Janina Fry

Hauskaa Vappua

Teksti:
Janina Fry

Vappuaatto ja vappupäivä on mennyt oikein rauhallisesti annettujen ohjeiden mukaisesti. Ystäväperheen kanssa skoolasimme ulkona pihalla turvavälejä huomioiden, ja se oli todella virkistävää. Vappupäivän brunssista nautimme kotona ihan perheen kesken rennosti ja sen jälkeen lähdimme kaupunkiajelulle. Pakkasin myös varuiksi pienen eväskorin mukaan. Kävelimme hieman vanhoja kortteleita jossa asuimme mieheni kanssa ennen lasten syntymää. Ihmisiä oli maltillisesti liikenteessä ja näimme turvavälejä kunnioittaen myös joitakin tuttuja kaupungilla. Nostimme maljat vappupäivän kunniaksi ja jatkoimme seuraavaan paikkaan. Lämmintä ulkona ei ollut mutta oikeilla varustuksilla tarkeni kunhan ei ollut suorassa tuulessa.

Vappuaattona munkinpaistajaiset

Halusin tänä vappuna tehdä munkit itse ja löysinkin helpon munkkireseptin Kotilieden sivuilta. Sima tosin jäi tekemättä kun en ajoissa saanut sitä tulille. Toisaalta se ei haittaa koska kaupastakin löytyy niin kattava simavalikoima, että sieltä löytyy jotain jokaiseen makuun.

Äitienpäivä tulee seuraavaksi

Vappubrunssimme menu sopisi mainiosti myös äitienpäivään.

  • Skagenröra
  • Quinoa tabouleh
  • Graavilohta
  • Paistettua kananmunaa (sunny side up)
  • Avokadoa
  • ”Pigs in a blanket”
  • Lihapullia
  • Saaristolaisleipää
  • Comte- ja punavalkohomejuustoa
  • Marjoja
  • Hedelmiä
  • Nocciole suklaalevitettä
  • Vaahterasiirappia
  • Vohveleita

Voisin laittaa näistä reseptejä tänne myöhemmin. Nyt tuuli sen kun yltyy ja olemme siirtyneet suosiolla sisälle. Aamulla kävelin Dustyn kanssa rannalla ja silloin aurinko paistoi vielä kirkkaalta taivaalta ja Suomen lippu liehui kauniisti tuulenvireessä.

Toppi Zara ja korvakorut Gauhar.

Kivaa iltaa kaikille! 💛

 

X