Food: Juomat

Jättijääpalat syntyvät muffinssivuoissa ja pitävät kesädrinksut kylminä pitkään

12.5.2018 Teksti: inspirations

Jättijääpalat syntyvät muffinssivuoissa

Pidän jääkylmistä juomista ja siksi käytän paljon myös jäitä. Pienet (eli normaalikokoiset) jääpalat kuitenkin sulavat lasiin hetkessä. Talvipakkasilla keksin laittaa kuistin pöydälle silikonisissa muffinssivuoissa jäätymään jättijääpaloja.

Jättijääpalat syntyvät muffinssivuoissa

Kaadoin vuokien pohjalle sitruuna-, lime- tai kurkkuviipaleet ja päälle vettä – ei ihan täyteen, ettei vesi valu yli pehmeistä vuoista.

Yön aikana jättijääpalat jäätyivät ja ne sai kätevästi muljautettua silikonivuoista muovikippoon, jossa ne säilyvät pakastimessa. Kun niiden pinnat eivät ole märkiä, ne eivät myöskään jäädy toisiinsa kiinni, vaan kiposta saa aina otettua siististi jääpaloja tarvittaessa.

Nyt pakkasten mentyä olen käyttänyt samaa jäädytystapaa pakastimessa; silikonivuoka hedelmäviipaleilla ja vedellä täytettynä jäätyy yhtä hyvin pakastinhyllyn pohjalla.

Jättijääpala kannattaa laittaa aina ensin lasin pohjalle ja kaataa juomaa sen pääälle, koska toisinpäin raskas jääpala molskauttaa vettä ulos lasista.

Näihin jättijäihin olen tosi tykästynyt. Ne säilyvät juomassa paljon paremmin kuin reilu satsi  pieniä jäitä. Juoma säilyy kylmänä vaikka monta tuntia tai lasin voi hyvin täyttää juomalla moneen kertaan samaa jääpalaa käyttäen.

Jättijääpaloihin jäädytetty hedelmä-, tai kurkkuviipale antaa myös reilusti makua juomaan eli esim. makuvesiä saa tehtyä näin kätevästi. Jostain syystä esim. sitruunaviipale jättijäässä maustaa veden paljon voimakkaammin kuin vedessä irrallaan pienten  jääpalojen seassa oleva sitruunasiivu.

Seuraavaksi ajattelin kokeille jättijääpaloja mintunlehdillä. Oikeastaan sinne sekaan voi jäädyttää mitä vain, mansikatkin olisivat kauniita.