Hyvinvointi

Aamulla ”tee ja minuutin lankutus” – näistä aamurutiineista emme luovu! Suomalaiset paljastavat, mikä saa energisenä ylös

Nämä 18 suomalaista tekevät aamulla vähän eri juttuja kuin muut.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Istock

Aamulla tehotreeni vai hidas aloitus – meitä on moneksi.

Nämä 18 suomalaista tekevät aamulla vähän eri juttuja kuin muut.

Aamulla alkaa päivä uusi. Heräämistä voi helpottaa rutiini, joka antaa tunteen tehokkaasta startista. Toisille asia on juuri päinvastoin. Hidas aamu aloittaa täydellisen päivän.

Näitä asioita Annan lukijat kertovat tekevänsä sängystä noustuaan – tai jo lakanoissaan!

Tiina, Järvenpää:

”Muutamat herättävät venyttelyt kropalle. Esimerkiksi rangan rullaus.”

aamulla venytellään

Lue myös: Ota 6 liikkeen lempeä aamuvenyttelyohjelma osaksi aamurutiinejasi ja huomaa muutos

Paula, Kerava:

”Teen joka aamu jonkin ihan pienen kotityön. Se on tehty ja illalta poissa.”

Sirpa, Helsinki:

”Viikonlopun samppanja-aamiainen.”

Sirpa, Porvoo:

”15 minuutin jumppa, jokaikinen aamu jo vuosia.”

Maija, Jyväskylä:

”Aamu on yhtä rutiinia kokonaan. Jos suinkin aikaa, niin siivoan keittiön tasot ennen aamukahvia.”

Marjut, Kuopio:

”Ylös aamulla kello 7.00 ja kahvi. Uutiset ja sitten vielä sänkyyn tunniksi lueskelemaan hyvää kirjaa.”

Minna, Helsinki:

”Minuutin lankutus ja aamutee.”

Kokeile kylkilankkua:

Maaret, Sastamala:

”Peitto ulos tuulettumaan terassin kaiteelle joka aamu aamukahvin ajaksi.

Pitkä aamukahvituokio: lasillinen tuoremehua, itse leivottu ravitseva sämpylä kunnon päällyksillä ja vahvaa maitokahvia, ei ikinä perinteisiä suomikahveja!”

Kristiina, Salo:

”Aamu alkaa huonosti ellei ole Hesaria. Yleensä on, melkein aina, mutta joskus lehti jaetaan myöhässä. Silloin ei kahvikaan maistu yhtä hyvältä, kuin lehteä lukiessa.

Juustoleipä kahvin kanssa, ai että!”

Aamulla luetaan sanomalehti kahvin kera.

Mariza, Naantali:

”Aamiaisen jälkeen on mukava pujahtaa aamulla vielä hetkeksi peiton alle.

Ei se ihan joka päivä onnistu.”

Tuula, Helsinki:

”Myytyäni yritykseni nukun kello 10 asti, joka aamu. Juon omalla koneellani tekemäni cappuccinon ja ennen kaikkea luen paperihesarin… ja syön puolukoita jogurtin kanssa.”

Aamulla sanaristikon täyttöä kylpyhuoneessa.

Lue myös: Milloin päättyy aamu ja milloin alkaa aamupäivä? Tarkat kellonajat ovat olemassa.

Virpi, Vaasa:

”Sanaristikkoa heti herättyä wc:ssä. Tehokas herätys.”

Pia, Varkaus:

”Kylmää vettä kasvoille aamulla, niin johan avautuu silmät!”

Irene, Kuopio:

”Puuron keitto.”

Eija, Järvenpää:

”Juoksulenkki.”

Lue: Entä jos liikkuisitkin aamulla etkä yömyöhään – pienillä muutoksilla sinustakin voi kuoriutua aamuvirkku.

Myös nämä:

  • ”Aamu-uinti, niin kauan, kun järvi lainehtii vapaana. Päivälehdet lukeminen kaikessa rauhassa, kuppi teetä ja kaurapuuro mustikoilla.”
  • ”Aamulla kahvi parvekkeella.”
  • ”Pidän sängyn vieressä vesipulloa. Juon pullon vedestä puolet, kun herään.”
X