travel: Florida

Tampa hurmasi monipuolisuudella, kauneudella ja toimivuudella

9.2.2018 Teksti: inspirations

Tampa hurmasi

Tällä Floridan lomalla kävimme ensimmäistä kertaa Tampassa. Se hurmasi meidät heti kättelyssä. Sinne ajoi Punta Gordasta reilussa tunnissa niin, että siellä tuli käytyä vielä parikin kertaa. En voi vieläkään kutsua itseäni varsinaiseksi Tampan asiantuntijaksi, mutta kaupungin ilmapiiri ja fiilis tekivät heti vaikutuksen. Moderni keskusta pilvenpiirtäjineen, viihtyisät ravintolat ja vanhat yliopistokorttelit tekivät Tampasta kiinnostavan ja monipuolisen. Kaupunkia halkovaa jokea reunustivat kauniisti valaistut kävelykadut ja sillat.

Tampa hurmasi

Vaikea määritellä miksi, mutta Tampan ilmapiiri on meistä myös hyvin eurooppalainen, trooppisesta ilmastosta ja valtameren läheisyydestä huolimatta. Se on mielenkiintoinen sekoitus bisnestä, taidetta, ulkoilmaelämää ja sopivaa ihmisvilinää.

Kaupunki on sopivan kokoinen, ei liian suuri eikä pieni. Kaikkialla on puhdasta ja infra on sekä toimiva että kaunis. Uskoisin, että mitä enemmän aikaa Tampassa viettäisin, sitä enemmän siihen ihastuisin.

Sama koski muitakin Floridan länsirannikon kaupunkeja, joista kuukaudessa saatiin koettua kuitenkin liian vähän. Toisaalta varmaan niin paljon kuin mahdollista hyvien vinkkien ja ohjeiden avulla, joita saimme yhtenä bonuksena osana ystävien kanssa tehtyä kodinvaihtokuukautta. Ilman niitä olisi iso osa ajasta mennyt hortoiluksi ja ihmettelyksi, niin paljon koettavaa oli tarjolla.

Lue seuraavaksi