Inspirations 14.4.2016

Vanhasta kaapista uusi ja raikas versio

Teksti: inspirations
Jos voisin päättää, meillä olisi varmaan olkkarissa kaikki valkoista, kuten makuuhuoneessakin. Kuitenkin lattia ja pöytäryhmä ovat puuta. Siksi muuton yhteydessä halusin raikastaa muutaman vanhan puisen huonekalun maalaamaalla ne valkoiseksi. Yksi niistä on tuo taustalla liitutauluseinää vasten seisoskeleva astiakaappi, jonka kuvia on tässä postauksessa aina sen kokoamisesta asti.
Kaapin maalaus tilattiin tutulta, joka tekee oikeastaan automaalauksia, mutta myös jonkun verran sisustuspuolta. En halunnut hioa pintaa ja maalata päälle tasaista kerrosta, joka saisi sen näyttämään uudelta. Kaapin vanha ruskea pinta jätettiin alle ja päälle maalattiin kiiltävällä valkoisella monta kerrosta, kunnes ruskea oli saatu kokonaan peittoon. Lopputulos oli toivotunlainen, sellainen, että puun elävä pinta ja syyt näkyvät ja myös metalliosissa on sama hieman kiiltävä valkoinen.

Kaapin tummat sisäosatkin maalattiin valkoisiksi ja nyt niistä muodostuu kaunis kehystys vanhoille astioille. Asensimme sisään myös pienet lamput lisäämään valoisuutta. 

Ostimme kaapin aikoinaan mökkimatkalla vanhojen tavaroiden liikkeestä, sellaisesta jossa on kaikkea mahdollista romusta antiikkiin. Se imaisee sisäänsä ison määrän astioita. Pidän vanhoista huonekaluista ja olisi ollut sääli luopua tästä kaappivanhuksesta. Siksi olen tosi tyytyväinen, että se sai taas uuden elämän raikastuskierroksen jälkeen. Useimmat astiatkin sen sisällä ovat vanhoja ja ajattelen, että nyt se kantaa mukanaan paljon energiaa ja vanhoja tarinoita pitkistä, hauskoista illallisista. 

Kommentit (2)

Voi kiitos <3 Tulipa taas hyvä mieli kommentistasi. Valo on parasta, ihanaa kun sitä taas tulvii ikkunoista!!

Teillä on kyllä aivan ihanan näköistä. Ja tuo valo(isuus) tuo niin omanlaisen leimansa kaikkeen!

Voi kiitos <3 Tulipa taas hyvä mieli kommentistasi. Valo on parasta, ihanaa kun sitä taas tulvii ikkunoista!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *