wellbeing: Beauty

Artistry toi uuden Flora chic -tuoksun Suomeen

17.12.2016 Teksti: inspirations

artistry-florachixflora-chicArtistry toi uuden Flora chic -tuoksun Suomeenartistry

Artistry toi uuden Flora chic -tuoksun Suomeen: Artristry on toistaiseksi maailmalla tunnetumpi laatukosmetiikkamerkki kuin meillä Suomessa. Snäpin ja IG:n seuraajat ehkä huomasivatkin, että kävin Artistryn uusien Suomen tuotteiden lanseeraustilaisuudessa viikolla. Flora chic -tuoksu saapui maahan juuri sopivasti jouluksi.

pullo

Olen ollut vuosia aika arka tuoksujen kanssa. Oikeastaan siitä sakka, kun rupesin odottamaan esikoistani – ja kun ajatellaan, että juuri nyt odotan samaa poikaa saapuvaksi sunnuntaiaamuna Suomeen Jenkki-yliopistosta, puhutaan hyvin pitkästä ajasta : ) Oikeastaan näin kauan olen ollut enemmänkin kranttu tuoksuille. Vähänkin liian voimakkaat ja makeat tuoksut eivät ole olleet minun juttuni aikoihin. Enemmänkin raikkaat, sporttiset ja sitruunaiset tuoksut.

Ottaen huomioon tuoksuarkuuteni ja sen, että Artistryn uusin tuoksu on nimensä mukaisesti kukkainen, sekä tietysti sen tosiasian, että tuoksut käyttäytyvät jokaisen iholla omalla tavallaan, halusin antaa uutuustuoksulle pari päivää aikaa ennen kuin kerron siitä täällä blogin puolella. Tuoksut tarvitsevat muutenkin useamman tunnin aikaa suihkuttelusta, että niiden ominaisuuden, keston ja sydäntuoksun kanssa tulee tutuksi. Ja itse tiedän vasta parin käyttöpäivän jälkeen, mikä minun ja tuoksun suhde tulee olemaan.

Nyt parin päivän tutustumisen jälkeen voin todeta, että kukkaistuoksuna Flora chic on oman tuoksuttelukokemukseni perusteella raikas poikkeus. Se ei oikeastaan ole edes selkeän kukkainen, vaan persoonallinen ja kiinnostava, myös raikkaan hedelmäinen. Oikeastaan se jättää jälkeensä kevään raikkauden ja tuoksuu pitkään. Se on tarpeeksi hentoinen käytettäväksi heti aamulla, mille antaisin ison plussan myös. Vahvat iltatuoksut eivät minusta oikein edes ole tätä päivää. Flora Chic tuoksuu minusta keskipäivältä, siltä ajankohdalta, jolloin aurinko on korkeimmillaan. Siten se illalla myös valaisee ympäristöään, jos nyt tuoksusta niin voi ajatella… ja miksei voisi, minusta tuoksulla voidaan luoda monia kiinnostavia mielikuvia.

Teen työkseni myös sisustuksellisia ympäristöjä ja jossain vaiheessa tutustuin enemmän myös tilatuoksuihin. Nekin ovat kiinnostava kokonaisuus, tosin aika haastava, koska Suomessa on niin paljon heikosti ilmastoituja tiloja, joissa tuoksut voimistuvat liikaa –  ja toisaalta tuoksu on tosiaan hyvin henkilökohtainen juttu, mikä on haastavaa julkisissa tiloissa. Silloin kuitenkin tutustuin hieman myös tuoksujen tekemisen maailmaan, jossa on paljon eri tasoisia osaajia.

Flora chicin taustalla on maailman johtava tuoksujen kehittäjä, Givaudan. Kehitystyö on vaatinut yli sadan tuoksun arviointia ja pitkän käsityönä tehdyn jalostustyön. Koko oman kukkaistuoksuherkkyteni aikana olen koko ajan pitänyt aidosta ruusun tuoksusta ja se on hyvin havaittavisa Flora Chicissäkin.

Ison plussan antaisin myös upeasta kylppärin sisustuksen kaunistavasta pullosta, joka sopii tuoksuun hyvin. Paksun käsintehdyn lasipullon tarpeeksi tiivis korkki on vuorattu violetin pinkillä silkkinauhalla. Kiinnostava uutuus, joka sopii minusta monenlaisille, -ikäisille ja oloisille naisille. Kannattaa käydä tuoksuttelemassa ja harkitsemassa vielä jouluostoksiinkin, jos itse kaipaa uutta tuoksua tai suunnittelee sellaista lahjaksi. Minusta joulu taittaa talven ja Flora Chic on juuri sopiva tuoksu kevään lupauksen ja valon lisääntymisen ajalle.

*Tuote saatu lanseeraustilaisuudesta testattavaksi blogiin