Janina Fry

Halloween party 2019

3.11.2019 Teksti: Janina Fry

Eilen illalla vietimme kaveriperheiden kanssa Halloween-juhlia meillä. Se on aina yhtä hauska teema niin aikuisille kuin lapsille. Kaikki tuovat nyyttärihengessä mukanaan suolaista ja makeaa. Itse valmistan isot padat chili con ja sin carnea eli liha ja vegaani versiot klassikkoruoasta. On ihanaa kun kaikki innostuvat ja panostavat juhliin. Hauskoja ja pelottavia tyyppejä alkoi saapumaan iltakuudelta. Oli Donald Trumpia, kilokaloria, muoviroskavuorta, hodaria ja Dionysos viinijumalaa, siis vaikka mitä. Illan parhaaksi puvuksi valittiin tiukan kisan jälkeen muoviroskavuori. Tähän pukuun oli liitetty nelihenkisen perheen kaikki muoviroskat menneeltä viikolta. Ajatuksia herättävä ja ajankohtainen kannanotto ympäristöasioiden puolesta sulattivat kaikkien sydämet.

The Trash Queen

 

Kaikkien kauhu. Kilokalori ja hänen pellensä. Tämä sai nauramaan kippurassa. Hän oli se mies joka keksi norovirus-asun muutama vuosi sitten. Tänä vuonna pukeuduin itse omaksi itsekseni 90-luvulta. Tämä vihreä kimalteleva bilemekko oli aika rohkea mutta peittävät sukkahousut tasapainottivat kokonaisuutta.

 

Viininjumala Dionysos perheineen.

Viininjumalan vaimon leipoma pääkalloleipä.

Kaikkien makeisten ei tarvitse olla epäterveellisiä.

Nautitaan sunnuntai iltapäivästä harmaudesta viis.

Iloa ja valoa,

Janina

 

Lue myös

Suosittelemme