Ihmissuhteet

Äidit ja tyttäret kertovat: Tätä sinussa eniten arvostan

Äidin ja tyttären suhde on elämän merkityksellisimpiä ihmissuhteita ja parhaimmillaan suuri voimavara. Neljä äitiä ja tytärtä kertoo, mikä toisessa on parasta.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

Tuuli ja Tuula ihailevat toistensa arvoja.

Äidin ja tyttären suhde on elämän merkityksellisimpiä ihmissuhteita ja parhaimmillaan suuri voimavara. Neljä äitiä ja tytärtä kertoo, mikä toisessa on parasta.

Kysyimme suomalaisilta äideiltä ja heidän aikuisilta tyttäriltään, mitä he toisissaan arvostavat eniten.

Tasa-arvo ja energisyys

”Opetit tasa-arvoa”

”Olet suhtautunut intohimoisesti työelämään, nauttinut siitä ja menestynyt urallasi. Sinun esimerkkisi on opettanut minulle, että naiset ja miehet ovat myös vanhempina tasa-arvoisia ja myös nainen voi saada sekä perheen että uran.”

Tuuli Uusikukka, 35, tapahtumatuottaja, Helsinki

”Olet energinen”

”Arvostan energisyyttäsi: sinulla on kolme pientä lasta, ja keksit jatkuvasti kivaa puuhaa lasten kanssa ja viet heitä eri paikkoihin. Ei minusta olisi ollut kolmen pienen lapsen äidiksi. Lisäksi ihailen arvojasi: et välitä pelkästään itsestäsi vaan sinulle on tärkeää myös se, mitä maapallolle tapahtuu ja minkälaisessa yhteisössä elät.”

Tuula Asikainen, 65, eläkeläinen, Helsinki

Avuliaisuus ja voima

”Olet vilpittömän avulias”

”Arvostan sitä, että olet avoin uusille asioille. Olet muun muassa hiljattain antanut itsellesi luvan rakastua uudelleen. Olen myös tajunnut, miten vilpittömän avulias olet. Pääsiäisen alla ostin kymmenen kiloa tarjouslihaa keskustasta, enkä voinut kiiruhtaa saman tien ostosteni kanssa kotiin. Sinä tulit reppu selässä keskustaan ja kannoit lihakimpaleet jääkaappiini Kannelmäkeen.”

Vaula Alanko, 55, it-konsultti, Helsinki

”Annat minulle voimaa”

”Annat voimaa läheisillesi pelkällä läsnäolollasi. Kun isäsi kuoli viisi vuotta sitten ja olin surun murtama, sinä sanoit, että olen aina tervetullut kotiisi. Ihailen sinussa myös sitä, miten osaat nauraa itsellesi. Kun esität ratkiriemukkaan tanssiesityksen, hekotat katsojien mukana. En kykenisi samaan.”

Anja Alanko, 78, eläkeläinen, Helsinki

Analyyttisyys ja muiden ymmärtäminen

”Olet analyyttinen”

”Kun teininä ystäväni kertoivat vaikeista äitisuhteistaan, tajusin, että olet erityinen. Sinulla on analyyttinen ja tieteellinen mieli, mikä on auttanut sinua paitsi työelämässä myös minun teinivuosinani. Osasit etäännyttää itsesi asioista silloinkin ja katsoa niitä laajassa mittakaavassa.”

Johanna Hellsten, 41, toimittaja, Vantaa

”Ymmärrät muita”

”Kun olit pieni, kuulin kommentteja, että ainoista lapsista tulisi itsekkäitä pikkuhirviöitä. Sinusta ei tullut. Pystyt olemaan ystävillesi tukena ja jakamaan asioita. Ymmärrät myös ihmisiä, jotka tulevat erilaisista olosuhteista kuin sinä: jo lapsena tarkkailit lomamatkoillamme sitä, miten samassa kaupungissa näkyi rinta rinnan ökyveneitä ja soppakeittiöitä.”

Katri Hellsten, 73, eläkeläinen, Helsinki

Tukija ja hyvä kasvattaja

”Olet tukenut valintojani”

”Olet aina kuunnellut ja arvostanut lapsiasi ja tukenut valintojani varauksetta. Haluaisin olla samanlainen äiti omalle tyttärelleni kuin sinä olet ollut minulle. Sinulla on uskomaton kyky nähdä pienistä merkeistä, miten muut voivat. Jos minulla ei olisi sinua, elämästäni puuttuisi ankkuri.”

Niina Nordberg, 35, kätilö, Helsinki

”Olet hyvä kasvattaja”

”Ihailen lempeyttäsi ja sitä, miten harkitusti kasvatat tytärtäsi. Suhteemme on läheinen ja kuljemme tiiviisti toistemme arjessa mukana. Olemme oppineet, että riidan sattuessa kannattaa antaa pölyn laskeutua pari päivää ja sen jälkeen palata asiaan. Tiedän, että puhumalla selviydymme mistä tahansa.”

Anne Ungern, 54, yrittäjä, Helsinki

Lue myös:

Näistä merkit paljastavat, että sinut on kasvattanut vahva nainen

10 syytä miksi olet erityisen onnekas, jos sinulla on isosisko

Nämä merkit kertovat, että sinulla on ihana perhe

X