mind: Ajatuksia 11.8.2017

Loppuelämän suunnitelma

Teksti: inspirations

Loppuelämän suunnitelma

Muistatko tarinan rikkaasta länsimaasta lomaparatiisiin saapuneesta liikemiehestä, joka antoi vinkkejä paikalliselle kalastajalle? Kalastaja tuli hotellialueen eteen kalastamaan päivän ruokansa joka aamu. Vinkit menivät kutakuinkin niin, että miehen mielestä kalastaja voisi laajentaa liiketoimintaansa niin, että palkkaisi ensin pari muuta kalastajaa alaisikseen, sitten kehittäisi tuotteistustaan säilykkeisiin, perustaisi kalasäilyketehtaan ja lopulta kansainvälisen ketjun.

Kalastaja ihmetteli, että miksi hän näkisi kaiken sen vaiva. Miehen mukaan tällä tavalla kalastaja pystyisi tekemään suuren omaisuuden. Kalastaja ihmetteli, että mitä hän sillä omaisuudella sitten tekisi. Mies ihmetteli kysymystä. No tietenkin sillä kalastaja voisi turvata suunnitelman koko loppuelämäkseen. Lopulta kalastajan elintaso olisi niin korkea, että hän voisi viettää rennosti nautiskellen ihan siellä missä halusi. Johon kalastaja vastasi, että sitähän jo nyt tekee.

Tarina on minusta yksi mieleenjäävimmistä. En varmaankaan osannut kertoa sitä niin monivivahteisesti kuin sen alkuperäinen versio kerrotaan. Se sisältää kuitenkin paljon suurta elämän arvostukseen liittyvää viisautta, jota on aina silloin tällöin hyvä pysähtyä puntaroimaan.

Nämä kuvat toivat minulle tuon muistiinjäävän tarinan mieleen, vaikkeivat siihen suoraan liitykään. Kuvat nappasimme yhdellä monista aamuisista rantakävelyistämme  Rodoksella.

Leppoisaa ja rentoa viikonloppua ♥