Food: Aamiaiset 1.9.2013

Aamun pienet, tärkeät hetket

Teksti: inspirations
Huomaan pyrkiväni tekemään aamuisin voimaannuttavia asioita. Sellaisia, joista saan energiaa. 
Joogaan ja teen pienen meditaation. Yritän ajatella positiivisesti ja olla kiitollinen. Saada päivään hyvän alun. Kukkien, yrttien ja kasvihuoneen kastelu on luonnostaan sellaista. Tervehdin tomaattejakin joka aamu. Ihailen aamun uutta vaihetta. Paljon on tullut taas kasvua ja kypsymistä. Samalla keräilen aamiaiselle aineita, yrttejä ja marjoja. Tähän aikaan tulee joka aamu uusia vadelmia.
Kauniit esineet ovat tärkeitä. Arkiaskareita on kiva tehdä esineillä, joista nauttii. Iloitsen joka aamu näistä rustiikkisista kastelukannuista, jotka koiruuskin on kelpuuttanut ainoiksi juomakupeikseen, silloin kun merivettä ei ole saatavilla. Ison ostin viime vuonna Pentikistä ja pienen tänä keväänä samasta paikasta. Siinä oli tarpeeksi pienet reiät hennolle suihkulle kevään ensimmäisten taimien kasteluun.
Tuore ja hyvää oloa antava aamupala on osa aamun aamurituaalejani. Siitä on hyvä aloittaa päivä. Eilinen päivä meni rentoutuessa. Energistä sunnuntaita!

Lue seuraavaksi