Food: Kala

Kalapöytä sopii juhlaan ja arkeen (sis. 3 suosikkireseptiä)

7.10.2017 Teksti: inspirations

Kalapöytä on sopii juhlaan ja arkeen

Kalapöytä ei voi minusta koskaan olla väärä valinta tarjoiluksi, oli sitten juhla tai arki, kesä tai talvi. Oikeastaan kalapöydän tarjoilut ovatkin hyvin olla ihan samanlaiset niin juhannus- ja kuin jouluaattona. Myös isommissa buffeteissa kalapöytä on aina se osa, joka riittäisi minulle ihan hyvin, mitään muuta en edes kaipaisi.

Tässä muutamia vakioreseptejäni helppoon ja onnistuneeseen kalapöytään.

Kalapöytä sopii juhlaan ja arkeen

Graavilohi

Parasta graavikalaa saa tekemällä itse. Silloin sitä tulee yleensä tehtyä myös suurempi määrä. Tämä ohje sopii sekä siialle että lohelle.

  1. Sekoita noin 2 tl sokeria ja 2 rkl suolaa / 400 g lohta
  2. Leikkaa tuore lohi mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
  3. Kerrostele se laakeaan astiian ja ripottele suola-sokeriseos  pinnalle.
  4. Peitä kannella ja laita jääkappiin.
  5. Tarkasta maku viimeistään 12 tunnin jälkeen. Jos se on liian suolainen, huuhtele lohi kylmällä vedellä ja laita päälle kevyt uusi suolakerros. Jos lohi on sopivan suolainen, asettele tarjoiluastiaan ja pyyhkäise ylimääräinen suola pois.
  6. Koristele sitruunalla ja tillillä.

Katkaraputahna

250 g katkarapuja
1 punasipuli
4 rkl smetanaa
reilusti tilliä
1 sitruunan mehu
suolaa, pippuria
1 rkl sinappia

  1. Sulata jäiset katkaravut lävikössä ja anna ylimääräisen nesteen valua pois.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  3. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.
  4. Tarjoa  saaristolaisleivän tai uusien perunoiden kanssa.

Pehmeä ja mieto Ehrnrothin silli

Käytä yhtä paljon ja sekoita keskenään:

  • kuorittua ja pilkottua punasipulia
  • keitettyä (15 -20  min.), kuorittua ja pilkottua kananmunaa
  • smetanaa
  • pilkottua sipulisilliä