Janina Fry 360°

Pääsiäisvalmisteluja

Teksti: Janina Fry

Pääsiäinen tulee ja se vietetään ihan vaan ihanasti kotoillen😉 Tilasin meidän lähikaupasta pääsiäisen ruokaostokset jo eilen ja silti on myönnettävä, että jos jokin tärkeä vihannes puuttuu varustaudun hanskoilla, hengityssuojaimella ja pipolla ja käyn toisesta kaupasta hakemassa sen täsmähankintana. Parsa on nyt ollut pari kertaa loppu lähikaupasta ja se kuuluu ehdottomasti pääsiäiseen. Joten parsaa lähdin metsästämään hengityssuojain päällä. Tässä mietin toki sitä, että pitäisi osata sopeutua tilanteeseen ja pärjätä sillä mitä on mutta miten voi olla niin vaikeaa luopua visiosta jonka on päässään luonut täydellisestä pääsiäisdinneristä. Nyt eletään siis kiirastorstaita ja olemme lasten kanssa tehneet pääsiäisvalmisteluja.

Munien puhaltaminen

Meillä on perinteenä maalata munia lankalauantaina aamupalalla ja jotta munat olisivat valmiina maalattavaksi silloin teimme alustavat toimenpiteet kuten munien tyhjennyspuhallukset. Sitten pesimme ne ja laitoimme kuivumaan lauantaita varten. Kananmunaan tehdään kumpaankin päähän reikä neulalla ja sitä suurennetaan varovasti. Ennen kun aloitat puhaltamisen rikot keltuaisten hammastikulla reiästä käsin. Sitten vaan puhaltamaan, itse käytin pilliä jotta en tarvinnut koskettaa kananmunaa suulla 😅.

Munien puhallus operaatio.

Puhaltaminen vaatii keskittymistä ja rauhallisuutta. Heti kun keskittymiseni herpaantui onnistuin hajoittamaan yhden munan mutta onneksi vain yhden. Munista teimme ison munakkaan ja kuoret odottavat nyt lauantain pikku maalareita. Laitan fiiliskuvia pääsiäisestä niin maalatuista munista kuin menusta.

Kaunista kiirastorstai-iltaa <3 Janina

 

Lue myös

X