Mies kertoo – tätä et tiennyt minusta
Mies kertoo – tätä et tiennyt minusta

  1. Maija ei kestä kuumuutta
    Hän pitää lämpimistä, jopa kuumista päivistä, mutta unohtaa juoda tarpeeksi. Minun pitää muistuttaa häntä jatkuvasti ja kysyä onko, hän janoinen; jos hän on yksin, soitan hänelle varmistaakseni että hän on juonut. En usko, että se johtuu kiireestä, mutta hän ei vaan huomaa olevansa janoinen ennen kuin hänelle tulee huono olo.
  2. Hän inhoaa väkijoukkoja
    Hän on inhoaa väkijoukkoa ja on jo vuosia vältellyt liian ruuhkaisia paikkoja. Valitettavasti Pariisissa väkijoukkojen välttely on usein helpommin sanottu kuin tehty.
  3. Hän on loistava kokki
    Maijan ensimmäisen blogi oli leivonta-blogi. Hän rakastaa leipomista ja leivomme usein yhdessä (minä olen enemmän avustaja). Myös kollegani saavat nauttia hänen leipomuksistaan, sillä tuomme töihin leivonnaisia aina kun joku on palannut lomalta, saanut ylennyksen, ostanut asunnon, saanut lapsen tai oikeastaan ihan minkä tahansa kuvitteellisen syyn vuoksi. Useammalla osastollamme on jopa aamupalakalenteri, jotta saamme aikataulutettua tuomiset ja vältymme päällekkäisyyksiltä! Kiitos Maijan, olen saanut hyvän maineen, sillä tuon töihin herkullisimman näköiset kakut.
  4. Hänen vieressään on välillä mahdoton nukkua
    Maijalla on aina liian kuuma tai kylmä ja hän rakastaa laittaa kylmät varpaansa jalkoihini. Kaiken lisäksi löydän itseni usein ilman peittoa, sillä hän on ominut sen kokonaan itselleen.
  5. Hän syö aina samaa ruokaa
    Maijalla on neljän-kuuden kuukauden pituisia jaksoja, jolloin hän voi syödä taukoamatta samaa ruokaa. Hänellä on ollut muun muassa keittojakso, vuohenjuustosalaattijakso, avokadojakso, vietnamilainen kevätrullajakso ja tabouleh-jakso…

  

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

hei, et sattumoisin ole miettinyt dior panarea laukkusi myyntiä? harmi kun tuota laukkua ei enää valmisteta.

Ihana postausidea! Hahah, ja mulla on samanlaisia ruokakausia.. 😄

Terveisiä Barcelonasta!
xx Jenna Claudia
http://www.jennaclaudiat.com

Maija

Kiitos! Tervetuloa klubiin! 😀

Mua vähä nauratti tuo ruokakaudet, joita sulla on. Mullaki on semmosia. 😀

Maija

Hahaa, ihana kuulla etten ole ainut! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *