Food

Hirvenlihaa grillattuna

23.7.2016 Teksti: inspirations

Hirvenlihaa grillattuna kultainennoutajamunakoisopinjansiemenetkoiramökkeily

Hirvenlihaa grillattuna on harvinaista herkkua, kuten riista yleensäkin. Saaressa sitä on mahdollista saada loppukesällä pieni pala. Hirvestäminen pitää kannan kurissa (ja edistää liikenneturvallisuutta). Syksyisin hirvestyksen aikaan saaren miehet jakavat keskenään jahtiin osallistuneiden kesken saaliin ja siitä ei tosiaan riitä usein kuin yhteen ruokailuun perhettä kohden. Sen sijaan olen kuullut isojen metsästysmaiden hirvestäjistä, joiden pakastin (tai useampikin) on pullollaan hirvenlihaa. (Ja kyllä, minulle saa lähettää viestiä, jos joku tietää hyvän lähteen hirvenlihan hankintaan).

Riistaa olisi hyvä lisätä yleisestikin ruokavalioonsa. Sen rasvahappokoostumus on oikeassa suhteessa ja juuri terveellisimmillään ravinnoksemme. Valitettavasti rasvojen koostumus ei ole enää ruokateollisuuteen tuotetussa lihassa samaa, kuin luonnon oloissa ihanteellisella ravinnolla eläneen riistan.

Riistasta haudutetaan usein uuniruokia, mutta hirvenliha sopii hyvin myös grillaamiseen. Tässä tyttären kuvaama herkullinen grilliateria hirvenlihasta ystävien kanssa vietetyltä saariviikonlopulta.

Hirvenlihaa grillattuna 

Hirvipaisti on hyvä ottaa huoneen lämpöön reilusti ennen grillaamista. Pihvit kannattaa jättää enintään medium-kypsiksi. Hirven liha on hyvää sellaisenaan ja mausteeksi voi käyttää pelkkää suolaa.

Vaihtoehtoisesti helppo marinadi syntyy sekottamalla öljyyn yrttejä, laakeria, porkkanaa, maustepippuria ja katajanmarjoja.

Grilliritilälle asetettu katajanoksa tuo lihaan hyvän aromin grillattavalle lihalle (ja kasviksille myös).

Grillissä kyspytetyt vihannekset

tomaattia

paprikaa

Grillattua munakoisoa

Marinadi:

reilusti oliiviölyä

suolaa, pippuria

valkosipulia

Salaatti

tuoreita salaatteja ja vihanneksia

pinjansiemeniä paahdettuna pannulla

parmesania raastettuna

oliiviöljyä, punaviinietikkaa