Food: Aamiaiset

Joulun ajan aamujen kalaherkut

26.12.2014 Teksti: inspirations
Joluna nautitaan rauhasta, rakkaudesta, läheisistä, muistamisesta ja tietysti herkuttelusta. Perheiden joulu rakentuu varmaan yleensä pikkuhiljaa vanhoista ja uusista perinteistä ja tavoista.
Meillä kaikki pitävät jouluruuista ja niitä jaetaan mieluummin useammalle ruokailulle kuin syödään ihan kaikki lajit putkeen illallisella. Joulun vietto alkaa aattoaamun aamiaisessta, jonka tavaksi meillä on tullut nauttia mätä, lohta ja kinkku- tai kalkkuna”näytteitä”. Mätileipien syöminen aamiaiseksi taisi tulla pojan toivomuksesta jonkun risteilyn jälkeen vuosia sitten ja siitä lähtien sillä on aloitettu meillä joulusta nauttiminen ja samanlainen aamiainen nautiskellaan vielä seuraavanakin päivänä tai parina. 
Mieheni kanssa herätään aina aattona hääräilemään keittiöön, sytyttelemään kynttilöitä ja laitetaan valmiiksi aamiaispöytää, kun juniorit vielä nukkuvat.

Joskus lasten ollessa vielä pieniä, saimme vähemmän onnistuneen joulupukin vierailukokemuksen ja siitä asti lahjat ovat koristaneet meillä joulukuusen alustaa aattoaamusta asti. Siitä niitä pikkuhiljaa availlaan pitkin päivää ja jokainen lahja saa kerrallaan ansaitsemansa huomion. 

Aamiaiseen meneekin yleensä koko aamupäivä rennoissa tunnelmissa ja sen jälkeen perhe laajenee yleensä ainakin mummilla, niin kuin tänä vuonna. Tosin yhtä rennoissa tunnelmissa ja herkutteluun keskittyen jatkuu meno siitäkin. Kun joulun vietto on aloitettu heti aamusta, illalla kaikki ovat tyytyväisinä valmiita menemään vatsansa viereen lueskelemaan paketeista avattuja kirjoja jo ajoissa. 
Voisin tehdä seuraavan postauksen joistain kalapöytämme omista jutuista, mutta nyt taidan käpertyä sohvalle viltin sisään muiden kanssa katselemaan joulukomediaa. Leppoisaa Tapaninpäivän iltaa!