Janina Fry

Karibian risteilyn tunnelmia

Teksti:
Janina Fry

Taannoinen Karibian risteily sai minut muistelemaan vanhaa Lemmenlaiva-televisiosarjaa. Ainakin me 70-luvulla syntyneet ja ennen muistamme tämän hyvin. Sarjan tunnusmusiikki soi päässäni kun astelin laivaan ja kuvittelin mielessäni kuinka Captain Stubing kättelee vieraita Promenadella ja aurinkokannella baarimikko Isaac tekisi täydellisiä ylellisiä cocktaileja ja purseri Gopher ilmestyisi hauskuuttamaan seurakuntaa jos olisi vähänkään tylsä hetki.

Viiden päivän risteily

Tämä viiden päivän Karibian risteily oli kaikin puolin upea kerran elämässä kokemus yhdessä lasten Amerikassa asuvan isoisän kanssa. Viimeiset pari vuotta kun emme ole kunnolla nähneet pandemian takia ja kaikilla on ollut kova ikävä, puolin ja toisin.

Mariner Of The Seas

Risteilimme Royal Caribbean Mariner of the Seas -laivalla joka on rakennettu Suomessa niin kuin useampi näistä jättiristelijöistä. Kapteeni Tobias Oster laivalla oli myös pohjoismainen, eli ruotsalainen. Laivan lähtösatama oli Cape Canaveral, joka on tunnettu Floridan Yhdysvalloissa sijaitsevista avaruuskeskuksista. Lensimme Miamiin Tukholmasta ja ajoimme vuokra-autolla muutama sata kilometriä lähtösatamaan. Lähdimme sieltä, jotta isoisälle ei olisi tullut liian pitkä ajomatka.

Miksi valitisimme juuri Karibian risteilyn?

Risteily on loistava tapa matkustaa yhdessä useammassa sukupolvessa. Laivalla löytyy kaikille mielekästä tekemistä niin yhdessä kuin erikseen. Isovanhemmat eivät aina halua lähteä esimerkiksi maihin seikkailemaan, joten kun saavuimme satamaan he valitsivat joskus jäädä laivaan kun me seikkailimme maissa. Laivalla oli enemmän aktiviteettejä kuin mistä olisi voinut edes kuvitella. Meidän teinille ja esiteinille löytyi tekemistä aamusta iltaan niin kannella kuin sisätiloissa niinä päivinä kun seilasimme. Tuli siellä pari lenkkiäkin tehtyä kannella.

 

Turvallisuus

Ennen kuin laiva lähti satamasta jokaisen matkustajan oli käytävä läpi henkilöstön ohjaama turvallisuusopastus omalla kokoontumispaikallaan. Henkilökunta tuntui muutenkin olevan todella läsnäolevaa joka puolella laivaa, ja joka kerta kun poistui hytistä käytävällä oli huonepalvelu huseeraamassa. Minusta jopa tuntui, että he pitivät matkustajia silmällä ja reagoisivat heti jos joku ei ilmestyisi huoneeseensa tai huoneestaan. Missään vaiheessa ei ollut mitään häiriöitä ja matka eteni sujuvasti. Hauska juttu muuten oli, että hissien matossa luki aina  viikonpäivä.

Parveke omassa hytissä oli ihanaa, koska siellä saattoi katsella merta omassa rauhassa.

Bahamas

Laiva vieraili kahdessa satamassa, Bahamalla Coco Cay  ja Meksikossa Cozumel. Olen aiemmin käynyt Karibialla St. Martensissa, St. Barthelemyssa, Kuubassa ja Guadaloupessa. Tämä Royal Caribbeanin omistama Coco Cay oli upea mutta todella täynnä kaikkea. Lasten kannalta superkiva, että oli vesipuistoa jne. mutta itse nautin kyllä hieman rauhallisemmasta ja autenttisemmasta meiningistä mutta en valita. Kokemus bli unohtumaton ja kaikilla oli hauskaa ja sehän on pääasia. Valitsin kuitenkin kuvat tähän sieltä rauhallisemmalta puolelta saarta.

Cozumel, Mexiko

Meksikon Cozumel oli toinen paikka jossa vierailimme. Kävimme tutustumassa paikallisiin Maya raunioihin jonka jälkeen suuntasimme rannalle nauttimaan lounasta. Söin lempiruokaani Cevicheä kun muut söivät tacoja minkä kerkesivät. Näin sivusilmällä kun viereiseen pöytään kannettiin upea Poco Loco-niminen drinkki joka tarjoillaan kookospähkinästä ja tilasin samantien myös itselleni sellaisen. Loppupäivä loikoiltiin rannalla ennen kun oli aika palata jälleen laivalle.

Tässä taustalla kuun jumalatar Ix Chelin alttari jonne matkattiin jos oli haasteita hedelmällisyyden kanssa mutta myös kiittämään lapsen saannin jälkeen.

 

Pukeutuminen risteilyllä

Kuvittelin jotenkin, että kaikki olisivat joka ilta laittautuneena mutta tosiasia on se, että amerikkalaiset turistit olivat tuttuun tyyliin hyvin rennoissa asuissa liikenteessä. Laivan ravintolat olivat kuitenkin todella tyylikkäitä ja me ainakin halusimme panostaa pukeutumiseen varsinkin illallisille.

Kokonaisfiilis oli positiivinen ja laivan kattava viihdeohjelma oli laadukas. Henkilökunta teki työtään hymyssä suin sekä hyvällä huumorintajulla. Laivan rytmiin kun tottui, risteilemistä olisi voinut jatkaa vielä toisenkin viikon.

Janina❤️

 

 

 

X