaa.

Nuorin siskoni oli hiljattain mennyt toiseen avioliittoon ja koin todella loukkaavana kun ei edes kysytty, pääsenkö vihkitilaisuuteen. Kuitenkin toinen sisko oli häissä ja vanhemmatkin oli kutsuttu.

Onneksi minulla on oma ihana aviomies ja perhe (lapset tosin jo pois lentäneet) ja ystäviä. Sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävät voi! En kuulu mihinkään uskonlahkoon tai poliittiseen leiriin, joten siitä ei ole kyse.

Pelottaa vain, mitä on edessä, kun perintöasiat aikanaan tulevat tapetille, kun koko elämän on tullut väärinymmärryksiä ilman syytä.

Minun isosiskoni hylkäsi minut kun hänellä ja miehelläni tuli riitaa. Sairastuin masennukseen, tilanne ei parantunut vaan paheni. Siskoni alkoi kaveerata ex-ystäväni kanssa jota vihaan nykyään, koska hän ei ikinä hyväksynyt miestäni. Tätä kaikkea ennen siskoni ja minä olimme olleet kavereita minun koko elämäni ajan…

Mielenkiintoinen artikkeli, kiitos siitä! Meillä oli sisarussarja kiinteä, kunnes perintöriidat aiheuttivat vuosikymmenien ajan selkkauksia. Vanhemmat eivät olisi koskaan uskoneet tilannetta näin tulehtuneeksi kuin mitä se on nyt. Niin yli kuusikymppisten sisarusten kasvaminen ja hyväksyminen erilaisine elämänkaarineen on vain loitontanut kauemmas toisistamme. Kaikkeni olen yrittänyt, tuloksetta, sääli…Aikansa kutakin.

ja mina kun toivon etta mulla ei olisi sisarta jonka kanssa ollaan aina oltu sotarintamalla!!!

On vielä kuuskymppisenäkin kamalan ikävää, kun ei sisaruksia ole. Lapsena kaipasin kasvinkumppaneita, nuorena naisena kaveria ulos lähtiessä. Perhettä perustaessani olisin ollut iloinen, jos lapsillani olisi ollut serkkuja, tätejä ja setiä. Kun vanhemmistani aika jätti, ei ollut ketään kelle surustani olisin puhunut ja jonka kanssa olisin hautajaisia järjestänyt sekä jäämistöä lajitellut.
En voi oikein ymmärtää, että jotkut sisarukset riitelevät verisesti keskenään aikuisinakin.
Minä olisin ikikiitollinen yhdestäkin sisaresta ja veljestä!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *