arvonnat ja yhteistyö 19.9.2015

Marjaisan raikas jälkiruoka

Teksti: inspirations
Marjaisan raikas jälkiruoka
Esittelyssä ihana marjaisan raikas jälkiruoka sopivine juomineen. Postasin jo aikaisemmin Rajamäen ja GreenCaren järjestämästä sadonkorjuuteemaisesta kauniin herkullisesta #salainen puutarha -tapahtumasta, joka alkoi yrttien keruulla Anjalan puutarhamaisissa maisemissa ja jatkui kutsutun bloggaajaporukan kanssa yhdessä säilömällä ja kokkaamalla. Rajamäen etikkatuotteita hyödynnettiin kekseliäästi niin alkuruoan marinoiduissa juureksissa kuin pääruoan lohimedaljonkien marinadissakin. Helsinki Food Companyn kokit Teresa ja Johanna olivat suunnitelleet menun, joka päättyi tähän herulliseen jälkkäriin.
Tässä herkussa yhdistyivät useimmat kesän tuoreet lempimakuni; mansikat, vadelmat ja mustikat, kermainen paksu jogurtti ja raikas limetti. Marjat marinoitiin raikkaassa ja ihanan kesäisessä Rajamäen Vadelma & Persikka-Omenaviinietikkaa sisältävässä liemessä (marinadin ohje postauksen lopussa). Aivan ihana uusi tuttavuus oli minulle tämäkin etikkatuote <3
Erityisen viehättävän pullon omaava australialainen rose (kyllä!) kuohuviini Princess Butterfly Moscato 2014 oli niin ikään uusi ja miellyttävä jälkiruokajuomaksi sopiva tuttavuus. Yleensä en ole makeiden viinien ystävä, edes jälkiruoilla, mutta aina slloin tällöin näihin minustakin erityisen onnistuneisiin yksilöihin on kiva tutustua. Princess Butterfly on raikkaalla ja miellyttävällä tavalla makea, hieman parfyyminenkin. Sen aromi ja maku sisältävät mansikkaa, sitruunaa, aavistus rusinaa ja mausteisuutta… itse asiassa todella onnistunut ja viehättävä lopputulos. Se sopii erityisen hyvin juuri hedelmäisten ja marjaisten jälkiruokien ja leivonnaisten kanssa.

 

Jälkiruoan kermavaahto keveni kivasti, kun siitä puolet oli vaahdotettua kermaa ja puolet paksua, kermaista luonnonjogurttia. Limetti vielä maustoi sen juustokakkumaisen raikkaaksi. Koristeluun käytettiin kauniita kukkia (juu, oikeita!) . Illan aikana opimme muutenkin, että todella iso osa tutuista puutarhakukista on tosiaankin syötäviä, mikä avaa ihan uusia mahdollisuuksia helppohin ja kauniisiin ruoka-annosten koristeluihin.

 

Vaniljasiirapissa marinoituja marjoja ja jogurttikermavaahtoa
4:lle
8 dl tuoreita marjoja
Siirappi:
2 dl sokeria (korvaisin itse pienellä määrällä Supeprmakeaa eli luonnon steviaa)
2 dl vettä
0,5 dl Rajamäen Vadelma & Persikka-Omenaviinietikkaa
1 vaniljatanko halkaistuna
Jogurttikermavaahto:
2 dl vispikermaa
2 dl paksua turkkilaista jogurttia
1-2 rkl sokeria (tai hieman Supermakeaa)
½ limetin mehu ja raastettukuori
Koristeluun:
tuoretta minttua tai laventelia tai ruiskukkaa
1.     Mittaa kattilaan siirapin ainekset ja kiehauta. Keitä sitten hiljaa poreillen 10-15 minuuttia ja nosta kattila liedeltä. Jäähdytä.
2.     Puhdista sillä välin marjat kulhoon ja kaada päälle jäähtynyt liemi. Nosta jääkaappiin maustumaan tunniksi pariksi.
3.     Vaahdota vispikerma ja kääntele joukkoon jogurtti. Mausta sokerilla, limetin mehulla ja raastetulla kuorella.
4.     Lusikoi marjat liemineen annosmaljoihin ja lusikoi päälle jogurttikermavaahtoa.
5.     Koristele ja tarjoile.
-Teresa Välimäki ja Johanna Lndholm / Helsinki Food Company