Food: Aamiaiset 30.7.2013

Vähähiilarinen kuningatar-aamiainen

Teksti: inspirations
Mustikka-aika on edelleen parhaimmillaan. Pienessä hetkessä sain kerättyä ison kulhon.

Onneksi toreilta ja kaupoista saa ostettua metsämustikoitakin. Mutta erityistyytyväisyyttä tuottaa omin pikku kätösin kerätty kulhollinen.

Mies ilmoitti alkukesästä alkavansa keräämään mustikoita tänä kesänä kanssani. Veljeni kuuli keskustelun ja osti lahjaksi tämän hienon hippokerääjän. Pakko myöntää, että keräilyä on toistaiseksi tapahtunut Putin-tyyppisesti vain näiden kuvien ottamisen hetken, mutta vielähän on hyvää aikaa 😀

Saaristotalon villivatut kypsyivät juuri. Ämpäriin kertyi hyvä annos tosi namin tuoksuisia palleroita.
Mustikoiden ja vadelmien liittoa ei turhaan kutsuta kuningattareksi. Minusta parhaita ja myös vähiten hiilareita sisältäviä ovat molempien villiversiot. Päivän on pakko mennä hyvin, kun aamun aloittaa auringossa nautiskellen luonnonjogurtista ja kuningatarmarjoista.


Vähähiilarinen Kuningatar-aamupala, max 30 g hh/annos:
Luonnonjpgurttia
Steviaa makeutukseksi maun mukaan
Reilusti mustikoita ja vattuja