Julkkikset

Lotta Backlund irtisanoutui ja sai pian 9 työtarjousta: ”Yhtäkkiä puhelin alkoi soida”

Koomikko ja tuottaja Lotta Backlund suunnittelee parhaillaan uusia työkuvioita. Irtisanoutumisensa jälkeen hän on pystynyt nauttimaan vapaammasta kalenterista.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Kari Pekonen

– Olen ottanut tosi rennosti ja käynyt päiväkahveilla ja lounailla, joille ei ole ollut tavallisesti aikaa, irtisanoutunut Lotta Backlund kertoo.

Koomikko ja tuottaja Lotta Backlund suunnittelee parhaillaan uusia työkuvioita. Irtisanoutumisensa jälkeen hän on pystynyt nauttimaan vapaammasta kalenterista.

Koomikko ja tuottaja Lotta Backlund hyppäsi hiljattain tyhjän päälle ja irtisanoutui seitsemän vuoden jälkeen työstään Warner Bros -tuotantoyhtiössä.

Lotta yllättyi siitä, miten paljon työtarjouksia hänelle alkoi sen jälkeen sadella.

– Kirjoitin irtisanoutumisestani sosiaaliseen mediaan ja yhtäkkiä puhelin alkoi soida. Parin viikon aikana sain peräti yhdeksän työtarjousta. Muutamia olen harkinnut vakavastikin, mutta mielessäni on myös kypsynyt ajatus, josko perustaisin jotain omaa, Lotta kertoo.

Lotta Backlund kaipaa haasteita

Suunnanvaihdoksen syynä oli Lotan mukaan kaipuu uusiin haasteisiin.

– Seitsemän vuoden jälkeen aloin osata työni jo niin hyvin, että oli tullut aika opetella jotain uutta. Tällä hetkellä aikani kuluu pääasiassa self help -kirjaa kirjoittaessa. Teos käsittelee itsetuntoa ja sitä, mitä olen oppinut komiikasta ja bisnesmaailmasta.

Myös Lotan pitkäaikainen haave kävi hiljattain toteen, kun hän sai kutsun Linnan juhliin.

– Olen aina halunnut Linnaan, joten kutsutuksi tuleminen on minulle tosi iso juttu. Pukuni on musta, ja sen on suunnitellut Sari Nordsström, joka on vastannut monena vuonna rouva Haukion puvuista, Lotta kertoo.

Lue myös:

Nämä sanat Maria Veitola haluaa kuulla hakijalta työpaikkahaastattelussa: ”Jos kuulen, palkkaan heti”

”En halunnut tukia, halusin töihin” – korkeakoulutetut maahanmuuttajat Allison Abdile ja Bahar Mozaffari hakivat lukuisia työpaikkoja vuosien ajan, kunnes lopulta onnisti

X