Mitä mietin tänään?
Mitä mietin tänään?

Kaksi päivää lomaan ja pieni paniikki. Miten ihmeessä saan käytyä kilometrin pituisen ja alati kasvavan to do -listani läpi viikonloppuun mennessä? Puhumattakaan siitä, että lomavalmistelunikin ovat matkan varaamista ja uusien sandaalien hankintaa lukuunottamatta tekemättä…

Ja mitä ihmettä tapahtui Pariisin säälle? Yhden yön aikana asteet tippuivat kymmenellä ja lähes tukalalta tuntunut helle vaihtui eilisiin rakeisiin ja sadekuuroihin, joiden aikana vettä tuli varmasti koko vuoden edestä.

Sain tänään taas pienen erävoiton ranskalaisesta byrokratiasta ja kunhan saan haettua postista kirjatun kirjeen, joka minulle on monen kuukauden (tai oikeastaan yli vuoden) ponnistelujen jälkeen viimein lähetetty, aion henkäistä helpotuksesta. Yritän aina ajatella, että erilaisiin käytäntöihin ja työskentelytapoihin voi tottua vaikkei niitä aina itse allekirjoittaisikaan ja että jokaisen prosessin takana on varmasti ainakin jollain tavalla perusteltu protokolla, mutta välillä on ihan inhimillistä vain todeta, ettei ymmärrä lainkaan, miksi yksinkertaisista asioista pitää tehdä monimutkaisia. Tämän paperisodan keskellä olen tainnut lausua kerran jos toisenkin meille ulkosuomalaisille tutut sanat: ”Suomessa tämä olisi niiiiiin paljon helpompaa.”

Mieheni tuli juuri äsken kotiin ja tänään meillä syödään Ristoranten pakastepizzaa. Olen todennut, että pakastepizzalle on ehdottomasti omat hetkensä, kuten tänään pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen. Kiitos Noora K:n, kaadan ajatuksissani pizzan seuraksi lasin viiniä ja mietin, miten hän saa tällaisenkin illan kuulostamaan niin chiciltä!

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

Rentoutukaa ja nauttikaa vapaista päivistä!
Voitko myös kertoa jotakin maasta tai lomakohteesta?
Myös paikallinen kulttuui ja tavat kiinnostavat sekä ruoka tietysti.

Maija

Heippa, joo ehdottomasti! Kiitos vinkeistä, kirjoittelen heti näistä lisää lomamme jälkeen! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *