mind: Ajatuksia 3.1.2017

Lyhyemmät blogipostaukset ja useammin päivityksiä, mitä mieltä olet?

Teksti: inspirations

Ajatuksia blogin muuttumisesta, mitä mieltä olet? Moikka siellä ruudun toisella puolella! Kysymys sinulle minulta. Olen itse tykästynyt tällä hetkellä sellaisiin kansainvälisiin blogeihin, jotka päivittyvät nopeasti ja kevyesti. Sisältö on pieniä asioita arkipäivästä, kauniista ympäristöstä, kiinnostavista ilmiöistä sekä kulloisenkin blogin ominaissisältöä (ruoka, sisustus, muoti…). Kuvat ovat selkeästi tarkoituksella hieman enemmän dokumentaarisia, eivät niin mietityn ja viimeistellyn oloisia kuvakulmiltaan, ilmeiltään ym. ja ehkä samalla vähän aidompia.

Samaan aikaan medioiden muukin aikajänne on lyhentynyt – eli se, kuinka kauan yhden asian parissa vietetään. Uutiset selataan pääosin lukemalla otsikot ja pysähdytään vasta, kun jokin todella kiinnostaa. Näin ainakin itse olen tehnyt jo pitkään. Videot olivat pari vuotta sitten kahden minuutin mittaisia ja tuntuivat lyhyiltä. Nyt snäppien tuoman 10 sekunnin keston myötä myös esim. laadukkaasti tuotetut kansainväiset blogivideot kestävät usein alle 20 sekuntia – ja ovat minusta älyttömän hyviä, eivätkä tunnu ollenkaan liian lyhyiltä.

Suomalaisissa blogeissa on pääosin valloillaan edelleen tyyli, jolloin (ammatti)blogia päivitetään yleisimmin keskimäärin kerran päivässä. Kuvitus on laadukas ja runsas ja teksti mietitty ja tarjoaa aika syventävästikin lukemista.

Samaan aikaan minua kiehtoo kovasti kokeilla blogissani tuota kevyempää, nopeampaa, hieman dokumentaarisempaa ja useammin päivitetympää linjaa. Olen tässä vuoden vaihteen aikaan blogia vienytkin jo vähän siihen suuntaan ja pidän itse sen tyyppisestä työskenteystä tällä hetkellä todella paljon. Ajatukseni on tänäkin vuonna tehdä töitä sen eteen, että asioista tulee mahdollisimman hyvä olo. Juuri nyt blogin puolella kevyempi tuotantotapa tuntuu hyvältä, luovalta ja oikealta. Olen vasta opettelemassa sitä.

Maalaan mielelläni tauluja (aina kun siihen riittää aikaa) ja olen vasta vuosien harjoittelun jälkeen siinäkin oppinut luottamaan hyvään oloon tekemisprosessin aikana sekä siihen, että taulu vain huononee, jos sitä työstää liikaa. Pitää oppia luottamaan siihen, että osaa lopettaa heti kun vähänkin tuntuu siltä. Silloin lopputuloksesta tulee oikea. Ehkä blogissakin voisi ajatella samalla tavalla? Että tekemisen keveys ja hyvä olo välittyisi kevyempänä ja parempana luettavana.

Toisaalta kaikkein eniten kivaa lukijapalautetta ja positiivisia kommentteja olen saanut pitkiin ja huolellisesti mietittyihin postaukisiin. Lisäksi reseptit ovat suosittuja ja niiden linjaa tuskin paljoa muuttaisin, ehkä vähentäisin kuvia niissäkin.

Olisi kiva kuulla myös sinun, lukijan mielipiteesi asiasta. Saitko kiinni ajatuksesta –  mitä tässä tarkoitin? Mitä mieltä itse olet? Viimeisteltyjä kuvia paljon pitkillä teksteillä? Vai kevyempiä postauksia, ehkä kapeammista aiheista kerrallaan ja rennommalla kuvaustyylillä? Vai niiden sekoitusta? Tai jotain ihan muuta ja uutta?

Kommentit (6)

Hei Kaisa ja kiitos hyvin perustellusta kommentistasi. Kiva kuulla tämänkin suuntainen mielipide ja moni on myös tästä varmasti samaa mieltä. Mutustelen itsekin asiaa ja ehkä lopputulos tulee olemaan jonkinlainen kombo, tai vaihteleva. Blogissani on tietysti myös sellainen eroavaisuus, että julkaisen säännöllisesti reseptejä, jotka eivät ole erityisen iteraktiivista sisältöä, mutta tosi luettuja – ja sitten erikseen muita juttuja – ja nämä kaksi elävät tavallaan omaa elämäänsä. Kiva kun vastasit ja hyvää loman jatkoa sinulle.

Lyhyemmät postaukset kuulostaa hyvältä ja mitä useammin sen parempi. Kiinnostavaa kun sisältö päivittyy ja sen voi silmäillä nopsasti. Hyvä idea!

Kiitos! Vähän tuota samaa olen tosiaan itsekin ajatellut… välillä. Kiva kuulla, että siihen olisi myös kiinnostusta. Kiva, että kerroit mielipiteesi.

Samaa mieltä, lyhyitä ja mahdollisimman usein?

Kiitos mielipiteestäsi! Kiva kuulla, että tämä ajatus kiinnostaisi myös.

Minä pidän enemmän pidemmistä ja harkitumman oloisista postauksista. Jatkuvalla syötöllä päivittämisestä tulee minulle vähän ähky, tuntuu vähän samalle kuin työsähköpostin kanssa, en pysy perässä… Eikä näin vapaa-ajalla jaksa oikein urakoida, mieluummin jätän sitten lukematta. Ja esim. täällä Annan sivuilla tasapaino muiden blogien kanssa muuttuu aika tavalla, jos feedi alkaa olla täynnä yhtä blogia. Tokikaan se ei ole suoranaisesti sinun ongelmasi, mutta lukijalle harmittavaa, jos muiden postauksia joutuu erikseen etsimään, jos ”etusivu” on täynnä yhden blogin lukuisia päivityksiä. Mietin myös, miten käy interaktiivisuuden, moniko ehtii ja jaksaa kommentoida, jos postauksia tulee hyvin tiheästi lisää? En tiedä, miten aktiivista kommentointi ylipäätään on, mutta tuli vain tuo näkökulma mieleen.

Kuvien ei mielestäni tarvitse olla erityisen sliipattuja, mutta kauniit kuvat tietenkin ovat aina plussaa, olivat sitten nopeasti otettuja tai pidempään harkittuja.

Mielipiteitä maailmaan mahtuu, kiva kun kysyt lukijoilta 🙂 Uskon, että moni on kanssasi samaa mieltä, minun näkemykseni on erilainen, mutta toki hyvin ymmärrän toisenlaistakin kantaa.

Hei Kaisa ja kiitos hyvin perustellusta kommentistasi. Kiva kuulla tämänkin suuntainen mielipide ja moni on myös tästä varmasti samaa mieltä. Mutustelen itsekin asiaa ja ehkä lopputulos tulee olemaan jonkinlainen kombo, tai vaihteleva. Blogissani on tietysti myös sellainen eroavaisuus, että julkaisen säännöllisesti reseptejä, jotka eivät ole erityisen iteraktiivista sisältöä, mutta tosi luettuja – ja sitten erikseen muita juttuja – ja nämä kaksi elävät tavallaan omaa elämäänsä. Kiva kun vastasit ja hyvää loman jatkoa sinulle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi