
Vihdoinkin sain apua ihon pigmenttiongelmiin
Kaupallinen yhteistyö Eucerin
Rakastan aurinkoa ja elän auringosta, onhan toinen nimeni Päivänsäde. Kuulun siihen ikäpolveen, joka nuorena nautti aika huolettomasti auringosta ja se näkyy valitettavasti ihossani. Liiallinen auringonotto vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Jos jotakin voisin muuttaa menneisyydessäni, se olisi auringonpalvontasessiot pelkällä aurinkoöljyllä ilman suojakerrointa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Silloin tuntui, että ei voi koskaan olla riittävän ruskettunut.
Yksi kerta aurinkoa riitti
Onneksi tänä päivänä olemme paljon varovaisempia auringonoton suhteen kuin ennen. Olen myös itse viimeiset pari vuosikymmentä suhtautunut onneksi viisaammin auringonpalvontaan ja suojannut ihoa. En pelkästään suojakertoimilla vaan myös viettämällä päivän kuumimman ajan varjon alla.
Silti eräällä kuvausmatkalla muutama vuosi sitten, kun kuvasimme Miamin paahtavan kevätauringon alla, unohtui vain yhtenä päivänä meikkaajalta suojakerroin meikkivoiteen alta ja sen seurauksena minulle pamahti poskiin pigmenttiläiskät.
Mitä pigmenttiläiskät ovat?
Pigmenttiläiskiä syntyy, kun iho alkaa tuottaa liikaa melaniinia. Hyperpigmentaatioon voi olla eri taustasyitä kuten esimerkiksi altistiminen auringolle tai hormonimuutokset. Tietyt lääkeaineet voivat myös aiheuttaa pigmenttiläiskiä. Lisäksi ikääntyminen ja perimä vaikuttavat pigmenttiläiskien syntyyn.
Olen testannut erilaisia pigmenttiläiskiin tarkoitettuja tuotteita vaihtelevalla menestyksellä, mutta mikään ei ole tehonnut niin hyvin kuin nyt kokeilemani Eucerinin Anti-pigment -tuotteet. Muutokset ovat selkeästi nähtävissä jo kuukauden sisään aloituksesta.
Tuloksia kuukaudessa
Aloitin Eucerin-sarjan käytön joulukuun puolivälissä ja olen käyttänyt tämän hoitolinjan seerumia, täsmähoitopuikkoa sekä päivä-, että yövoidetta säännöllisesti jo kuukauden ajan.
Olen käyttänyt tuoteita päivittäin. Aamuisin käytän Spot Corrector -täsmähoitoa tummille alueille ja sen jälkeen levitän Anti-pigment-sarjan päivävoiteen. Päivävoiteen koostumus on kevyt eikä jätä valkoista pintaa niin kuin monet pigmenttimuutoksiin tarkoitetut voiteet tekevät. Nyt talvella käytän myös sarjan seerumia päivävoiteen alla, koska iho on kuivempi. Tämä yhdistelmä toimii ihanasti meikinpohjustukseksi.
Seerumia suositellaan käytettäväksi kerran päivässä, joten kun kelit lämpenevät ja iho ei ole niin pintakuiva voisin käyttää seerumia vaihteeksi yövoiteen alla. Yövoide on koostumukseltaan hieman täyteläisempi, mutta imeytyy nopeasti. Eucerin Anti-pigment -sarjassa on miellyttävä ja puhdas kurkkumainen tuoksu. Voin sanoa, että tämän kokeilukokemuksen myötä aion jatkaa tuotesarjan käyttöä myös tästä eteenpäin.
Talvi on paras aika aloittaa pigmenttiläiskien hoito ja käsittely, kun iho ei altistu samalla tavalla auringon säteilylle. Ihon suojaaminen auringolta kannattaa aloittaa suojakertoimilla jo tammikuussa, koska valon määrä lisääntyy huomattavasti keväthangilla ja lumi heijastaa aurinkoa kaksinkertaisesti. Kevätaurinko saattaa siis tummentaa pigmenttiläiskät hetkessä, jos et ole varuillasi. Tämä siis myös muistutuksena itselleni.
Käytössäni oli siis Eucerinin Anti-Pigment-sarjan tuotteet:
Anti-pigment Dual Serum
Tehoseerumi, jossa roosanvärinen sylinteri sisältää melaniinin tuotantoa vähentävää thiamidolia ja valkea sylinteri kosteuttavaa hyaluronihappoa.
Anti-pigment Day Cream
Päivävoide sisältää suojakertoimen, SPF 30 +. Voide kosteuttaa ja ehkäisee pigmenttiläiskien muodostumista.
Anti-pigment Night Cream
Yövoide kosteuttaa ja ravitsee sekä vähentää ihon melaniinin tuotantoa. Voide tukee ihon uusiutumista yön aikana.
Anti-pigment Spot Corrector
Hajusteeton täsmähoito hyperpigmentaatioon eli ihon tummentuneille kohdille.
Kommentit
Kiitos hyvästä jutusta ja vinkistä! Oletko edelleen käyttänyt anti pigment tuotteita? Itselläni on perinnöllinen sairaus, joka ilmenee pigmentin puuttumisen osasta ihoa. Esim. silmieni ympärykset ovat valkeat eivätkä rusketu ollenkaan.. tuntuu kuin rusketus imeytyisi normaalia enemmän taas viereisiin kohtiin jossa pigmenttiä taas on. Mutta nyt otan nuo anti pigment tuotteet käyttöön ja toivon, että saan tasattua kasvojeni värieroja. Ihanaa kevättä poikkeustilasta huolimatta!!
Kommentit
Hei Janina! Kiitos hyvästä vinkistä. Itsekin kärsin pigmenttimuutoksista kasvoilla. Täytyy testata kokeilemasi tuotteet. Olen muutamia testannut, joista ei ole apua.
Sinulla oli ihana pusero edellisessä postauksessa, mistä olet sen hankkinut?
Mitä koko satsi maksaa?
Kiitos hyvästä jutusta ja vinkistä! Oletko edelleen käyttänyt anti pigment tuotteita? Itselläni on perinnöllinen sairaus, joka ilmenee pigmentin puuttumisen osasta ihoa. Esim. silmieni ympärykset ovat valkeat eivätkä rusketu ollenkaan.. tuntuu kuin rusketus imeytyisi normaalia enemmän taas viereisiin kohtiin jossa pigmenttiä taas on. Mutta nyt otan nuo anti pigment tuotteet käyttöön ja toivon, että saan tasattua kasvojeni värieroja. Ihanaa kevättä poikkeustilasta huolimatta!!