Janina Fry

Härkäviikot

Teksti:
Janina Fry

Tänään lähti siis arki toden teolla käyntiin joululoman jälkeen. Nyt kun rytmi on ollut kaikilla vähän rennompi niin tämän aamun 6.30 herätys tuntuikin vähän haastavalta. En tiedä miten muilla mutta meillä aamut vaativat ainakin minulta rauhallisuutta jotta yleinen ilmapiiri pysyy suhteellisen neutraalina. Tämän lisäksi olen tietenkin myös tietopankki jolta kaikki kysyvät milloin mitäkin mistäkin esineestä joka on hukassa. Vaikka kuinka olen miettinyt edellisenä iltana mahdollisimman paljon valmiiksi aamua varten niin aina joku juttu puuttuu. Jännä juttu. Mun tehtävä on myös varmistaa, että kukaan ei lähde syömättä ovesta ulos. Voin kertoa, että aina se rauhallisuus ei toteudu mutta pyrin siihen vilpittömästi.

Firstbeat

Pari vuotta sitten kun tein ensimmäistä kertaa Firstbeat hyvinvointianalyysin, joka mittaa sykettä kolmen vuorokauden ajan ja sen myötä myös kehon kuormitusta vs. palautumista eri tilanteissa elämässä selvisi mm. se, että päiväni korkein stressipiikki ajoittui aamukahdeksaan. Vaikka se tavallaan kertoi sen minkä jo tiesin sain paljon muuta arvokasta faktaa mustaa valkoisella omasta kunnostani ja kestävyydestäni. Analysoin sen stressipiikin itseni kohdalla niin, että aamut eivät ole stressaavia vaan tavararallin takia vaan henkisesti myös siksi koska kaikki taas lähtevät omille teilleen. Tämä näin äidin näkökulmasta. Lapset menevät jo itse kouluun ja treeneihin ja minä jään pyörittelemään mielessäni kaikkea mahdollista kuten, onhan koulumatka turvallinen ja lapset skarppina ympäristön suhteen jne. Olenko muistuttanut kaikesta mahdollisesta? Skarppina liikenteessä! Sen huikkaan vielä viimeiseksi.

Olen tavallaan varmaan liiankin herkkä ja olen saanut tehdä paljon töitä näiden tunteiden kanssa ja aina pitkän vapaan jälkeen paluu arkeen on ensimmäisinä päivinä haastavaa kunnes pääsee taas ns. lentokorkeuteen. Kun huomaan, että ajatukset lähtevät laukalle minun on hengitettävä syvään ja ankkuroitua tähän hetkeen. Ajatukset tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla mutta taivas taustalla on aina sama.

 

Kivaa tiistai-iltaa ja hyviä yöunia,

Janina

 

 

X