Inspirations 23.5.2016

Punainen seinä

Teksti: inspirations

Punainen seinäkoll5MansikkalaatikkoMansikatkoll4koll1

Punainen seinä kuulostaa minulle vähän samalta kuin punainen vaate härkätaistelussa. Punainen ei ole päällänikään (varsinkaan talven kalpealla iholla), kovin imarteleva väri, ehkä siksi vieroksun sitä ympärillänikin ja olen enemmän viileiden kuin lämpimien sävyjen ystävä.

Kun muutimme nykyiseen kotiimme, meni heti ensimmäisenä maalauslistalle eteisen ruosteenpunainen seinä. Operaatio oli kuitenkin suuri, koska seinä nousee kolmeen kerrokseen ja sen lisäksi patterit ja portaiden pinnat on maalattu taidokkaasti samalla sävyllä. Lisäksi samalla punaisella on maalattu osa portaikosta olohuoneeseen johtavaa seinää ja leveä liukuovi sekä eteisen pitkä seinä. Aikamoinen värialue valkoisen sisustuksen rakastajalle.

Kiireisessä aikataulussa oli tarkoitus muuttaa ensin sisään ja aloittaa maalausoperaatio hieman myöhemmin. Kun olimme saaneet kalusteet sisään ja kodin asuttavaksi, muutimme kuitenkin mielemme. Seinän punainen sävy oli valittu taidokkaasti henkimään talon alkuperäistä rakennuksaikakautta, 70-lukua. Se ei ole mitenkään hallitseva, eikä tule esille tiloissa, joissa varsinaisesti oleskelemme eli keittiössä, olohuoneessa tai makuuhuoneissa. Se onkin osoittautunut juuri kivaksi väriläikäksi tuomaan kotoisuutta ja persoonallisuuta taloon ja erityisesti portaikoissa ja kulkutiloissa, jotka voisivat muuten olla aika kolkot.

Olen innostunut lisäämäänkin punaisia väripilkkuja kotiin taiteessa ja omissa maalauksissa ja joskus uskaltautunut laittamaan sen punaisen paidankin päälle. Välillä on piristävää astua sivuun omalta mukavuusalueeltaan niissä mieleisimmissä värijutussakin. 

Tuoreet mansikat ovat muuten ihan parasta, voisin syödä laatikollisen joka päivä!