wellbeing: Kiropraktiikka 16.10.2016

Kiropraktikolta nopea ja luonnonmukainen apu monipuolisesti päänsärkyynkin

Teksti: inspirations

ViaVital Kiropraktiikka ja Terveyspalvelut on mukana I Love Me -messuilla 21.-23.10. Tapahtuman yhteistyössä pääsin tutustumaan ViaVitalin perustajaan, kiropraktikko, D.C. Simo Poutaseen jo etukäteen. Heidän sloganinsa mukaan kiroprktiikkaa ei voi selittää, se täytyy kokea itse. Kaikki tähän asti kuulemani ja kokemani on todellakin hämmästyttänyt minut positiivisesti monella tavalla. Mietimme yhdessä, miten saisimme aidosti välitettyä lukijoille, mistä on kyse. Aihetta ei tarvinut kuitenkaan pohtia kauaa, kun kartoitimme omaa tilannettani.

Kiropraktikolta nopea ja luonnonmukainen apu monipuolisesti päänsärkyynkinhartijaOlen blogissakin kertonut, että oman aamujoogani lähtökohta on alunperin ollut jäykistyvä niskani. Ongelmani on mielestäni se aika yleinen länsimainen asentohaitta eli istun ihan liikaa ja näpyttelen konetta. Lisäksi olen perinyt taipuvaisuuden migreeniin. Ilman säännöllistä joogaa kärsin päänsärystä todella usein ja kaikesta huolimatta pari kertaa kuukaudessa. Hieronta ja kaikki niskaa ja selkärankaa venyttävä ja aktivoiva toiminta on aina ollut hyödyksi, mutta pysyvää ratkaisua en ole vuosiin edes ajatellut löytäväni. Kunnes maanantaina, jolloin Simo esitti kysymyksen: ”Mitä, jos sinulla ei enää tulisikaan niskakipuja?”. En ollut edes ajatelut sellaisen mahdollisuuden vaihtoehtoa. Niskajäykkyys on vuosien mittaan jotenkin kasvanut niin osaksi omaa persoonaani, että pelkkä kysymys yllätti ja sai hymyn huulille. Sillä matkalla olen nyt, kohti kroonistuneesta yläselän alueen jäykkyydestä eroon pääsemistä.

Kelataanpa vielä taaksepäin. Koska niskajäykkyys ja päänsäryt ovat kiropraktikoille tuttua hoidettavaa, päätimme Simon kanssa valaista kirporaktiikkaa täällä blogissani aidon toiminnan kautta. Simo diagnisoi tilanteeni historian, tutkimuksen sekä ryhtianalyysin kautta. Hän suunnitteli ongelmiini sopivan hoidon ja kuvasimme videolle minua hoitotilanteessa sekä pienen haastattelun, jossa Simo tiivistää itse, mistä kiropraktiikassa on oikein kyse:

Myönnän, etten ollut koskaan aikaisemmin tutustunut kiropraktiikkaan. Vaikka termi oli tuttu, en oikein tiennyt, mistä on kyse. Todennäköisesti kaltaisiani on teissä lukijoissakin todella paljon, siksi avaan aihetta mielelläni täällä enemmänkin. Ala on Suomessa vielä todella pieni, eikä kiropraktikkoja kouluteta täällä ollenkaan. Suomen kiropraktikkoliitto hyväksyy jäsenikseen vain korkeakoulututkinnon suorittaneet kiropraktikot. Kyseessä on kuitenkin maailman nopeimmin kasvava lääkkeetön hoitomuoto ja kolmanneksi suurin terveydenhoitoala.niskaote

Kiropraktikon opinnot vastaavat osittain lääkärikoulutuksen ohjelmaa. Niihin kuuluu mm. neurologiaa, neuroanatomiaa, anatomiaa, fysiologiaa, patologiaa ja radiologiaa ja opintojen lisäksi tutkintoon vaaditaan vähintään vuoden mittainen klinikkaharhoittelu. Tämä kaikki tuntuu päivänselvältä hoitopöydällä. Kyseessä on niin taitava selkärangan, niskan ja rintarangan  manipulointi nopeilla ja tarkoilla liikkeillä, että taustalla on selkeästi ihmisen fysiikan erinomainen tuntemus.

Itse hoito kestää yllättäen vain minuutteja ja koko hoitokerrasta selviää vartissa. Se on aikamoinen etu nykyelämässä, jossa arvokkain omaisuus tuntuu olevan aika. Kenellä on enää mahdollisuutta käyttää vaikka kokonainen ilta viikossa itseensä? Kiropraktikkokäynnillä mitään etukäteisvalmisteluja, vaatteiden vaihtoja tai suihkuja ei tarvita. Moni tuleekin ViaVitaliin kesken työpäivän ja yhdistää käynnin vaikka lounastaukoon.

keltainen

Se on helppoa, koska ViaVitalin kolmesta toimipisteestä keskeisin on päätoimipiste Eerikin- ja Annankadun kulmassa kauniissa ja viihtyisissä tiloissa rauhallisella sisäpihalla. Etukäteen olisin kuvitellut tilan edustavan sellaisia lääkärikeskuksen tiloja, joihin olen tottunut, ja joissa odottelu on lähinnä ikävää pakkopullaa. ViaVital yllättikin täysin. Se edustaa viihtyisää ja rauhoittavaa hyvinvointikeskusta, joka minusta viestii enemmänkin viiden tähden kylpylää. Kaikkialla on siistiä ja kaunista. Sisustus on tyylikkäitä huonekaluja, kauniita sävyjä, valaisimia, viherkasveja, juomalaseja ja rentouttavaa taustamusiikkia myöten harmoniseen kokonaisuuteen harkittua. Moni tuleekin vastaanotolle jo hyvissä ajoin ja ehtii hetken hengähtää hyvän kahvin ja lehden parissa.

sisustuskollaasiViaVitalin kiroprktikot suosittelevat hoitoa ensisijaisesti ennaltaehkäisemään sairauksia ja fyysisiä ongelmia ja ylläpitämään hyvinvointia, parantamaan urheilusuorituksia ja elämänlaatua yleensäkin. Kiropraktikko hoitaa toki vaikeimpiakin jumiutumia ja kipuja, mutta mitä aikaisemmin hoito aloitetaan, sen pienemmillä vaurioilla ja kevyemmillä hoidoilla päästään. Moni on kertonut tulleensa vastaanotolle viimeisenä vaihtoehtonaan kokeiltuaan kaikkea mahdollista muuta ja löytänyt viimein avun pitkäaikaisiin ongelmiinsa. Koska oma niskaongelmani ei ole mikään uusi, ei ihmeitä saada tapahtumaan yhdellä kerralla. Simo kertoi minun tarvitsevan muutaman kerran intensiivisemmän hoitojakson ja halutessani harvempaa ylläpidollista hoitoa. Kiropraktiikassa on kyse hermoston kuntoon saattamisesta, jonka jälkeen oma keho hoitaa itse itsensä.

lasit

Kahden ensimmäisen hoidon jälkeen kokemukseni on aivan selkeä. Olen tottunut saamaan joogaharjoituksilla ja hieronnoissa  verenkiertoa ja rentoutusta aikaan niskan seudulla, mutta tämä on ihan omaa luokkaansa. Heti hoidon jälkeen olo on totaalisen  rento. Hymy pakkaa väkisinkin huulille ja kroppa on kuin jonkun paljon pidempikestoisemman ja rankemman kokemuksen jälkeen – ja mikä mielenkiintoisinta, mieli tuntuu kuin taikaiskusta rentoutetulta. Ihan kuin olisin ollut hymisemässä meditaatioasennossa puoli tuntia tai juuri palaamassa viikon lomalta, vaikka kaikki tapahtui minuuteissa. Koko illan niskan seutuni kihelmöi kuumana verenkierron vilkastumisesta. On huimaa kokea, kuinka psykofyysinen kokonaisuus sitä todella onkaan, kuinka kokonaisvaltaisen reaktion saa aikaan pitkään jäykkänä olleen niskan rentoutuminen. Sen seurauksena myös paria yötä myöhemmin nukuin 12 tuntisen yöunen ensimmäisen kerran aikuisikäisenä.

hymy

Jo nyt näyttää siltä että olen oikealla reitillä ja tämän hoitomuodon ja oikeastaan onnellisen sattuman kautta olen löytänyt omaan hyvinvointiini sen puuttuvan palasen, joka auttaa niissä alueissa, joiden eteen olen joutunut tekemään eniten työtä, yläselän jäykkyyksiin ja niiden aiheuttamiin päänsärkyihin ja huonoihin yöuniin.

Kokemukseni perusteella suosittelisin ViaVitalin asiantuntevaa ja laadukasta hoitoa ainakin liikaa istuville, urheilijoille, pienten lasten äideille (kuka ei kantaisi vauvaa jatkuvasti ja vinossa asennossa), ja oikeastaan yleensäkin ihan kaikille omaa terveyttään arvostaville. Se vaikuttaa tehokkaalta täsmähoidolta niihin ongelmiin, joita on todella vaikea itse hoitaa tai pitää poissa.

naytto

En usko, että kiropraktiikka, niin kuin mikään muukaan, on yksin terveyttä ja ylläpitävä voima. Hyvinvointiin, hyvään elämänlaatuun ja onnellisuuteen kuuluu niin paljon, terveellisestä ravinnosta liikuntaan, turvalliseen ympäristöön, hyviin ihmissuhteisiin ja kauniisiin ja nautinnollisiin asioihin. Kaikkea sitä on tarjolla ylellisen paljon I Love Me -messuilla osuvaan teemaan ”Ole tärkeä itsellesi”. Käy kurkkaamassa kattava I Love me -tapahtuman ohjelmaMessuliput etuhinnalla voit ostaa viimeistään 20.10. täältä. Upeisiin messutarjouksiin voit tutustua täällä. 

videointitilanne*Yhteistyössä I Love Me ja Kohokohta

Video sekä hekilökuvat: Content Tailor

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *