
Läsnäoloa itseään kuunnellen – Vitabalans Lady-tuotteiden arvonta
Kaupallinen yhteistyö Vitabalans
Olen keskittynyt viimeisen viikon aikana ottamaan tietoisesti vähän kierroksia alas. Syksy on mennyt nopeammin kuin ikinä ja minusta tuntuu, että en ole kuunnellut itseäni tarpeeksi hyvin tässä myllerryksessä tanssin, muuton ja yrittämisen keskellä. Me ihmiset olemme hyvin sopeutuvia ja taivumme paineiden alla mutta jotta pystymme taipumaan niin, että emme katkea, on meidän huolehdittava itsestämme. Tarvitsemme tarpeeksi unta, hyvää ravintoa, liikuntaa, juoda tarpeeksi vettä ja meillä pitää olla merkityksellistä tekemistä.
Miten hidastaa?
Tärkein asia on tuoda läsnäolo mukaan kaikkeen tekemiseen. Tehdä arkisiakin asioita läsnäolevasti. Tiedän ainakin itse, että silloin on aika hidastaa kun alkaa tekemään asioita autopilotilla. Hyvä esimerkki on aamiaisen nauttiminen rauhallisesti ja läsnäolevasti, koska silloin tekee myös järkevämpiä ja terveellisimpiä valintoja kun aidosti kuuntelee itseään. Olen itse kiireessä jättänyt väliin terveisiä ainesosia aamupalasta vain koska huitelen menemään ja päädyn syömään juustoleipiä, vaikka puuro marjoilla ja jugurtilla pitää energiatasot ylhäällä. Olen myös unohtanut ottaa tietyt lisäravinteet, jotka tässä ajassa on hyvä ottaa kuten C-vitamiini ja maitohappobakeerit. Olen satunnaisesti muistanut ottaa Vitabalans Lady -sarjan Biotin Collagenia vesilasiin sekoitettuna. Sain niin paljon hyvää palautetta ihoni kunnosta edellisen kuurin jälkeen! Meikkaajat ja ihonhoidon ammattilaiset, jotka koskettelevat ihoani ja tarkastelevat sitä läheltä, kehuivat ihoni kimmoisuutta ja kuntoa. Mitään muita muutoksia en ollut tehnyt kun lisännyt Biotin Collagenia ruokavaliooni. Nyt sain mahdollisuuden testata kaikkia Vitabalans Lady-tuotteita ja sehän tuli kuin tilauksesta. Eli mitä tuotteita olen alkanut käyttämään?
Cranberry Strong Natural Defence
Cranberry Strong Natural Defence on täydellinen kapseli. Se sisältää karpaloa, maitohappobakteereja ja C-vitamiinia. C-vitamiini on hyvä lisä etenkin syksy- ja talviaikaan, koska se tukee vastustuskyvyn toimintaa. Maitohappobakteerit taas sopivat hyvin päivittäiseen käyttöön monipuolisen ruokavalion lisäksi. Uutiset ympäri maailmaa ovat olleet huolestuttavia ja toivoisin kovasti, että koko perheemme pysyisi terveenä tässä haastavassa ajassa. D-vitamiinia syömme kaikki ja lapset syövät myös maitohappotabletteja.
Gynolacta Intim Care
Gynolacta Intim Care on hyvä tuotevarsinkin herkutteluviikonlopun jälkeen. Olen huomannut, että liika sokeri voi horjuttaa myös intiimialueen pH-tasapainon ja silloin tämä on oiva täsmätuote palauttamaan intiimialueen luontaisen happamuuden. Keho on viisas ja se kyllä kertoo nopeasti aiheuttamalla epämukavaa oloa ylenpalttisen makean syömisen jälkeen.
Vitabalans Biotin Collagen Skin Beauty
Biotin Collagen Skin Beauty on tuttu tuote ennestään ja olenkin kertonut teille aiemmin positiivisista kokemuksistani siihen liittyen. Nyt huomaan, että tiukka aikataulu näkyy myös ihossa väsymyksenä ja silmänaluset ovat hieman tummat. Aion ottaa uudelleen kuuriluonteisesti tämän tuotteen käyttöön ja kiinnittää enemmän huomiota siihen, että saan riittävän pitkät yöunet. Olen nimittäin ottanut rentotumiskeinoksi katsoa Netflixiä sängyssä ennen nukahtamista. Sininen valo ei auta rauhoittumaan yöunille, vaan saa minut ylivirittyneeseen tilaan. Tähän on tehtävä muutos ja aikaraja.
Onko teillä muilla pimeään vuodenaikaan sukeltaessa vaikeuksia pysyä kiinni terveellisimmissä rutiineissa?
Minulla käy niin. Syön raskaammin ja katselen enemmän sarjoja suoratoistopalveluista. Katselemme tyttäreni kanssa kaikenlaisia hömppä-jouluelokuvia ja harrastamme koko perheen leffamaratoniltoja. Onko se sitten toisaalta huono? Valo ja aurinko vaikuttaa meihin suuresti, puhumattakaan sen puutteesta ja jotenkin viltin alle käpertyminen ja herkuttelu kompensoi ja tekee sielulle hyvää. Toki harrastan silti myös liikuntaa, mutta tässä ajassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei saa olla turhan ankara itselleen. Tämä on sitä tasapainoilua. Kunhan pysyy poissa ääripääkäyttäytymisestä. Siksi on hyvä hidastaa ja kiinnittää huomiota päivittäisiin valintoihin.
Valmistautuminen jouluun
Parasta tässä pimeässä vuodenajassa on tietenkin se, kun saa alkaa valmistautumaan jouluun. Olen jouluhullu jos mieheltäni kysytään. Aloitan heti marraskuussa ripustamalla jouluvaloja sekä suunnittelemalla kattauksia ja ruokia joulupöytään. Tänä vuonna täytyykin suunnitella tarkemmin, miten koristella joulu, koska olemme tässä väliaikaiskodissa eikä tilaa ole samalla tavalla. Tärkein joulussa on kuitenkin tunnelma ja se, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Uskon, että tänä vuonna laatu korvaa määrän. Voisinkin kuvitella antavani sydänystävilleni joululahjaksi Vitabalans Lady-tuotepaketin.
Vitabalans Lady -joulukalenteri aukeaa 1.12.!
Tänä vuonna Vitabalans Lady -sivuilla aukeaa joulukalenteri, jossa voi jouluaattoon asti voittaa tuotepalkintoja. Tässä on kyllä joulukalenteri minun mieleeni! Linkkailen siihen Instagramin puolella ja kalenteriin pääsette myös suoraan tästä. Lapsille ajattelin tänä vuonna tehdä itse kalenterin. Jos teillä on hyviä ideoita millä täyttää se (muulla kuin herkuilla), niin otan vinkkejä ilomielin vastaan 🙂
Joulu vietetään muuten pienessä piirissä ja matkustamiset ulkomaille voimme unohtaa. Lasten isoisä on amerikkalainen ja hänellä on tietenkin kova ikävä heitä, kuten lapsillakin häntä. Onneksi on helppo olla videoyhteydessä. Millä tavalla teidän joulu tulee olemaan erilainen tänä vuonna?
Vitabalans Lady -arvonta
Lopuksi saan arpoa teidän kesken pimeää vuodenaikaa piristävän tuotepaketin! Voittaja saa valita itselleen kaksi (2kpl) Vitabalans Lady-tuotetta kokeiluun. Voittajaa saa valita seuraavista tuotteista: Biotin Strong, Biotin Collagen (tabletti tai jauhe), Cranberry Strong tai Gynolacta. Osallistumisaikaa on 14.12. asti ja arvonnan säännöt löytyvät täältä. Palkinnon arvo on noin 45€.
Onnea arvontaan!
Janina <3
Kommentit
Nämä tuotteet kiinnostaa 🙂
Kommentit
Mielenkiintoisia tuotteita, jos voittaisi, niin valintani olisi Biotiini ja Cranberry Sting
Joulukalenterista voisi löytyä lupaus, tänään tehdään piparkakkutalo ym. jouluisia juttuja…🎄
♡
Biotin kollagernijauhe.
Mukana arvonnassa!
Biotin collagen ja cranberry lähtisivät minulla kokeiluun, jos voittaisin ☺️
Cranberry Strongia olisi kiva kokeilla näin (in)flu(e)nssa/korona-aikaan. Jospa lisäisi vastustuskykyä ja vähentäisi kaamosväsymystä 🙂
Valitsen Biotin Collagen-tabletit, tuttu ja hyväksi todettu tuote. Mukavaa joulun odotusta!
Voi kun unohdin laittaa haluamani toisen tuotteen, Gynolactan.
Osallistutaanko arvontaan kommentoimalla? Mielenkiintoisia tuotteita kyllä, olisi mukava kokeilla. 🙂
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa:)
Haluaisin Cranberry strongin ja Biotin collagen jauheen.
Jos voitan, niin valitsen Biotin Strong ja Cranberry Strong-tuotteet.
Me olemme tänä jouluna kotona perheen kanssa.
Mukana arvonnasa!
Biotiini collagen olisi kiva kokeilla, ja cranbberry strong. ☺
Haluan voittaa tietenkin Vitabalans Lady -tuotetta, piristävän tuotepaketin.
Mukana mahtavassa arvonnassa! <3
Collagen ja Cranberry jos onni suo 🙂
Ihania tuotteita 😍 Biotin Collagen jauhetta ja Cranberry Strongia haluaisin kovasti kokeilla.
Nämä tuotteet ois tarpeen 👍
Juuri tuollaisia tarvitsen! Osallistun arvontaan:)
Biotin strong , biotin collagen tabletti
Hei,
Minkä ”merkkiset” ovat kuvassa olevat beige pipo ja valkoinen neule?
Hei, Pipo on Zarasta ja neule H&M 🤗
Olikin ihan uusi tuotesarja. Näitä olisi kyllä kiva kokeilla. Varsinkin collagen ja cranberry houkuttelisi.
Biotin Strong, Biotin Collagen tablettina näitä haluaisin testata.
Hyvää joulun odostusta kaikille.
biotin collagen
❤
Mukana! Tuota kollageenia olen halunnut jo kokeilla pidemmän aikaa 😊
Biotin Strong ja Biotin Collagen ovat tuotteita, joita voisin kokeilla.
Biotin Collagen Skin Beauty ja Biotin Collagen jauhe olisivat mukavia testailla.
Siis arvontaan osallistun!
Mukana arvonnassa!
Mukana 🙂
Mukana 😊
Osallistun arvontaan:)
Mielenkiintoiset tuotteet joista en aiemmin tiennyt mitään.
Kokeilen onneani.
Moi, mukava arvonta! Osallistun!
Mukana arvonnassa! Oispa onnea!
Tämä joulu vietetään vähän pienemmällä porukalla, mutta muuten perinteiseen tapaan.
🙋🏼♀️
Mukana arvonnassa :-).
Mukana arvonnassa. Aivan mahtava palkinto 😍 Mukavaa joulun odotusta 💓
Mukana arvonnassa 🤗
Hyvät tuotteet nuo.
Mukana, biotin collagen jauheena olisi kiva kokeilla
Biotin Collagen (tabletti) ja Gyno Lacta
Mukna, maitohappobakteeria käytän joka päivä. Cranberry Strong Natural Defence kiinnostaisi
Pienellä porukalla lähimpien kesken, syödään hyvin ja saunotaan. Toivottavasti on edes lunta piristämässä. 🙂
Mukaan kisaan 😊
mukana arvonnassa!
Biotin Collagen jauhe ja Biotin Strong olisivat valintani voiton osuessa kohdalle.
Mukana arvonnassa!
Heippa!
Kollageenia haluaisin kokeilla jauheena, josko parantaisi ihon kosteutta ja kimmoisuutta 🙂
Mukana arvonnassa!
Karpalo ois kokeiltava
Mielelläni testaisin biotiinia ja collagenia
osallistun ehdottomasti arvontaan , jos onnistaa, niin valitsen Biotin Strong ja Gynolacta-tuotteet
Ihania tuotteita❣️
Tulisipa tarpeeseen, iho on alkanut väsähtää ja piirteet roikkua.
Biotin Strong ja Biotin collagen jauheena olisi minun valintani.
🍀👍🍀
Mukana arvonnassa. Olisi kiva kokeilla Collegenia ja cranberrya. 😊
Ihan oman perheen voimin vietetään joulua. Toivottavasti lastemme isovanhemmat ovat siinä kunnossa että pääsevät luoksemme syömään jouluruokaa, mutta jos keli on huono, niin vien heille ruoat kotiin. Ihanaa joulun odotusta kaikille ☃️🎄🎁
Biotin Collage ja Biotin Strong
Osallistun arvontaan.
Valitsisin Biotin Strong ja Cranberry Strong, jos onni on myötäinen.
Biotin Collagen tabletti, kuuri voisi auttaa ihoa töissä käytettävän maskin vuoksi.
Vaikea valita, mutta ehkä ottaisin kollageenitabletit ja karpalon 🤔
Ja sinne joulukalenteriin voisi laittaa jotain kivoja tehtäviä, mitä voisi tehdä esimerkiksi kahden kesken lapsen kanssa, lupaus tehdä jotain kivaa yhdessä, mistä lapsi tykkää.
Biotin Strong ja Biotin collagen tabletteina
Valintani on: Biotin Strong ja Cranberry Strong
Osallistun arvontaan! Valitsisin Biotin Strong ja Cranberry Strong.
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa 👍
Mukana arvonnassa ❤️
Jos onni sattuu kohdalle niin valitsisin Biotin Strong ja Cranberry Strongin 🙂
Osallistun arvontaan :
Valitsen Biotin Collagen (tabl) ja Cranberry Strong. Onnenpotkua odotellen 😉
Pienellä piirillä vietetään perhepiirissä niinkuin edellisinäkin vuosina eli ei sen kummemmin eroa. Joulunajan tapahtumia sen sijaan on peruttu ja siinä sitten tulee ne eroavaisuudet. Pikkujouluja ja joulunavauksia yms. ei näytetä tänä vuonna juurikaan järjestettävän.
Mukaan arvontaan!
Tänään leivoin pitkästä aikaa saaristolaisleipää ja aamulla menee pieni (vajaa 6kg) kinkku uuniin. Ei mitään kummempaa syytä, mutta teki mieli jouluherkkuja.
Jos arpaonni suosii, niin kokeilisin mielelläni Biotin Collagen ja Cranberry.
Oh la laa ihanaa…minus kiinnostaa eritoten Biotin Collagen & Cranberry Strong, +50 vuotiaalle helyttä ja terveyttä yhä pimeneviin päiviin 💚
Osallistun arvontaan. Palkinnoksi valitsisin Biotiini Strong ja kollageeni.
Kollagen tabletit ja Gynolacta ovat jo entuudestaan tutut ja tarpeen 😊
Osallistun arvontaan, valitsisin palkinnoksi Biotin Strong ja Biotin Collagen.
Olisi kiva kokeilla muitakin tuotteita,sillä gollagen on jo tuttu .
Biotin collagen cranberry strong, haluaisin kokeilla
Biotin strong ja Cranberry strong
Mukana! Biotin Strong ja Cranberry Strong
Loistavia tuotteita, mukana arvonnassa
Näitä olisi ihanaa kokeilla Biotin Strong, Biotin Collagen tablettina, kiitos
Osallistun arvontaan, jei! Haluaisin kokeilla Cranberry Strongia ja Gynolactaa. Vitabalansin Biotin Collagen onkin jo käytössä. 👍 😊
Vaikka vain 3 vaihtoehtoa, todella hankala valita mitä haluaisin testata. Kaikki olisi superkiinnostavia.
Jäi hiukan epäselväksi, miten arvontaan osallistutaan, mutta jos kommentoimalla, niin osallistun. Lasten joulukalenteriin tarroja tai miksei vaikka euron kolikko johonkin luukkuun. Hyvää joulunalusaikaa! 🙂
nais kaverille antaisin lahjaksi noi tuotteet.
Kivoja tuotteita, tulisi käyttöön.
Kuulostaa hyvältä; mukana arvonnassa!
Olisi kiva päästä kokeilemaan. 🙂
hyvä hankinta
Mukana kilpailussa
Mukana arvonnassa 👍🏻
Nämä tuotteet kiinnostaa 🙂
Jos voitto osuu valitsen Cranberry Strong ja Gynolacta