style: Lahjat ja tuliaiset

Don´t miss Louis Vuitton on Chams Elysees

6.8.2014 Teksti: inspirations
Viime postauksen tein Luksuksen haistelusta Pariisin Avenue Georg V-kadulla, joka päättyy Champs Elyseen kohdalla koko rakennuksen kokoiseen Louis Vuittonin lippulaivaliikkeeseen, jota ei kannata missata Pariisissa käydessään. Muoti on olennainen osa Pariisia ja Ranskaa siinä missäkin kuvataide ja musiikkikin ja LV yksi muodin hitorian suurimpia menestystarinoita. Jos on oikeasti ostamassa tai harkitsemassa arvolaukun ostoa, saa monen sellaisenkin laukun täältä mukaansa, johon Suomessa on pitkä jono.  
Toisaalta vaikkei ostoksia olisi tekemässäkään, on liike kiinnostava ja poikkeamisen arvoinen. Ovella on vartija, niin kuin jokaisessa muussakin liikkeessä, mutta sisään voi poiketa kuka tahansa ja niin on tarkoituskin. Useampaan kerrokseen rakennettu hulppea myymälä on tarkoitettu yhtä lailla kaupan lisäksi LV:n museoksi, 1854 alkaneen liikkeen historian esittelyksi ja läpileikkaukseksi brändin eri tuotteista, jotka eivät suinkaan rajoitu vain laukkuihin, vaan tarjolla on koruja, kenkiä, vaatteita, turkiksia, picnic-laukkuja ja vaikka mitä. ”Edullisesti” voi ostaa vaikka avaimenperän 300 eurolla.
Korkeiden ikkunoiden somistus vaihtuu säännöllisesti. Tämän kesän teemana on viidakko ja apinat, joka erityisesti vetosi minuun. Söpöt mielikuvitusväriset veitikat kantoivat käsissään ja roikottivat hännissään laukkuja ja koruja hassut ilmeet naamoillaan ; ) Hauskaa, että huumori on tuotu mukaan tällaiseenkin arvostettuun brändiin, jonka markkinoinnissa ollaan totuttu näkemään kaikkein kalleimpia kasvoja Madonnasta Sean Conneryyn. Toisaalta mainonnankin teemana on aina ollut aika ihanasti toteutettu rento lomaparatiisimainen tunnelma.
Toisessa kerroksessa on näytöspöytä, jossa ompelija tekee työtään ja jossa voi siis seurata tuotteen syntymistä. Eri huoneissa voi kokeilla kenkiä, vaatteita tai vaikka varata yksityiskabinetin. Liikkeestä löytyy myös oma kirja- ja lehtiosasto, josta saa muodin teoksia historillisista ajoista nykypäivään sekä eri maiden LV-liikkeiden tuotteita.

Minun omaan toivelistaani kierroksella pääsi muutamakin tuote;

Ensimmäisenä aika staili kantokassi koralleni. Ihan ensin tarvitsen kuitenkin koiran ; )

Sitten hieman vaihtelua hopeiselle Thomas Schabon amulettikorulleni kultaisena LV-ketjuna.

Ja matkailun rakastajalle muutama eri kokoinen matkalaukku. Tosin tämän kuvan otin vanhoista esittelylaukuista, jotka ovat minusta paljon kauniimpia kuin uuden tuotannon modernit laukut – ja niitä kävisi kyllä ihan oikeasti sääli lentokenttien aika kovakouraisessakin kohtelussa. 
Liike on auki kahdeksaan joka pivä, paitsi sunnuntaisin seitsemään, kannattaa poiketa <3
Kurkkaa muut Pariisin postaukset täällä. Ja edellisen reissun eli Prahan postaukset täällä

Kommentit (4)

Juu, tai voisikohan LV räätälöidä mittatilauksena sopivan kokoisen ; ) ??

Ahhh, ihanat kuvat! Tuonne pitää tosiaan päästä. Monien muiden maiden LV-liikkeissä olen vieraillutkin. Houkuttelevia nämä matkapostaukset!

Voi kiitos Pirre! Kiva, että olet tykännyt matkapostauksista, niitä on niin hauskaa tehdä. Kannattaa tosiaan piipahtaa tuolla Pariisin LV:llä, jos vain on tilaisuus, on se niin upea : )

Tarvitset selkeästi kovin pienen koiran 🙂

Juu, tai voisikohan LV räätälöidä mittatilauksena sopivan kokoisen ; ) ??

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *