arvonnat ja yhteistyö

Kurpitsansiemenistä apua kaamosväsymykseen

25.11.2014 Teksti: inspirations
Pieni postaus pienenpienestä ruoka-asiasta on vuorossa. Juuri nyt elellään sitä vuodenaikaa, joka ei luonnostaan ainakaan omia energiatasojani kovin paljona nosta. Lumi valaisi jo kivasti maisemaa ja nyt tuntuu entistäkin pimeämmältä. Tosin itse en lunta oikein kaupunkiolosuhteisiin kaipaakaan, mutta valoa kylläkin. Onneksi meillä on uudessa keittiössä paljon valoa. Se piristää kokkailua kummasta. Ja onneksi kaikki keinot voidaan muutenkin ottaa käyttään, tätäkin tekestiä naputtelen kirkasvalolampun paisteessa ; )
Pimeys ulkona nostaa usein mieleen nopeat hiilarit ja makeanhimon ja niiden syöminen taas lisää pienen piikin jälkeen väsymystä entisestään ja ne vain kertyvät ylimääräisiksi pehmusteiksi kehoon. Niinpä muunlaiset naposteltavat sopivat paljon paremmin kaamoksen parantajiksi. Täällä blogissakin on välillä vilahdellut erilaisia siemen- ja pähkinäsekoituksia, joita mielelläni lisään ruokiin.
Juuri nyt pinnalla meidän perheessämme ovat erityisesti kurpitsansiemenet. Sain GoGreenilta niitä tuotepaketissa pussillisen ja huomaan, että niitä tekee mieli käyttää nyt vähän kaikkeen. Eikä ihme, kun elimistöään kuuntelee, kyllä se ilmoittelee tarvitsemistaan aineista. Kurpitsansiemenissä on 13 kertaa enemmän tryptofaania kuin kevytmaidossa, jota on totuttu pitämään korkeana tryptofaanin lähteenä. Tryptofaani onkin serotoniinin ja melamiinin esiaste eli käytännössä kurpitsasiementen popsiminen nostaa mielialaa ja auttaa nukahtamaan. Täydellinen kaamoslääke siis!

Lisäksi kurpitsansiemenissä on paljon magnesiumia, mangaania, rautaa ja muita mineraaleja sekä vitamiineja – ja proteiinejakin jopa enemmän kuin lihassa. Siemenissä on myös mm. terveellistä rasvaa, eivät pikkulinnukaan niillä turhaan talvesta selviä ; )

Kurpitsansiemenet ovat helppoja ja hyviä salaateissa, keitoissa, sellaisenaan tai paahdettuina. Oikeastaan ei ole kovin montaa ruokaa tai lisuketta, mihin niitä ei voisi hyvin lisätä. Ne myös säilyvät hyvin kaapissa ja ovat edullisia. Illalla voisinkin paahtaa niitä naposteltavaksi. Ihanaa tiistaita ja nautiskellaan seesteisen kaamosajan hyvistä puolista!

*GoGreen-kurpitsansiemenet saatu blogin kautta