wellbeing: Terveyttä ruoasta 10.8.2016

5 syytä syödä aamiainen joka päivä

Teksti: inspirations

5 syytä syödä aamiainen joka päiväteekukat”Aamiainen on päivän tärkein ateria” on jo aika kulunut sanonta. Arkena aamiainen on kuitenkin helppo skipata ja monen tavaksi on yleistynyt nauttia lasi appelsiinimehua ennen töihin lähtöä. Ainakin meillä loma-aikana aamiaisten syönti viivästyy oikeastaan brunssiksi. Päivällä syödään jotain kevyttä ja illallinen venyy myöhemmäksi. Arjen alettua rytmeihin palataan taas ja on hyvä palauttaa mieleen, miksi aamiaisen syönti on tärkeää. Lomalla aamiaisesta nautiskelu on ollut rentoa yhteistä aikaa, jolloin vain nautiskellaan kauniista aamusta tai suunnitellaan ehkä päivän ohjelmaa. Aamiainen on myös tärkeä tekijä, joka vaikuttaa hyvinvointiin pitkään ja joka käynnistää päivän oikein:

5 syytä syödä aamiainen joka päivä

1. Aineen vaihdunta ja ruoansulatus heräävät

Elimistö on yön lepotilassa, ns. yöpaastolla. Jos ei aamiainen maistu heti herättyä, kannattaa kuitenkin syödä viimeistään puoli tuntia heräämisestä. Aamulla ravinto lopettaa yöpaaston, käynnistelee elimistön tarkeitä toimintoja ja täyttää ravintovarastoja päivää varten.

2. Aivot heräävät

Aamupalalla aivot saa käytiin heti aamusta. Aivot tarvitsevat energiaa toimiakseen joustavasti ja suoriutuakseen töistä, opiskelusta ja vaativammasta ajattelusta.

3. Painonhallinta helpottuu

Uusimpien tutkimustenkin mukaan Aamiainen pitää pois iltanapostelun. Tämän olen itsekin todennut. Kun proteiinipitoisen aamiaisen jälkeen aamusta asti verensokeri on tasainen ja olo kylläinen, ei  hotkimista ja makeanhimoa tule ja terveellinen syöminen käynnistyy heti päivän alettua. Ihmisille, jotka pysyvät laihdituksen jälkeen normaalipainossa, sanotaan yhteiseksi tekijöiksi löytyneen jokapäiväiset aamiaiset sekä tunnin liikunnat.

4. Koko päivän syömiset rytmittyvät oikein

Energiaa tarvitaan päivän aikana. Kun energiantarvetta täytetään aamulla ja päivällä, sitä myös kulutetaan oikein ja iltaa kohden syöminen voi keventyä. Jos syöminen on erittäin iltapainottunutta, ei aamiainen maistu.

5. Tärkeiden ravintoaineiden saanti helpottuu

Kun aamiaisen lataa täyteen ravintorikkaita aineita, saa niiden hyödyn elimistö käyttöön ja varmistaa osan vuorokauden kokonaistarpeesta jo heti aamusta. Helppo ja nopea arkiaamiainen on esim. smoothie, joka tehdään proteiinipitoisesta nesteestä tai jogurtista, marjoista ja hedelmistä ja johon voi lisätä superfood- ja proteiinijauhetta. Loraus öljyä sekaan tasoittaa ravintoaineiden vaikutuksen ja jakaa energiaa pidemmäksi ajaksi.