Janina Fry

Juhannuksen kynnyksellä

Teksti:
Janina Fry

Olen ollut aikeissa kirjoittaa tätä postausta jo viimeiset neljä päivää mutta kaikenlaista muka kiirellistä on tullut tielle ja olemme tässä samalla siirtyneet elämään vähäksi aikaa mökkielämää. Kaikki tietävät varmasti säädön määrää kun pakkaa autoon koko perheen tavarat pariksi viikoksi. Pelastusliivejä, svirveliä, kumisaappaita, uimaleluja jne jne.

Ukkonen jyrähtelee etäällä

Nyt kun istun tässä mökin kuistilla kahvikupin äärellä kirjoitellen ukkonen jyrähtelee etäällä. Aamulla aikaisemmin oli oikein kunnon pauketta ja jytinää. Jotenkin se on erittäin kodikasta olla sisällä turvassa kun ulkona salamoi ja ukkonen jyrisee. Pohdin tätä aikaa ja kesän merkitystä meille täällä tänä vuonna kun ulkomaan matkailu on edelleen rajoittunutta.

Perhedynamiikka

Olen tämän vuoden aikana huomannut miten tärkeää on myös vaan olla perheen kesken ilman ulkoisia ärsykkeitä tai liikaa ohjelmaa koko ajan. Mietin tätä enemmän kuin koskaan nyt rajoitusten helpotuttua kun paljon kaikenlaisia ehdotuksia yhdessä tekemiseen eri suunnista nousee kuin sieniä sateella. Ja kyllä, sitäkin on ollut ikävä mutta miten ihanaa on myös viettää aikaa elämäsi tärkeimpien ihmisten kanssa, itsesi ja perheesi. Haluan, että minulla on aikaa lukea kirjoja, pelata pelejä ja vaan olla sen sijaan että kahvipannu olisi koko ajan kuumana ja jengiä lappaisi tasaiseen tahtiin koko mökillä olon ajan. Voin kertoa, että näinkin on joinakin vuosina käynyt.

Oma rauha

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän tarvitsen tätä uniikkia omaa aikaa. Kulttuurimme ruokkii vielä sitä ajattelumallia että naisen ja äidin on oltava ”kaikkea kaikille”. Olenkin tässä juhannuksen kynnyksellä sanonut lempeästi ei monelle ehdotukselle, koska jotta aikaa riittää oman itsensä kuunteluun ja perheelle, tilaa ei valitettavasti jää läsnäolevaan kanssakäymiseen hirveän monen kanssa ilman että se tapahtuu jollain tavalla itseni kustannuksella. Kirjoitan tästä siksi että, olen hyvin herkkä ärsykkeille ja sytyn helposti kuin ilotulite hauskoista ehdotuksista mutta samalla eksyn sisäisen rauhan polultani. Varasin ennen loman alkua ajan rauhoittavaan vyöhyketerapiaan  joka auttoi minua laskeutumaan ja rauhoittumaan. Rauha Wellness on hoitola jossa saat vyöhyketerapian lisäksi mentorointia ja lempeää tukea hyvinvointisi vahvistamiseksi. Lähdin sieltä askel kepeänä rentoutuneena mutta täynnä energiaa. Tämä ei ole mainos vaan vilpitön suositus.

Keskikesän juhla

Juhannus vietetään veljieni perheiden kanssa saaristossa. Ladataan akkuja, syödään hyvin, liikutaan ja nautitaan luonnosta. Tällä viikolla kodissamme on myös synttärisankareita. Meidän ihana Dusty koira täytti vuoden ja Juhannuspäivänä juhlitaan pienessä piirissä poikamme 10 v. synttäreitä. Juhannusvauvamme on jo iso poika. Vielä yksi käytännön vinkki itselleni ja teille. Aion mennä Juhannuksen kauppareissuun tänään yksin. Eilen kävimme koko perheen voimin ja se oli yhtä härdelliä. Säästääkseni itseni ja muiden hermoja menen tänään yksin. 

Rauhallista ja aurinkoista Juhannusta toivottaen, Janina💛🍀👒

X