Food: Kasvislisukkeet 6.10.2013

Lounas uunissa paahdetuista kasviksista fetalla

Teksti: inspirations

Viimeksi postasin vähähiilarisesta illallisesta isommalle joukolle, jonka kokkasin saaristotalossa. Se koostui uunissa paahdetuista kasviksista ja pihveistä kermakastikkeessa. Tein kasviksia reilun uunipellillisen ja niitä jä yli iso syvä lautasellinen, jonka laitoin kelmun alle jääkaappiin. Seuraavana päivänä olin hieman flunssainen ja aika tyytyväinen siitä, että lounas kahdelle oli jo melkein valmiina. Kaadoin edellisenä päivänä paahdettujen kasvisten päälle puoli purkillista öljyistä fetaa ja lämmitin annoksen uunissa. Päälle vielä tuoretta basilikaa. Annos oli itse asiassa todella herkullinen, vaikka syntyikin oikeastaan vahingossa.

Vähähiilarinen lounas uunikasviksista ja fetasta kahdelle, max. 20 g hh/annos
Loput eilen unissa paahdetuista kasvviksista, joissa oli: 
6 punasipulia
nippu kevätsipuleita varsineen
2 kukkakaalia
2 kesäkurpitsaa
1 valkosipuli
10 tomaattia
yrttejä
2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä
Paahdettu 200 asteessa 20 minuuttia, lisätty tomaatit ja laitettu uudelleen uuniin 10-15 minuutiksi 
Jääkaapissa yön yli
Päälle purkillinen fetaa öljyssä ja lämmitys 200 asteessa 10 minuuttia.

Lue seuraavaksi