Janina Fry

Joulupaketointi

Teksti:
Janina Fry

Olen tänään paketoinut osan joululahjoista mutta muutama uupuu vielä. Meillä on omien lasten lisäksi seitsemän rakasta kummilasta ja heille kaikille haluan löytää kivat lahjat. Tänä vuonna olen kunnioittanut perinteitä ja paketoinut lahjat perinteiseen ruskeaan paperiin. Tulee jotenkin lapsuuden joulut mieleen.

Sand Copenhagen, tossut, Steve Madden. Korvakorut Zara
Koko asu: Sand Copenhagen korvakorut: Zara

Tapiolan Ainoaan on tullut ihana uusi liike nimeltään Søstrene Greene ja olen löytänyt esimerkiksi nämä punaiset ja raidalliset nauhat sieltä. Täytyy tunnustaa, että joulun suhteen olen todellakin ”all over the place”. Tiedättekö tunteen kun on monen tyylilajin ristitulessa?

© Mona Salminen

Kerroin aiemmin, että olemme viettäneet monet joulut Yhdysvalloissa ja siellä sukeltaa helposti sellaiseen glamoröösin joulusisustukseen. Mulla on siis kaksi eri lähestymistä jouluun, yksi on amerikkalainen ja toinen skandinaavinen. Tänä jouluna toisaalta tuntuu siltä, että ne sulautuvat yhteen jonkinlaiseksi hybridiksi.

Ihanaa kun jouluun on kuitenkin vielä muutama päivä. Tämä on vuoden parasta aikaa ja nautin tästä kaikilla aisteilla. Käyn kirkossa kuuntelemassa joululauluja ja yritän olla läsnä mahdollisimman paljon tässä hetkessä vaikka häiriötekijöitä riittää. 

Ihanaa joulunodotusta ja tsemppiä valmisteluihin. Hyvä siitä tulee <3 Pääasia, että muistat olla läsnä ja nauttia joka hetkestä. Helpommin sanottu kuin tehty mutta niin tärkeää, tämä muistutus myös itselleni.

Iloa, valoa ja rakkautta ❤️

Janina

X