Food: Härkäpavut 11.4.2017

Minttusuklaa-mousse (sokeriton, maidoton, gluteeniton)

Teksti: inspirations

Minttusuklaa-mousse

Auringonkeltaiset mangot ovat juuri nyt parhaimmillaan. Ne ovat makeita ja syöntikypsiä silloin, kun kuoressa on jo hyvin punaista ja hedelmä tuntuu selvästi pehmeältä.

                                                 Kaupallinen yhteistyö: Verso Food

Suunnittelemani kevätmenun alkuruokien ja pääruokien punainen lanka oli herkullisuuden lisäksi, värikkyys ja terveellisyys. Lähtökohtana se, että juhlaruistakin voidaan nautiskella pitkän kaavan mukaan ilman perinteistä ähkyä. Samaa linjaa jatkaa jälkiruokakin.

Ajattelin, että kevätruokailuun tarvitaan jotain suklaista ja jotain keltaista. Minttusuklaa-mousse on pehmeän suklaista herkkua, jota voi kuitenkin nautiskella hyvällä omalla tunnolla. Se on tehty vain hyvistä ja terveellisisitä raaka-aineista ja keltaisuuskin tulee mangokoristeista.

Huom. kun haluat varmistaa, ettei ainesosissa ole gluteenia, muista kurkata Härkäpapurouheseoksen ja -granolan pakkaukset. Uusissa ei ole, mutta vanhoissa pakkauksissa on vielä mukana ohramallasuutetta. Kaupoissa voi olla edelleen vanhojakin eriä.

Minttusuklaa-mousse

Kolmelle

4 banaania

3 avokadoa

1 dl Verso Härkäpapurouheseosta

6 rkl kaakaojauhetta

(steviaa tai haluamaasi makeutusta, maista sopiva määrä)

pari rippaa piparminttuaromia

pinnalle tuoretta minttua

erikseen tarjoiluun Verso Härkäpapugraonlaa

  1. Hurauta Härkäpapurouheos tehosekoittimessa tai yleiskoneen silppurissa jauheeksia
  2. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi
  3. Nostele tarjoiluastioihin
  4. Laita astioissa pakastimeen, valmista noin kolmessa tunnissa
  5. Sekoittele noin puolen tunnin välein, että massa jäätyy tasaiseksi

Tämän vuoden koko pääsiäismenuni rakensin monipuolisista kasviksista ja suurin proteeinilähdekin on kasvipohjainen, Verson monipuoliset kotimaisista härkäpavuista tehdyt Härkis ja Härkäpapugranola. Muut härkäpuputuotteista tekemäni reseptit löydät täältä.

Kommentit (2)

Hei, tuohon on onneksi saatu muutos. Verson tuotteissa, kuten tässä härkäpapugranolassa ei enää ole ohramallasuutetta ja ainesosissa ei ole lainkaan gluteenia. Ohramallasuute on tosiaan saatu pois valmistusaineista ja korvattu melassilla, mutta kannattaa katsoa ainesluettelo, koska kaupoissa saattaa olla vielä vanhoja pakkauksia. Ainesluettelo näkyy täällä: http://www.versofood.fi/fi/tuotteet/harkapapurouheseos

Noissa Verson tuotteissa on linkin mukaan ohraa, joten eivät ole gluteenittomia. Kannattaa poistaa otsikoista gluteeniton sana. Joku hölmö voi vaikka vieraille vahingossa valmistaa.

Hei, tuohon on onneksi saatu muutos. Verson tuotteissa, kuten tässä härkäpapugranolassa ei enää ole ohramallasuutetta ja ainesosissa ei ole lainkaan gluteenia. Ohramallasuute on tosiaan saatu pois valmistusaineista ja korvattu melassilla, mutta kannattaa katsoa ainesluettelo, koska kaupoissa saattaa olla vielä vanhoja pakkauksia. Ainesluettelo näkyy täällä: http://www.versofood.fi/fi/tuotteet/harkapapurouheseos

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *